Sarjakuvahyllyn aarteet pitävät kirjastokäynnit turhina. Kuva: Petri Hänninen

1

Kun kerran kirjastot ovat kiinni, on täytynyt penkoa omasta hyllystä sarjakuvaklassikoita iltalukemiseksi. Eisneria, Bilalia, Chaykinia, Milleriä…

Kaikkea en edes tiennyt omistavani. Luulin, että minulla on kaksi The Spirit -kokoelmaa, mutta minulla onkin niitä neljä. En edes muista koska ne on julkaistu, tai että olisin ne joskus ostanut. Pitäisiköhän ne lukea uudelleen?

Kaveri paljasti omistavansa Rodriguezin ja Hillin Locke & Key -sarjakuvia, samoin Grant Morrisonin Doom Patrolit voisi lukea ennen tv-sarjan toisen kauden alkua. Eihän tässä ole kirjastoon mitään asiaa vaikka se olisi aukikin.

2

En kuulu niihin jotka potevat korona-ahdistusta. Päin vastoin alkukankeuden jälkeen kotonaolo alkoi muistuttaa ihan normaalia kesälomaa, sillä erotuksella että kaikki kivat kahvilat ovat kiinni, eikä minnekään oikein voi mennä. Paitsi ruokakauppaan.

Ahdistus iskee vasta kun kuulen Sokoksen tavaratalon hiuksianostattavan orwellilaiset kuulutukset: ”Pidä turvaväli. Vältä turhaan koskettelemasta tuotteita. Kiitos yhteistyöstä.”

Lyhyet, käskevät tietoiskut, ja etenkin tuo kaikista dystopiaelokuvista tuttu ”kiitos yhteistyöstä” saavat kämmenet hikoamaan. Tähänkö on tultu? Koska meidät pannaan riviin ison näytön eteen tuijottamaan johtajan puhetta?

Lounastammeko me pienillä punaisilla jakkaroilla kukin omalla lattiaan piirretyllä ruudulla? Jumpe, tämä kaikki on jo totta!

3

Robert De Niro on kuullut että täällä kaivataan ammattitaitoista talomaalaria. Kuva: Netflix

Huomaan katsomistottumusteni muuttuneen suoratoistokanavien myötä, ja nykyisin katson elokuvia samalla tavalla kuin tv-sarjoja, tunti kerrallaan useamman päivän ajan. Aluksi vastustin moista taidemuodon raiskaamista, mutta sittemmin olen todennut, että se helpottaa pitkien elokuvien omaksumista.

Näinpä Martin Scorsesen The Irishmanin katsominen sujui oikein rattoisasti. Yhteen putkeen katsottuna elokuva olisi varmasti tuntunut järjettömän pitkäveteiseltä, sillä kyllähän siinä jäkätystä piisaa, ja tunti olisi aivan hyvin voinut jäädä leikkaamon lattialle. Elokuva olisikin toiminut paremmin tv-sarjana.

Silti annan mielelläni The Irishmanille neljä tähteä, ja se kuuluu ehdottomasti kolmen parhaan viime vuosina näkemäni elokuvan joukkoon Jokerin ja The Highwaymenin ohella.

4

Kimble, tuo lastenhuoneiden poksuva hirviö. Vakavasti otettavana lautapeliharrastajana hävettää myöntääkin, että olen nauttinut korona-aikana Kimblestä. Toivottavasti pelikaverini eivät lue tätä, minut erotetaan koko remmistä ja Tavernan pelipassi otetaan minulta pois!

Kimble toimii parhaiten kaksinpelinä. Useamman pelaajan pelinä Kimblestä tulee turhan kaoottinen, kun kaikki syövät toistensa nappuloita, eikä kukaan pääse maaliin. Kaksinpelinä Pop-O-Matic paukkuu tasaiseen vuorotahtiin. On hyvä panna merkille milloin on parasta jättäytyä vastapelaajan taakse, milloin taas yrittää kuroa kaulaa. Vasta nyt älysin sellaisenkin ominaisuuden, että pelin voi kätevästi jättää kesken ja nostaa takaisin laatikkoon, ja jatkaa vaikka seuraavana päivänä ilman että nappulat menevät sekaisin.

5

Lassi ja Leevi on yksi suosituimpia Joe Exotic -meemien aiheita. Kirjoittajakin päätyi tekemään oman. Kuva: Universal Press Syndicate / Netflix

Koska minulla on tyhmä huumorintaju, olen saanut viime aikoina parhaat naurut selailemalla Joe Exotic -meemejä netistä. Meemit ymmärtääkseen täytyy tietysti olla Tiger King: Villi ja vaarallinen tiikeribisnes -dokumenttisarja katsottuna.

Mies ja tiikeri -aihe assosioituu helposti Lassi & Leevi -sarjakuvaan. Where are they now, kysyy meemi, jossa näemme ensin piirretyn Lassin ja Leevin, ja seuraavassa kuvassa kulahtaneen Joe Exoticin halailemassa tiikeriä. Entäs Joen musiikkivideolta napattu still-kuva, jossa hän näyttää nuuhkivan omia viiksiään: ”When you smell the ass you ate earlier in your mustache.”

Kenen vika se on jos ihmiset höröttävät itsensä tärviölle? No tietysti Carole f****** Baskinin!

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua