Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Juho Hakkarainen on oivaltanut, mikä kuninkaallisissa kiinnostaa, ja kuunnellut kymmeniä tunteja Kinnulan, Kivijärven, Kannonkosken ja Karstulan murretta.

1

Olen aina ihmetellyt, mikä kuninkaallisissa kiinnostaa. En ole ymmärtänyt ilmiöstä yhtään mitään. Silti tai juuri siksi päätin vilkaista, mistä kehutussa The Crown -sarjassa on kyse. Peter Morganin luoma Netflixin alkuperäissarja kertoo Kuningatar Elisabet II:sta ja siinä sivussa paljon muustakin. Koukutuin ja katsoin kaikki kolme kautta lyhyessä ajassa. En olisi uskonut, että jaksan seurata kuningasperheen edesottamuksia tuntikaupalla, mutta minkäs teet, kun sarja on tehty niin hyvin. Se on onnistunut yhdistelmä oikeita uutistapahtumia ja psykologista draamaa, joka on tuttua kaikista maailman perheistä.

The Crown on katsottavissa Netflixistä.

2

Reiner Stach asetti itselleen kovan haasteen kirjoittaessaan kolmeosaista Franz Kafka -elämäkertaa. Hän ei halunnut tietää, kuka Kafka oli, vaan millaista oli olla Kafka. Siinä määrin hyvin Stach onnistui, että kirjoja on monissa yhteyksissä ylistetty käänteentekeväksi elämäkertakirjallisuudeksi.

Sarjan keskimmäinen osa Kafka – The Decisive Years (Kafka – Die Jahre der Entscheidungen. S. Fischer, Frankfurt am Main 2002) kuvaa Kafkan tuotteliainta kautta eli vuosia 1910–1915. Stach on dokumentoinut Kafkan elämää kirjan sivuille varsin tarkasti, välillä jopa minuuttien tarkkuudella. On hämmästyttävää, kuinka vetävää teksti silti on.

Kirjaa tulee ahmittua kuin hyvää romaania, koska se on niin eläytyvästi kirjoitettua. Siitä sitä on sekä moitittu että kiitetty. Päivät vakuutusvirkailijana toimineen ja yöt hurjia kirjoittaneen Kafkan ulkoinen elämä ei välttämättä ollut kovin kiinnostavaa, mutta pään sisällä myllersi hurjasti. Stachin kirjasta käy ilmi, ettei ollut helppoa olla Kafka.

3

Olen viime aikoina kuunnellut kymmeniä tunteja Kinnulan, Kivijärven, Kannonkosken ja Karstulan murreäänitteitä, joita olen tilannut Suomen kielen nauhoitearkiston kokoelmista. Kuten Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla kerrotaan, tyypillinen murreäänite on haastattelu, jossa tutkija tai opiskelija kyselee 1800-luvulla syntyneeltä henkilöltä entisajan elämästä, työtavoista, vapaa-ajan vietosta ja käsityksistä.

Nauhojen perusteella avautuu varsin rikas kuva entisajan elämästä, ihmisistä ja historiasta. Ennen vanhaan osattiin kertoa tarinoita, joten äänitteet vetävät hyvin vertoja äänikirjoille. Nauhat eivät myöskään heti lopu kesken, sillä Suomen kielen nauhoitearkisto sisältää noin 24 000 tuntia äänitteitä, joista suuri osa on digitoitu.

4

Murreäänitteiden vastapainoksi lenkkilevynä on soinut (Lana Del Reyn Norman Fucking Rockwellin ohella) FKA Twigsin toinen albumi Magdalene (Young Turks 2019), joka julkaistiin marraskuussa. Se on pelottavan upeaa musiikkia. Magdalene on monessakin mielessä erolevy, pakahduttavan henkilökohtainen ja voimakas albumi, joka ei pyri ollenkaan miellyttämään. Se räsähtelee ja muljahtelee pahasti. Sen äänimaailman on repivän raju, kokeellinen ja elektroninen, mutta sisältää myös kauneutta ja hiljaisuutta.

5

Kirjoituskone on siitä mukava kapistus, että siinä on reaaliaikainen tulostus ja se toimii myös sähkökatkon aikaan. Joululomalla kesken pahimman inspiraation uskollinen Brother De Luxe -kirjoituskoneeni alkoi kuitenkin temppuilla. Huoltotoimenpiteitä suorittaessani avasin yhden kohtalokkaan ruuvin, enkä saanut konetta enää kuntoon. Onneksi internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi samanlainen Brother De Luxe, joka ilmoituksen mukaan ”toimii, mutta siinä puutteita”.

Uudenvuodenaaton vietin kotonani puhdistellen koneen osia tinnerillä ja rakentamalla kahdesta kirjoituskoneenraadosta yhtä toimivaa. Internetistä löytyvän kirjoituskonetietokannan avulla sain selvitettyä, että vuosikausia käyttämäni Brother De Luxe on vuodelta 1968 ja tilaamani kone vuodelta 1965.

Brother De Luxen lisäksi tilasin kolme muutakin kirjoituskonetta, koska ainahan niitä tarvitsee. Näyttelijä Tom Hanksilla on kuulemma lähes kolmesataa kirjoituskonetta.

Juho Hakkarainen