Kuvat: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Erkki Kiviniemi löysi niitä riittämiin Tampereen Työväen Teatterin Fridasta.
1. Tyylilaji
Elämäkerrallisia teatterikappaleita on yritetty tehdä näyttämöille melkoinen määrä. Valitettavasti suurin osa niistä on toteutettu vaisusti. Laji on vaikea. Pahimmillaan tuloksena on ollut kuvaelma, joka on rakennettu keskeisistä tapahtumista liian yksitotisesti.
Anne Rautiaisen käsikirjoittama ja Tampereen Työväen Teatteriin ohjaama Frida on miellyttävä poikkeus. Rautiaisen työkokemus ja opinnot ulottuvat ympäri maailman, erityisesti fyysisen teatterin eri muotoihin Aasiassa.
Frida on jo kirjoitusvaiheessa syntynyt erinomaisesti rytmitettyjen kohtauksien jatkumoksi, joka ei ole suinkaan ”tasapaksu” eikä ”jää kompuroimaan elämäkerrallisiin aineksiinsa”, kuten HS:n Lauri Meri kirjoitti. Dramaturgia kuljettaa yhtä pää- ja muutamaa sivumotiivia selkeästi. Kyseessä on fragmenteista koostuva kohtaussarja eikä elämäkertanäytelmä. Kirjoittaja on tajunnut keskittyä pääasiaan ja karsinut turhat juonenkuljetukset pois.
Demokraatti-lehden arvostelija Rolf Bamberg luonnehtii esitystä ”visuaalisena freskona” ja ”kubistisena kokonaistaideteoksena”.
2. Kuvataide
Frida Kahlon taiteesta on näyttämölle otettu runsaasti yksityiskohtia. Kahlon taide näkyy heijastettuina kuvina ja kiintoisasti siirrettynä rekvisiittaan ja lavasteisiin. Maalauksista on otettu muun muassa pylvässängyn malli ja luuranko, Fridan pukeutuminen Diego Riveran vaatteisiin ja hiusten leikkuu, katosta lasketuvat henkarit, kukkalaite hiuksissa sekä taivaankappaleiden luoma universaalinen tunnelma.
Vuonna 1939, pian eron jälkeen, maalattu Kaksi Fridaa (Las dos Fridas) heijastetaan näyttämön ylle suurena oikea-aikaisesti kuvaamaan Fridan jakautunutta mielialaa.
3. Näyttelijät, tanssi ja musiikki
Pentti Helin ja Elsa Saisio. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Frida Kahlon tarina on tyypillinen taiteiljakaari: hän saa tunnustusta kitsaasti, ja vasta lähellä kuolemaa. Näytelmän pääteemaksi nousee parisuhde, sekä vuorovaikutuksellisesti että taiteellisessa työssä.
Esityksen tempo, tanssi ja laulut ovat loisteliaita. Petra Karjalainen ja häntä säestävä Tuomas Luukkonen hurmaavat. Meksikolaisesta kansanmusiikista, kuubalais-chileläisistä sävelmistä ja kansainvälisistä hitieistä koostuva lauluesitykset tempaavat mukaansa. Elsa Saisio näyttää kykynsä myös laulajana.
Elsa Saisio on esityksen sielu. Hän hallitsee koko suurta näyttämöä tanssien ja pyrähdellen. Saisio toteuttaa jo ”linnun lailla liihoittavan” nuoren Fridan karisman tenhoavasti. Karmea onnettomuus pysäyttää ja kääntää suunnaan taiteeseen.
Diego Riveraa esittävä Pentti Helin on elementissään itsevarmana naistenmiehenä mutta myös rakastavana Fridan taiteen ihailijana ja suosijana.
Liisa Ruuskasen koreografia on vauhdikas ja kekseliäs, Tampereen konservatorion tanssijat tuulennopeita.
4. Punaväriä ja surrealismia
Marie Antikaisen lavastus toimii moniulotteisesti teknisine heijastuskuvineen ja läpinäkyvine väliseinineen. Ne luovat muuttuvien ympäristöjen jatkumon ja kasauman ilman yhtä kokonaisratkaisua. Liikkuva sänky kulkee oman läpimurtonäyttelyn avajaisiin Mexico Cityssä ja lopuksi taivaanrantaan.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Anne Rautiainen on tässä teoksessa pääarkkitehti. Hän tekee Tampereella uuden version Kuopion kaupunginteatterissa jo 2016 toteuttamastaan käsikirjoituksesta, osittain saman työryhmän kanssa.
Poliittis-kulturelliseen kuvioon on saatu viittaamaan tähän päivään, varsinkin tavalla, jolla yhteys Lev Trotskiin esitetään. Diego Riveran suhde bolsevismiin on ensin ihaileva mutta sittemmin Stalinia vastustava. Hän on trotskilainen mutta joutuu epäillyksi jopa murhasta, jonka lonkerot johtavat Stalinista Pariisin kautta Meksikoon. Surrealismia Fridan töissä väkisin näkevän Andre Brétonin roolin vetää innostuneesti ilveilevä Miko Helppi.
5. Riemukas kuolema
Soile Ojala on Kuolema. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Näytelmän kohokohta on hyytävänkaunis loppu. Harvoin on kuolemaa esitetty näyttämöllä koskettavasti. Nyt se onnistuu.
Luurankokuvaa edessään pitkät tovit näyttämöllä kantaneen Soile Ojalan (varalla Maiju Saarinen) asettuessa Fridan viereen sänkyyn tämän antessa tilaa, ja sängyn hidas vieriminen auringonlaskun maisemaan on herkkä ja kouraisevan kaunis. Kuolemasta tulee Fridan ystävä ja lopullinen kumppani.
Hänhän maalasi paljon tauluihinsa kahden ihmisen yhdessäoloa, ja löysi lopulta oikean parinsa.
Erkki Kiviniemi
Frida Tampereen Työväen Teatterissa 4.5.2024 asti. Lisätietoja täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Musiikki on mahtava voima – Vexi Salmen ennen julkaisemattomat tekstit soivat Hämeenlinnan lauluillassa
MUSIIKKI | Terveisin Vexi -lauluiltaa voi suositella kaikille, jotka haluavat hetkeksi paeta pahaa maailmaa humoristisen ja koskettavan musiikin äärelle.
Kuopion kaupunginteatterin Marie Antoinette on nihilistinen, mutta näyttää ja kuulostaa aivan upealta
TEATTERI | Kuopion kaupunginteatterin Marie Antoinette viihdyttää, vaikka ei sano mitään mistään. Sen ihmiskuva on hyvin kyyninen.
Kyyti ihmisyyden kysymyksiin – arviossa Kimppataksi
TEATTERI | Kimppataksi on riemastuttava happening, joka tuottaa katsojille ja esiintyjille yhteistä iloa. Se pistää myös miettimään miten pienistä asioista ihmisen onnen hetket muodostuvat.
Näyttelijät pitävät interaktiivisen murhamysteerin pinnalla – arviossa Tampereen Teatterin Hiuskarvan varassa
TEATTERI | Tuulensuun Palatsin interaktiivisen murhamysteerin tapahtumapaikkana on parturikampaamo. Kesken arkisen aherruksen yläkerrassa tapahtuu henkirikos.
