Nollausryhmä. Kuva: Netflix

1

Onneksi myöhemmin keväällä saadaan piristävä tuulahdus ja presidentinvaalien sakeuttama läpeensä tunkkainen ilma huuhdotaan tuuleen. Eurovaalit ovat tietysti muutenkin tärkeät vaalit, mutta etenkin nyt niitä oikein odottaa. Euroopan unionin ammmottavaa demokratiavajetta ei toki kannata unohtaa, mutta eurovaaleissa sentään haiskahtaa demokratia, arvaamattomuus ja mahdollisuudet!

Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tiedossa, kuka meni toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa, mutta yhdeksän ehdokasta on kilpaillut siitä, kuka osaa esittää valtavirtaisimman, särmiltään hiotuimman mielipiteen mistä tahansa asiasta. On kyse siitä, kuka onnistuu olemaan eniten kuin Sauli Niinistö, koska kansa haluaa Sauli Niinistön. Se ketale vain ei suostu demokraattisia instituutioita romuttamaan ja jatkamaan suurena johtajana ikuisesti.

Onko presidentti-instituutio aikansa elänyt reliikki, en ole varma, mutta ei presidentti herra paratkoon ainakaan lisää valtaa tarvitse. Keskustelu presidentti-instituution tarpeellisuudesta on hyvä ja tärkeä käydä riittävän usein, mutta tosiasia on, että se on vain teoreettista pohdintaa, koska suomalaiset eivät kerta kaikkiaan halua luopua presidentistä. Julkisesta keskustelusta me hyvin tiedämme, että suomalaiset luopuisivat mieluummin eduskunnasta kuin presidentistä.

2

Ilman odottamatta puhkeavia, vapautuneita, omia polkujaan arvaamattomiin suuntiin kulkevia keskusteluja – selvinpäin tai pikkupäissään – ei yhteiskunta kulje eteenpäin. Kuppiloissa sellaisia tapahtuu luontevasti.

”Nyt kaivataan poliittista ymmärrystä ja strategista ajattelua siitä, miten ravintola- ja kahvila-alaa voitaisiin lainsäädännöllä tukea ja paikallisen politiikan keinoin helpottaa”, kirjoittaa Euroopan historian professori Laura Kolbe mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 8. tammikuuta.

Kiitos, Laura Kolbe! Eurooppalainen kulttuuri olisi jumalattoman paljon köyhempi, jos taiteilijat olisivat kautta historian vetäneet seitinohuensa yksin kotona eivätkä yhdessä kahviloissa. Ravintolat ja kahvilat ovat lähtökohtaisesti yhteisöllisiä, satunnaisia kohtaamisia tuottavia, uutta luovia tiloja. Kaupunkia ei ole ilman kahviloita ja ravintoloita.

3

Kosilkan kahvila Outokummussa on harvinainen helmi: pieneen kaupunkiin laitettu maailmanluokan kulttuurikahvila ja -baari. Livemusiikkia on joka viikko. Kaikkien niiden artistien ja bändien tuominen soittamaan on tuskin taloudellisesti kannattavaa ainakaan alkuvaiheessa, mutta yrittäjät ovatkin lähteneet rohkeasti luomaan sellaista kulttuuri-ilmiötä, jota Outokummun kaltainen pieni, mutta vireä kulttuuria ja taidetta pursuileva kaupunki kipeästi tarvitsee.

4

Nollausryhmä (Obliterated) ei oikeastaan ole millään mittarilla parasta juuri nyt, mutta tähän hetkeen se toimi. Sarjassa Yhdysvaltain asevoimien eri haaroista koottu eliittiryhmä yrittää estää terroristeja räjäyttämästä ydinpommia Las Vegasissa. Ryhmä on ehtinyt jo biletellä sen verran, että joutuvat tekemään sankaritekonsa vahvasti aineissa.

Toimintakomediasarja ylittää säädyllisyyden ja sovinnaisuuden rajat samalla tapaa kuin vaikka Sacha Baron Cohen elokuvissaan. Tarjolla on rajua, siekailematonta väkivaltaa, humoristisella tavalla kuolevia tai vammautuvia sivullisia uhreja, runollista oikeutta, paljon päihteitä sekä alastomuutta ja seksiä eikä mukaan ole ympätty juurikaan valistuksellista elementtiä.

Nollausryhmässä on parodisia ja satiirisia elementtejä, mutta silti se samaan aikaan sitoutuu tiukasti siihen samaan kevyen, kritiikittömän toimintaviihteen ja höpöhöpöisänmaallisuuden kehykseen, jota se pilkkaa. Ei sarja tosiaan erityisen laadukas ole, mutta viihdyttävä ja tavallaan vapauttava.

Nollausryhmä Netflixissä.

5

Kaarlo Tuorin kirja Matti Wuori – Tapauskertomuksia Suomesta (Teos, 2023) ei ole kevyttä luettavaa. Kirja venyy hyvin pitkäksi kaikkine oikeustieteilijän kapuloineen ja koukeroineen. Se on silti tavattoman kiinnostava katsaus suomalaisen oikeuslaitoksen kehitykseen, sen kipuiluun aktivistien suoran toiminnan suhteen sekä siihen, miten oikeuslaitoksen suhtautuminen perusoikeuksien huomioimiseen on muuttunut.

Matti Wuori (1945–2005) oli mukana monessa suomalaista järjestelmää muokanneessa oikeusprosessissa. Tuori, hänen ystävänsä, itsekin merkittävä hahmo suomalaisessa oikeustieteessä, avaa niitä kirjassa hyvin perusteellisesti. Wuori oli myös persoonana kiinnostava ja ristiriitainenkin. Tuori ei sivuuta Wuoren päihdeongelmia, mutta niitä kirja ei käsittele.

Tuori tuo esiin taidokkaasti myös kaiken sen tahattoman koomisuuden, joka oikeusjärjestelmän käänteissä esiin putkahtelee. Kirja muistuttaa, että oikeuslaitokseen ja muuhunkin valtaan täytyy suhtautua aina riittävällä kriittisyydellä ja epäluulolla. Kuten Jukka Ahtela Kulttuuritoimituksen kritiikissään kirjoittaa: ”Tapauskertomuksia Suomesta voisi olla laajuutensa ja perusteellisuutensa puolesta oppikirja, tosin Tuorin teksti on selkeydessään ja väkevyydessään aivan muuta kuin oppikirjamaista.”

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua