Christin Turner: What Happens to The Mountain.

1

Reaktiovideot ovat YouTuben tyhjiö, sieluttoman nostalgiakulttuurin Moolok. On kuitenkin joitain reaktiokanavia, joissa tapahtuu muuta kuin huuli pyöreänä ylinäyttelyä kaikille tuttujen populaarikulttuurin tuotteiden parissa. JustJP on yksi näistä poikkeuksista.

Metallifani Justin kuuntelee, siis todella kuuntelee hiljaa alusta loppuun, progen, kasaripopin ja papparockin klassikoita – useimmiten ensimmäistä kertaa. Kappaleiden lopuksi hän esittää teoksista punnitun, kriittisen ja analyyttisen arvionsa.

Kyse onkin normaalien reaktiovideoiden sijasta kappalearvioiden sarjasta. Sellaisena se on musiikkikritiikkiä, joka pääsee syvemmälle moniin levyihin kuin esimerkiksi Antony Fantanon pohjimmiltaan geneerinen lätinä ja pisteiden lätkiminen tai suurin osa printtikritiikistä.

Ero ammattilaisiin on se, että Justin pyrkii vain viihtymään eikä hänen tarvitse suoltaa puolivillaisia mielipiteitä väkipakolla. Kanava on pieni (hiukan yli 10 000 tilaajaa), mikä on etu. Videoiden kommentit ovat harvoja, joissa olen nähnyt keskustelijoiden oikeasti… no, keskustelevan keskenään typerien meemien hokemisen tai toisten solvaamisen sijasta.

2

Tällä sivustolla on kehuttu aiemminkin Raisa Marjamäen teosta Ihmeellistä käyttäytymistä (Poesia, 2020). Se ansaitsee tulla nostetuksi uudelleen esiin.

Alan tympääntyä runouteen, jossa suurta kielellistä oivallusta edustaa, lainatakseni erästä tuttavaani, ”hei, jos tähän laittaa tän kirjaimen, merkitys muuttuu”. Tällaiseen pikkusievään kikkailuun Ihmeellistä käyttäytymistä on raikasta vastalääkettä. Teoksessa puhuja vaeltaa maasta toiseen ja kirjoittaa ympäristöstä, mutta teksti pysyy hallittuna, esteettisesti ehjänä paikasta ja ajasta riippumatta.

Kirjoitus on oivaltavaa vaan ei tyhjällä tavalla nokkelaa. Niin kuin minkä tahansa hyvän runokirjan, teoksen haluaa lukea uudestaan heti. Se on jotain mutaista, jotain rapisevaa, syksyistä mielihyvää. Siinä on jopa ymmärretty useita runokirjoja paremmin, mikä merkitys fontilla on lukukokemukselle: vanhanaikaisen kirjoituskoneen käyttämä kirjasinlaji tuo yhtenäisyyttä muotoon.

3

Dan McCoyn, Stuart Wellingtonin ja Elliott Kalanin juontama The Flop House (2007–) on elokuvapodcastien klassikko, joka on pitänyt pintansa yli 13 vuotta. Taso on pysynyt hämmästyttävän korkealla, jopa parantunut vuosien mittaan.

Idea on yksinkertainen: Kolmikko katsoo elokuvan. Kyseinen teos on flopannut joko rahallisesti, kriittisesti tai molempia. Usein elokuva on suuren studion mammutti, toisinaan joukossa on oudompaa indie-tavaraa. Juontajat keskustelevat teoksesta ja siitä, onko floppi ollut aiheellinen vai aiheeton. Jakson lopuksi he lukevat fanikirjeitä ja suosittelevat oikeasti hyviä elokuvia.

Kuten monien parhaiden podcastien kohdalla, trion ystävyys on sarjan viehätyksestä leijonanosa. Kukaan ei jaksaisi katsoa näin monta huonoa elokuvaa ja tehdä niistä huumoria autenttisella otteella, jos rahan tienaamisen lisäksi kyse ei olisi myös vuosien ajan hioutuneesta ryhmädynamiikasta.

Lähes 400 jaksoa sisältävästä sarjasta on mahdotonta valita vain yhtä täydellistä sisäänheittoa, mutta hyvä esimerkki voisi olla tämä Catsia (2019) käsittelevä, jossa niin vakioäänet kuin vieraat ovat elokuvan huonoudesta suorastaan ekstaasissa.

4

Joissain asioissa makuni on tyypillisen tylsä: Ennen nukahtamista paras ääni on hiljaisuus. Erinomainen kilpailija sille on sateen ropina. Sade auttaa pääsemään stressaavan päivän jälkeen rauhoittuneeseen ja lepoa edistävään tilaan. Nautin siis syksyöistä jo tämän vuoksi, mutta kuuntelen sadetta usein myös YouTubesta tai Spotifysta.

Erilaisia luontoääniä sisältävät levyt ovat oma pieni skenensä, jolle löytyy uskolliset faninsa. Joillain albumeilla eläinten ja luonnonilmiöiden meteliä manipuloidaan kokemukseksi, joka ylittää ajan ja paikan ollen eräänlaista sampleilla luotua musiikkia.

Toisissa tyydytään perinteisempään lähestymistapaan. Eräänlainen klassikko on Environments-sarja, jonka neljännessä osassa kuullaan ukkosmyrsky.

5

Vimeo on täynnä tuoreita avantgarde-elokuvia, joista kukaan ei ole kuullutkaan. Useimmat ovat kaameaa taidekoulukuonaa, toiset taas visuaalisesti kauniita, kekseliäitä ja rikollisen vähän nähtyjä.

Audiovisuaalinen sekamelska on läsnä lähes jokaisen taiteesta intohimoisesti kiinnostuneen ihmisen elämässä, joten toisinaan tekee hyvää pysähtyä ja nollata pää uppoamalla rauhallisessa tahdissa yhden taiteilijan koko filmografian. Erityisesti jos tuotanto koostuu lähinnä lyhyistä abstrakteista elokuvista.

Tuolloin etsin Letterboxd-sivustolta itselleni aiemmin tuntemattoman yhdysvaltalaisen videotaiteilijan ja katson, onko hänellä Vimeo-tili. Usein on. Katson illan mittaan rauhassa hänen tekemiään elokuvia ja muodostan niistä kokonaisnäkemyksen. Rentoutumisen lisäksi koen löytämisestä saatavaa iloa.

Näin tehdessäsi sinäkin voit esittää olevasi täysin tuntemattoman elokuvaohjaajan tuotannon johtava asiantuntija Suomessa. Aloita esimerkiksi näistä Christin Turnerin elokuvista ja surffaa niistä Vimeon omien suositusten kautta jonnekin aivan muualle.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua