Parasta juuri nyt (30.8.2022): Veijo Meri, Tie Tampereelle, Mubi, Laukon kartano, Venetsialaiset

30.08.2022

Tapani Kokon puureliefejä. Kuvat: Juho Hakkarainen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Juho Hakkarainen on lukenut kirjoja, katsonut elokuvia ja viettänyt venetsialaisia.

1

Henkilökohtainen kesän suurprojekti, Veijo Meren neliosaisen historiasarjan läpikahlaaminen, on päässyt päätökseensä. Viihdyin kirjojen parissa erinomaisesti, ja miksipä en olisi viihtynyt, kun kirjoilla on jo niin komeat nimetkin: Maassa taivaan saranat (1993), Huonot tiet, hyvät hevoset (1994), Ei tule vaivatta vapaus (1995) ja Suurta olla pieni kansa (1996).

Meren vetävä kirjoitustyyli tempaisee reippaasti mukaansa. Assosiaationopeus on valtava, siirtymät huikeita, helposti vuosisatojen tai jopa -tuhansien mittaisia. Juttu pysyy silti hyvin kasassa ja ”juonta” on vaivatonta seurata. Yksityiskohtien kautta Meri kertoo suurta tarinaa, jota seuratessa saa sekä nauraa että kauhistella. Rempseällä jutuniskemistyylillä on varmasti ollut vaikutuksensa vaikkapa Juha Hurmeen tai Teemu Keskisarjan kaltaisiin nykyajan historiankirjoittajiin.

2

Meri-projektin jälkeen tempaisin Heikki Ylikankaan klassikkoteoksen Tie Tampereelle, joka on alaotsikkonsa mukaan ”dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa 1918”. Vuonna 1993 julkaistu teos kertoo nimenomaan sisällissodasta, ei luokka- tai vapaussodasta, jotka termit ovat värittyneitä ja asenteellisia. Ylikangas pyrkii olemaan objektiivinen, mikä ei kuitenkaan tarkoita tylsää: teos on kirjoitettu erittäinkin verevästi.

Tie Tampereelle herätti aikoinaan poikkeuksellisen kiivasta keskustelua etenkin Ylikankaan synnyinseuduilla Etelä-Pohjanmaalla, jossa paikallislehtien yleisönosastot kuhisivat kovaa puhetta aiheesta. Esimerkiksi Ilkassa julkaistiin kaikkiaan lähes sata kielteistä Tie Tampereelle -kirjaan liittyvää kirjoitusta.

Ylikankaan kirjan runsas ilmaisuvoima kumpuaa ennen kaikkea mielenkiintoisista ja paljonpuhuvista lähteistä: arkistoihin kerätystä muistitiedosta, päiväkirjoista ja kirjeistä. Sodan järkyttävyys tulee ilmi perinpohjaisesti. Suinulan verilöylyn tai Harmoisten sairashuoneen joukkomurhan yksityiskohtaiset kuvaukset päätyivät minulla myös painajaisunien aineistoksi. Teos voisi yhtä hyvin kuulua Kauheinta juuri nyt -listalle, ja samalla se onkin hyvä muistutus siitä, miksi rauha on niin arvokas asia.

3

Elokuvia on tullut tuijoteltua suoratoistopalvelu Mubin kautta. Mubin tarjonta poikkeaa räikeästi vaikkapa Netflixin tai HBO:n kattauksesta. Mubissa tarjolla on runsaasti laadukkaita indie-, art house- ja klassikkoelokuvia. Mubin nykyisellä systeemillä tarjolla on jatkuvasti laaja kirjasto elokuvia, ja jos on valinnanvaikeutta, tarjoaa Mubi joka päivä uuden suosituksen päivän elokuvaksi. Viime aikojen suosikkeja ovat olleet Éric Rohmerin elokuvat.

Katsotuksi tuli myös Cynthia Beattin runollinen Cycling the Frame vuodelta 1988, jossa Tilda Swinton pyöräilee Berliinin muurin ympäristön karunkauniissa maisemissa. Retkeä tehdessä ei voitu tietää, että seuraavana vuonna muuri murtuisi.

4

Koko kesän ajan puuhailimme vierailua Laukon kartanoon Vesilahdelle. Se toteutui vihdoin elokuun loppupuolella. Kyllä kannatti käydä! Paikka on monine rakennuksineen ja viihtyisine pihapiireineen upea koko perheen lähimatkailukohde, jossa on näyttävästi esillä hienoa taidetta. Erityisesti Kauko Lehtisen työt ja Tapani Kokon ikoneista vaikutteita saaneet korumaiset puureliefit tekivät vaikutuksen. (Laukon kartanon kesänäyttelyt päättyivät 28.8.)

Paluumatkalla pysähdyimme Lempäälän Hääkiven alueella. Paikan historia on synkempi kuin ensin saattaisi kuvitella: Hääkiven kerrotaan saaneen nimensä karikosta, johon hääseurueen vene joskus muinoin törmäsi tuhoisin seurauksin.

5

Viikonloppuna juhlittiin meidänkin pihassa venetsialaisia. Eksoottisten juhlien nimi juontuu kuulemma siitä, että kiinalaisten ilotulitteet kulkeutuivat ensimmäisenä Euroopassa juuri Venetsiaan, jossa niitä paukuteltiin veden, tulen ja valon kunniaksi. Sieltä juhlat levisivät muuallekin Eurooppaan. Suomessakin joissakin rannikkokaupungeissa venetsialaisia juhlittiin jo 1800-luvulla. Vasta paljon myöhemmin ilmiö levisi koko maahan – ja meillekin asti Tampereen Haiharaan!

Elokuun viimeinen viikonloppu oli vielä lämmin ja kesäinen. Juhliin saatiin mukaan kaikkia tärkeitä elementtejä: vettä ripsautti muutaman reippaan kuuron verran taivaalta, tulta tuijoteltiin nuotiolla ja valoakin saatiin parista ilotulitteesta. Rakettien rätistessä totesimme kesän olleen hyvän, nyt saa syksy tulla. Juhlat kruunasi iltahämärissä Kaukajärvestä virvelöity hauki, joka paistettiin syömäkuntoon muurinpohjapannulla.

Juho Hakkarainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua