Terike Haapoja ja Laura Gustafsson tekevät taidetta sioista. Kuvat: Seinäjoen taidehalli / Minerva

1

En tarkalleen muista, miten päädyin teini-iässä kuuntelemaan The Doorsia. Saattoi olla jonkin 1990-luvun alun radion toivelevyohjelman ansiota. Kun yhtyeestä kertova elokuva tuli valkokankaille vuonna 1991, avautui Jim Morrisonin kuva eteeni aivan uudella tavalla.

Tuohon aikaan ei ollut internetin ihmemaata, joten tiedot ja kuvat fanituksen kohteista saatiin Suosikki-lehdestä ja joskus harvoin kirjakauppaan tilatusta saksalaisesta Bravo-nuortenlehdestä. Pitkään Jim Morrison oli mielessäni kuin häntä elokuvassa näytellyt Val Kilmer. Niin voimakas on elokuva.

Myöhemmin olen lukenut Morrisonista monenlaista. Teini-iässä tuntemani ihailu on laantunut (melkein kaikki teini-iän asiat tuppaavat laantumaan), mutta The Doorsin musiikin tenho ei ole kadonnut mihinkään. Miksi radiossa ei juuri koskaan kuule The Doorsia? Jos kuulee, väännän heti kovemmalle.

Heinäkuussa 2021 Jim Morrisonin kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Tänä vuonna Morrisonin ystävät saivat ilahduttavasti uutta suomenkielistä luettavaa Jimistä. Minerva Kustannuksen julkaisema teos Kesytön Jim Morrison – legendan elämä 1943–1971 vie kiehtovalla tavalla The Doorsin keulakuvan ja runoilijan vaiheisiin.

Kirjan on kirjoittanut Jerry Hopkins jo vuonna 1992 (alkuteos: The Lizard King – The Essential Jim Morrison). Suomenkielisestä versiosta vastaa Kirsi Kämäräinen.

Kirjassa on elämäkerrallisen kerronnan lisäksi lyhentämättömiä Jim Morrisonin haastatteluita. Niitä lukiessa on helppo kuvitella Jimin eleet ja asennot ja äänensävyt.

* *

Joissakin runoissasi ihailet ja ylistät alkukantaisia kansoja, intiaaneja esimerkiksi. Tarkoitatko, että ei koko ihmiskunta vaan ainoastaan tietty yhteiskuntamme on vääränlainen ja tuhoisa?

”Katso, kuinka muut kulttuurit elävät – rauhallisesti, harmoniassa maapallon, metsän ja eläinten kanssa. He eivät kasaa armeijaa ja aseita ja investoi miljoonia dollareita hyökätäkseen toisiin maihin, joiden poliittiset suuntaukset eivät käy yksi yhteen omien ajatuksien kanssa.”

Elämme sairaassa yhteiskunnassa.

”Se on totta… Ja osa tästä sairaudesta johtuu siitä, ettei asiasta olla tietoisia. Yhteiskunnallamme on liian paljon, mistä halutaan pitää kiinni, ja vapaus on listan viimeisenä.”

Eikö artisti voi tehdä asialle jotain? Jos et tunne, että voit tehdä jotain, niin kuinka voit jatkaa artistina?

”Tarjoan kuvia – loihdin vapaudesta muistoja, jotka vielä voidaan saavuttaa, kuten Doors. Mutta me voimme avata vain oven, emme voi vetää ihmisiä sen läpi. En voi vapauttaa ketään, ellei hänen suurin toiveensa ole vapaus.”

2

Paha ui paratiisiin -jännityssarja ei ole vakuuttanut kaikkia – luin sarjan katselun jälkeen siitä pari teilaavaa arviota. Minä pidin.

Vaikuttavinta ei kenties ollut trillerin juoni, vaan ulkojuonelliset seikat. Sarjan miljöö on kiehtova: kaksi tuttavaperhettä asuu upeissa oloissa omalla saarella Saksan ja Tanskan välillä.

Maisemaikkunoista avautuu näkymä, jonka vuoksi voisi vaikka tappaa. Kodit ovat kuin arkkitehdin unelmia (kaksi päähenkilöä onkin arkkitehtejä). Kotoa lähdetään mantereen puolelle kätevästi kajakilla tai veneellä. Kööpenhaminassa voi piipahtaa, jos rustiikkinen elämä pikkusaarella käy tylsäksi. Industial-henkisellä tanssisalilla voi purkaa ahdistustaan, salin seinälle heijastettujen valojen ja valokuvien lohdullisessa värinässä.

Kielten sekamelska on virkistävää. Saksaa ja tanskaa, välillä englantiakin, puhutaan lennossa sulavasti vaihdellen. On kiinnostavaa seurata kahden perheen muodostaman pienen asuinyhteisön arkea ja käytäntöjä. Aivan alussa ei meinaa edes ymmärtää, kuka on kenenkin lapsi tai puoliso. No, ei asiasta ehkä ole täyttä selvyyttä lopussakaan.

Sarjassa käydään periaatteessa samat tapahtumat läpi joka jaksossa eri henkilön näkövinkkelistä. Jokainen jakso kerrostaa tapahtumiin myös jotain uutta, vaikka toisteisuuttakin on. En paljasta juonikuviosta sen enempää, mutta haastan katsomaan sarjan edes sen upeiden kulissien vuoksi.

Paha ui paratiisiin Yle Areenassa.

3

Naapuripitäjässäni Lapualla on perustettu oma sateenkaariyhdistys, Lakeuden sateenkaari ry. Tämä on merkittävä asia koko Etelä-Pohjanmaalle, mutta myös Lapualle. Onkin jo aika sille, että Lapua tunnetaan muustakin yhdistystoiminnasta kuin Lapuan liikkeestä ja IKL:stä.

4

Kuvataiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin Siat-näyttely avataan 29.10.2021 Seinäjoen taidehallissa. Sian asemaa ruuantuotannon materiaalina kommentoiva näyttely on Seinäjoella nyt aivan oikeassa paikassa. Taidehallin alueella toimi aikanaan teurastamo ja lihanjalostustehdas. Seinäjoki ympäristöineen on myös suurten lihasikaloiden tyyssijaa.

On hyvä, että eläinteollisuus (ja sen kritiikki) näkyy myös taiteessa.

5

Aina kannattaa pysyä sika-aiheessa. Haapojan ja Gustafssonin näyttelyssä on osansa eläinten turvakodissa elävällä Paavo-possulla. Paavo asuu Saparomäki-nimisessä eläinten turvakodissa Porvoossa.

Saparomäki on Eveliina Lundqvistin perustama. Saparomäki ei tyydy ainoastaan pelastamaan eläimiä ahdingosta, vaan tiedottaa toimistaan aktiivisesti ja on lisännyt tietoisuutta kotieläintuotannon ongelmista myös taiteen keinoin. Saparomäen sometilit ovat upeaa, toivoa antavaa seurattavaa.

Kirsi Haapamatti

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua