Sähköpotkulautojen pujottelurata. Kuva: Petri Hänninen

1

Aamut alkavat uudella urheilulajilla, nimittäin sähköpotkulauta-aitajuoksulla! Joka päivä jossain matkaa potkulauta on jätetty niin, että se pitää joko kiertää tai sen yli pitää loikata. Ei muuta kuin bryggarena matkaan!

Koko sähköpotkulaudan perusajatus, että veloitus perustuu käytettyyn aikaan eikä ajettuun matkaan, on omituinen. Mitä kovempaa ajat, sitä enemmän säästät. Siitä päätellen tamperelaiset ovat varsin säästeliästä sakkia. Sähköpotkulaudoille pitäisi järjestää samanlaiset pakolliset lataus- ja pysäköintipisteet kuin sähköpyörillekin, vaikka se sotiikin sähköpotkulautabisneksen ideaa vastaan. Sähköpotkulautabisnes taas sotii liikenteen ja yhteisöllisyyden ideaa vastaan.

Muutkin ovat näemmä kyllästyneet, sillä Espoossa joku sitoo nippusiteillä lautojen jarrukahvoja kiinni ohjaustankoon.

Taisto Purnalle sähköpotkulauta edustaa anarkiaa. Kuva: Petri Hänninen

2

Kenellä on Uppsalan mittavin? Olen nähnyt vuoden 1981 Pekka Töpöhäntä -animaation niin monta kertaa, että osaan yhä dialogin ulkoa. Pekka Autiovuoren ääninäyttelemä Monni on kerrassaan hykerryttävä hahmo. Töpöhäntä-leffan nasevimpia lausahduksia löytyy täältä.

Elokuvan kääntäjä ei ole malttanut olla ujuttamatta sekaan kaksimielisyyksiä. ”Sitä paitsi kyllä minulla on Uppsalan mittavin”, Monni kehuu häntäänsä Arkadianmäen Ullalle, mutta eräs kaksimielisyys on minullakin mennyt kokonaan ohitse, nimittäin perin mainio: ”Kun Pekka on saanut pullat uuniin, tulenkin minä: takakautta!”

”Minä tapan teidät kaikki!” Hopeanuoli-animesarja. Kuva: Toei Animation

3

Hopeanuoli-animesarja kuulostaa perisuomalaiselta ryyppyillalta. ”Minä tapan sinut!” ja ”Minä tapan teidät kaikki!” toistetaan parhaimmillaan lukuisia kertoja parin minuutin sisällä.

Sarjan käännöksessä on menty siitä missä aita on matalin, mutta kiitoksia se saa oikeakielisyydestä. Sarjassa puhutaan selkeää suomen kieltä eikä mitään lastenohjelmista tuttuja ”me löydettiin se!” -tyyppisiä hokemia.

Sarja kertoo nuoren Hopeanuoli-koiran kasvusta villikoiralauman keskuudessa. Tarina noudattelee feodaaliajan samuraikertomuksia, joissa kiertelevät samurait kohtasivat milloin minkäkinlaisia vastustajia.

4

Voihan pitsa! Nimittäin Tervakoskella sijaitsevan Tallicafen pitsat. Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta moni suuntaa kesällä lomareissunsa siihen suuntaan, ja paikkaan saattaakin parhaimmillaan olla tunnin jono.

Listalta ei mitään perinteistä kinkku-ananasta sitten löydykään. On merellistä pitsaa, Serranon kinkkua, Milanon salamia, lapsille nakkipitsaa, ja jättiläismäiset suolaiset letut näyttävät myös herkulliselta.

Itse pidän juustopitsoista, ja viiden juuston pitsa pamahti kaikkien aikojen Top 2:een ensipuraisulla. Juustopitsan tekeminen kuulostaa helpolta, mutta saadapa juustojen maut balanssiin, siinäpä temppu. Omenahillo ei ole lainkaan hassumpi idea kyytipojaksi. Toimii!

Tallicafe on jo ehtinyt sulkeutua talven ajaksi, mutta se avautuu taas keväällä.

Suttaajien värimaailmoja graffitiseinän takana. Kuva: Petri Hänninen

5

Tampereen taidemuseon vieressä sijaitsevassa viehättävässä pikku puistossa on luvallinen graffitiseinä, jossa kuka tahansa voi harjoitella tulevia laittomuuksia, ja suhauttaa haluamansalaisen teoksen. Kadulle päin on ns. ”ammattilaispuoli” ja takana on sitten ”harrastelijapuoli”.

Ammattilaispuolella nähdään isoja töitä, joissa railakkaanväriset, koukeroiset kirjaimet on loihdittu huolella ja vaivalla. Takapuolella taas nähdään äkkiä sutaistuja töhryjä, kummia otuksia, pääjalkaisia, ja abstrakteja ilotteluja. Graffitiseinän eri puolet eroavat toisistaan kuin arkkitehdin ja dadaistin näkemykset taiteesta.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua