The Bold Type. Kuva: Freeform

1

Uidessa ajatukset surraavat päässä tavallista rauhallisemmin, joskus jopa lepäävät. Luonnonvesissä sammakoksi eläytyessä ärsykkeet ovat helliä. Kannatteleva, kehon ympäröivä vesi, pinnan tuntumassa tasaiseen tahtiin eteenpäin ja sivuille työntyvät kädet, joiden alla on pelkkää tuntematonta mutta tuttua tummuutta, ja taustafondina paikan, vuorokauden ja säätilan määrittelemä maisema ja valo.

Matka pulahdukselle on lyhyt, asui sitten melkein missä päin Tamperetta tahansa. Joskus on jopa vaikea valita, miltä rannalta astelee veteen. Yksi mahdollisuus on tietenkin tehdä uintilenkki. Keskustan länsipuolella liikkuessa voi aloittaa esimerkiksi Onkiniemestä ja kastautua Elianderin rannassa, jaloitella sitten Mältinrannan uimapaikalle, steppailla seuraavaksi Paasikiventietä kohti Kaupin Kuntokolmosta – ja poiketa reitiltä Kaupinojan ja/tai Rauhaniemen rantaan. Ja taas takaisin poluille uikkaria kuivattamaan. Toki vähempikin riittää. Säiden kylmetessä voi vähitellen totutella ja kääntää kesäkauden hiljalleen avantouintikaudeksi. Jos se vaikka tänä vuonna onnistuisi.

2

Lokakuussa 2000 olin sukujuhlissa New Yorkissa. Vapaapäiviä ennen suurta humua oli mukavasti. Ainakin yhtenä niistä useampaan otteeseen Ison Omenan kokenut ukkini jäi hampaat rinnan päällä leväten testaamaan ihmeaine melatoniinin vaikutuksia innovatiivisesti päiväuniin (vaikutus: suotuisa). Sillä välin hänen serkkunsa kierrätti meitä Cadillacillaan ympäri kaupunkia. Hän oli tarkkana, että pääsimme kaikesta mahdollisimman edullisesti. Vapauden patsas nähtiin kahdesti kaukaa kätevästi ilmaisella lautalla ohi lipuen, paluumatkalla meidät vastaanotti Manhattanin vajaan vuoden päästä katoava siluetti. Harlemissa pyörähdettiin bussivarikon kautta tuttuja moikkaamassa. Toiveeni Tower Records -visiitistä ei toteutunut, koska siellä oli oppaamme mielestä turhan kallista. Mutta ei se mitään.

Ukin serkku parkkeraa Cadillacinsa New Yorkin Onkiniemi-Särkänniemi-Mustalahti-Näsinpuisto-Mältinrannan äärelle. Kuva: Elissa Määttäsen kotialbumi

Yksi pysäkeistämme oli Coney Island. Söimme hodarit ja kävelimme rannan viertä. Hiljaiset kojut reunustivat matkaa, niiden suljettuja luukkuja koristivat repaleiset lippusarjat tuulessa viruen. Ihmisten kiljuntaa huvipuistolaitteissa, toisella laidalla hylätty ja ruostunut, köynnöskasvien valtaama vanha vuoristorata. Mietin, että täällä aina oleskelisin asiattomasti ystävieni kanssa, jos kotiosoitteemme olisi New York, New York.

Coney Island muistoissain. Kuva: Elissa Määttäsen kotialbumi

Nyt elokuun lopulla, lähes 20 vuotta New Yorkin -reissun jälkeen tajuan viettäneeni aikaa miltei kaikkina näinä kesinä, kaikkina vuodenaikoina Tampereen Coney Islandilla. Mihin muuhunkaan vertautuvat hetket Näsinpuiston kallioilla, joista on suora näkymä Särkänniemeen ja Mustalahden satamaan, vieressä mahdollisuuksineen edelleen jo mainitut Mältinranta, Onkiniemi. Ihmisten kiljunta, veden äärellä huvipuisto, jonka taakse laskeutuu aurinko.

3

Kuulakenttien kutsu on kaikunut korvissani iltaisin taas viime kuukausina. Monena vuonna olen saanut pettyä taitoihini klassikkopeli petankin saralla mutta tänä vuonna heittotahti on ollut aiempia kiivaampi. Se näkyy tuloksissa. Iso osa heitoistani alkaa olla jopa hyödyllisiä joukkueelle. Siis sille joukkueelle, jossa pelaan, ei vastapuolelle. Itseni kanssa käydyt kehityskeskustelut ovat kauden jälkeen varmasti positiiviset.

Pelissä on tiettyä rauhaa mutta samalla kaiken alla kuohuvat valtavat jännitteet. Kenen kasetti kestää? Kenen hajoaa? Saako petankkineuvos edelleen pitää tittelinsä? Pelillisesti parhainta on se hetki, kun yhtäkkiä kokee olevansa yhtä kuulansa kanssa. Kuula lähtee kädestä ja sillä samalla sekunnilla tuntee, miten kokonaisuus vihdoin loksahtaa paikoilleen ja osuu kohdalleen, ja niin tapahtuu. Mutta jo seuraava heittäjä voi kalauttaa tilanteen taas päälaelleen. Tuli osumia tai ei, tärkeintä petankki-hetkissä ovat ystävät hämärtyvässä ulkoilmassa,

kentän laidalla vartioivat city-kanit, satunnaiset hurjaa vauhtia aidan taa pöpelikköön kipittävät pikkuruiset jyrsijät ja ilmassa liitelevät lepakot.

4

Etsin jokin aika sitten Yle Areenasta sopivaa narikkaa, johon jättää aivoni. Vastaan tuli The Bold Type. Sarah Watsonin luoma draamakomedia kolmesta ystävyksestä Cosmopolitan-tyyppisen lehden ytimessä tuntui juuri sopivalta ajanvietteeltä. Lisäksi kiinnosti nähdä millaista tämän hetken chick flick -tarjonta voi sarjojen osalta olla. En pettynyt. Sen sijaan yllätyin positiivisesti.

Sarja on tiedostava, valveutunut ja ajassaan kiinni oleva. Neljän tuotantokauden aikana sen hahmot kehittyvät kunnollisella kaarella, samoin heidän työpaikkansa ja ympäröivän maailman asenteet. Yleistunnelma on kepeä, ja kuitenkin The Bold Type käsittelee vakavia ja ajankohtaisia aiheita, niin yksilöllisiä kuin yhteiskunnallisia ja poliittisiakin. Käsikirjoituksessa on mukana kömpelyyttä mutta pohjavireen vahvuus ja sarjan kokonaisvaltainen raikkaus korvaa sen. Siispä hyvästit jo ummehtuneelle ja asenteiltaan vanhentuneelle Sinkkuelämäälle ja ruudun ääreen The Bold Typeä katsomaan.

5

Instagramissa toimiva So You Want To Talk About -tili on kätevä pikaopas ja rautalangan pätkä isoihin ja pieniin ajankohtaisiin tai ikuisiin kysymyksiin. Tilillä käydään pähkinänkuoressa läpi erilaisia pinnalla olevia käsitteitä ja ilmiöitä, muun muassa maailman- ja erityisesti Yhdysvaltain politiikan päivän polttavia koukeroita, yhteiskunnallisia teemoja ja mielenterveyteen sekä ympäristöön liittyviä aiheita. Tieto on tiiviissä ja helpommin omaksuttavassa muodossa. Lähdeviitteet seuraavat kiltisti mukana.

Sivuilta löytyy myös linkki, jonka kautta voi klikata itsensä esimerkiksi kaikki postaukset kattavaan Excel-taulukkoon. Aakkostetun listauksen avulla pystyy tarkistamaan, löytyykö tililtä mieltä kaihertavasta aiheesta jo tietoa tai siirtyä muuten nopeammin itse asian äärelle.

Elissa Määttänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua