Merce Cunningham. Kuvat: Yle

1

Vappuaattona ilmestyi kiehtova albumikokonaisuus, kun tamperelainen pitkän linjan rap-vaikuttaja DJ Massimo julkaisi tuottajalevynsä MZMO (Warner / Monsp, 2021). Muun muassa Joku Rotin luottohahmona tutuksi tullut Massimo on tehnyt levynsä lähes tyystin levareilla, joten musa sykähdyttänee old skool -puristejakin. Turntablismia on muutenkin nykyään ihan liian vähän!

Vierailijalista albumilla on kotimaan terävintä kärkeä. Mikin varressa kuullaan esimerkiksi Area, Hannibalia, Tapani Kansalaista, Palefacea, Jodarokia ja Gettomasaa.

Erittäin rapsakka ja keväinen kokonaisuus, sopii hyvin jatkoille, kun menee kello 18 baarista kotiin!

2

Aivan erilaista lähestymistä räppiin tarjoaa brittiläinen Little Simz uudella singlellään Introvert, joka nimestään huolimatta on ns. maksimointia alusta saakka. Kappaleella kuullaan niin torvia kuin jousiakin ja sanomakin on jämäkkä.

Biisi huipentuu riveihin:

”Alone but not lonely
your truth unveils in time
as you embark on a journey
of what it takes to be a woman”

Introvert on kaikin puolin ns. leka. Ihmettelen suuresti, jos se ei nosta Little Simziä astetta tunnetumpien artistien sarjaan. Kappaleeseen on tehty myös hieno nykytanssia sisältävä video.

3

Nykytanssista puheen ollen, suosittelen lämpimästi Yle Areenasta löytyvää dokumenttia Cunningham (2019), joka kertoo modernin tanssin uudistajan Merce Cunninghamin (1919–2009) edesottamuksista.

Dokumentissa toteutetaan joitakin Cunninghamin tunnetuimpia koreografioita uudestaan, kerrotaan hänen työskentelymetodeistaan ja samalla sivutaan ainakin itselleni hyvin jännittävää saumakohtaa koko länsimaisen taiteen historiassa. Cunningham nimittäin teki läheistä yhteistyötä muun muassa John Cagen, David Tudorin, Robert Rauschenbergin, Frank Stellan, Jasper Johnsin ja monien muiden taiteen tehtävää ja toteuttamista uudella tavalla lähestyneiden järkäleiden kanssa.

Cunningham Yle Areenassa.

4

Tanssi mainitaan myös Maysaloun Hamoudin elokuvan Bar Bahar – tanssin jos haluan (2017) suomennoksessa. Elokuvan englanninkielinen nimi In Between lienee kuitenkin kuvaavampi elokuvan tarinan kannalta.

Bar Bahar keskittyy kolmeen nuoreen palestiinalaistaustaiseen naiseen, jotka asuvat kämppiksinä Tel Avivissa. Jokainen heistä on murroskohdassa elämässään. Elokuvassa tuodaan hyvin esille vanhemman ja/tai konservatiivisemman väen odotukset suhteessa päähenkilöiden omiin odotuksiin elämältä.

Vogue-lehti kuvasi elokuvaa palestiinalaiseksi feministiseksi kostofantasiaksi. Sen verran rajusti elokuva ottaa yhteiskunnallista kantaa, että ohjaaja Hamoud on joutunut lukuisien tappouhkausten kohteeksi.

En halua paljastaa juonesta liikaa, mutta välillä naurattaa, välillä koskettaa ja välillä ahdistaa.

Bar Bahar – tanssin jos haluan Yle Areenassa.

5

Jos Bar Bahar kertoo palestiinalaisten tapakulttuurista, Roger Picardin kirja Salonkien aika (1943) pureutuu eurooppalaisten käytöstapojen juurille kertoessaan ranskalaisista salongeista 1600–1700-luvuilla.
Aikakausi oli sikäli poikkeuksellinen, että tylsän ja jäykän hovielämän vastapainoksi sivistyneistö ja ylhäisö kokoontui salonkeihin lukemaan, keskustelemaan, kuuntelemaan musiikkia ja herkuttelemaan. Näistä salongeista ovat peräisin niin sanotut hyvät käytöstavat, joiden nimeen länsimaissa on vannottu.

Salongit olivat sikälikin poikkeuksellisia, että niitä johtivat naiset ja ensimmäistä kertaa sekä miehet että naiset keskustelivat vapaasti keskenään. Tiede, taide, filosofia ja politiikka pöyhittiin näissä historiallisissa verkostoitumisilloissa.

Picard kirjoitti kirjan vuonna 1943 maanpaossa New Yorkissa, kun käytöstavat oli heitetty nurkkaan koko läntisessä maailmassa. Itsensä hillitseminen ja hyvät käytöstavat ovat jälleen ajankohtaisempia kuin koskaan ja muun muassa siksi Salonkien aika on hyvin kiehtovaa luettavaa.

Janne Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua