Kevin Eubanks (vas.), Dave Holland ja Obed Calvaire. Kuva: Edition Records

1

Koronavuosi ei ole ainakaan vähentänyt uusien jazzlevyjen määrää. Ensin alkoi tulla erilaisia karanteeniprojekteja, mutta pikkuhiljaa studioihin on palattu kokonaisten bändien voimin. Näihin albumeihin kuuluu viime päivinä kuuntelemani Dave Hollandin Another Land (Edition Records), jonka virallinen julkaisupäivä on tänään, 28.5.2021.

Another Land on fuusiohenkinen triolevytys, jolla mestarismies Holland soittaa vaihteeksi myös sähköbassoa. Kitarassa on Kevin Eubanks ja rummuissa Obed Calvaire. Tämä trio on hionut yhteispeliään myös keikoilla ja sen kuulee: soitto rullaa pakottomasti ja vaikka kappaleiden aihiot ovat hyvin selkeitä, kollektiivisen improvisoinnin henki on koko ajan läsnä.

Hollandilla on pitkä kokemus erilaisista fuusiobändeistä Miles Davisin sähköorkestereista alkaen. Tällä kertaa ei keksitä mitään vallankumouksellista, vaan pysytellään aika hillityillä linjoilla. Suosikkeihini kuuluu balladimainen nimikappale Another Land, joka pohjautuu basson ostinatoon, ja johon Eubanksin helmeilevä kitaratyyli istuu erinomaisesti.

2

Studiossa on trioineen käynyt myös Hollandin pitkäaikainen soittokumppani, saksofonisti Chris Potter. Circuits Trion Sunrise Reprise (Edition Records) julkaistiin pari viikkoa sitten.

Osin sähköisillä fuusiolinjoilla ollaan tälläkin levyllä. Tenoristi Potterin seurana soittavat kosketinsoittaja James Francies ja aina tyylikäs rumpali Eric Harland. Levyltä voi aistia bändisoiton riemun pitkän koronatauon jälkeen.

Potter on joissakin yhteyksissä kuulostanut hiukan akateemiselta ja jopa ”yliälylliseltä” soittajalta, mutta tällä kertaa tuollaisesta ei pelkoa, vaan saksofonistin väkevä sanoma iskee ns. päin näköä. Esimerkiksi koukkuisen Serpentinen soolossa Potter panee koko laajan osaamisensa nautittavasti peliin. Suosittelen!

3

En ollut aiemmin tutustunut rumpali Tomi Kämäräisen musiikkiin, mutta hänen kansainvälisen kvartettinsa, Case Kämäräisen, tuore albumi Joyride (Eclipse Music, 2021) yllätti iloisesti. Kämäräinen, puolalainen saksofonisti Marek Konarski, puolalainen pianisti Grzegorz Tarwid ja norjalainen basisti Petter Asbjørnsen soittavat eräänlaista ”yleisjazzia”, mutta musiikissa on jotain vaikeasti määriteltävää raikkautta.

Intro on basisti Asbjørnsenin soolo, mutta sen jälkeen käynnistyvä Autumn Sun tuo nimeään myöten mieleen ”skandinaavisen ECM-jazzin” tunnelmat. Cream puolestaan on rivakka perusjazznumero, johon pianisti Tarwidin sähköpiano tuo 1970-lukulaisia sävyjä. Sähköpiano ei tosin tässä tapauksessa ollut ideologinen valinta, vaan välttämättömyys: äänitysten alkaessa kävi ilmi, ettei studiossa ollutkaan akustista pianoa!

Erittäin miellyttävää jazzia, josta pitää erityisesti kiittää kvartetin keskeisen solistin, saksofonisti Konarskin sujuvaa ja värikästä soittoa. On tosin sanottava, että pitemmän päälle puuttuvaa akustista pianoa alkaa jo kaivata kimakkasointisen sähköpianon tilalle.

4

Lukeminen on jäänyt viime aikoina suhteellisen vähiin, mutta tulin sentään ostaneeksi pitkäaikaisen tuttavani, toimittaja Taina Revon esikoisromaanin Kuparikaupunki (Partuuna, 2021). Teos on vähän hämmentävä, mutta myös kiehtova lukukokemus.

Hämmennystä aiheuttaa aluksi tekstin pelkistetty ja jollain tavalla vanhanaikainen tyyli. Lyhyehköt luvut tuovat enemmän mieleen vuosikymmenien takaiset valistavat kertomukset kuin 2000-luvun romaanit. Repo ei edes pyri mihinkään suureen tyyliin, vaan pitää kielellisen rekisterin yksinkertaisena ja jopa viileänä.

Kirja kertoo suomalaisista (ja vähän muistakin) Amerikan-siirtolaisista, jotka työskentelivät 1900-luvun alussa Michiganin Calumetin kuparikaivoksissa. Työolot olivat kurjat, mikä johti pitkään lakkoon ja lopulta lukuisia ihmishenkiä vaatineeseen katastrofiin lasten joulujuhlassa. Kuparikaupunki perustuu hyvin pitkälti tositapahtumiin, mutta romaanin henkilöt ovat ainakin nimiltään fiktiivisiä – poikkeuksena Hiski Salomaa.

Tapahtumien kärjistyessä Revon journalistisen toteava tyyli toimii: väkivallalla ei mässäillä, mutta sanoma menee perille. Yli sadan vuoden takaiset tapahtumat muistetaan Calumetissa yhä.

5

Kalervo Kummola havittelee Tampereella pormestarin paikkaa, ja nyt hänen tuekseen on valjastettu kaikkein modernein tekniikka. On ohjelmoitu virtuaalitodellisuudessa toimiva Kale 2.0 -sovellus, jota tuossa juuri testasin.

Huomautan, että tarkoitukseni ei ole tässä yhteydessä lainkaan irvailla Kummolalle poliitikkona tai ihmisenä, vaan kyse on puhtaasti Kale 2.0 -teoksesta.

Ei siis muuta kuin Oculus Rift S -lasit päähän ja tutustumaan virtuaaliseen Kummolandiaan. Ensin tullaan simppelin tietokonegrafiikan luomaan aulaan, jossa ei tapahdu mitään. Kyltit ohjaavat kuitenkin toisiin tiloihin. Kun tilaa lähestyy, jossakin kohtaa alkaa kuulua Kummolan puhetta. Rennosti nilkka toisen jalan polven päällä istuksiva virtuaali-Kale juttelee tunnistettavaan tyyliinsä kaupunkisuunnittelusta.

Kun menee seuraavaan tilaan, rennosti nilkka toisen jalan polven päällä istuksiva virtuaali-Kale juttelee tunnistettavaan tyyliinsä vanhustenhuollosta. Ja niin edelleen, sama juoni jatkuu. No, Kalen asento taitaa sentään vähän vaihdella.

Kale 2.0 on hyvä esimerkki täysin turhasta digitekniikan käytöstä, koska tekstit voisi yhtä hyvin kuunnella pelkkänä äänenä tai lukea paperilta. Virtuaalinen ympäristö on niin köyhä ja kolkko, ettei se tarjoa Kummolan ajatuksille mitään lisäarvoa, vaan enemmänkin korostaa miehen koleaa imagoa. Mutta olkoon, kyllä tästä hetkeksi hupia sai!

Erik Ahonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua