Caitlin Moran. Kuva: Mark Harrison

1

Haluaisin t-paidan, jossa lukee: ”Olen kuunnellut Volter Kilven Alastalon salissa”, jos Yle Areenan kauppa olisi olemassa ja sellaisia tajuaisi markkinoida. Suomen kirjallisuuden klassikko, 900-sivuinen tajunnanvirtajärkäle löytyy Yle Areenasta 36 tuntiin tiivistettynä, 31 jaksoon pilkottuna. Suurtyön takana on koronakeväänsä hyvin käyttänyt käsikirjoittaja, ohjaaja Esko Salervo. ”Hänen lukemanaan nyt voisi kuunnella vaikka Pirkanmaan puhelinluettelon”, yksi tuttu somessa kommentoi.

Äänikirjojen maailma kurottuu kaikkialle, missä olet. Samalla kun sauvakävelet metsäpolkuja menemään, voit kuunnella vaikka koko Albatrossi-laivan uskomattomista seikkailuista kertovan tarinan tarinassa. Ruokaa laittaessa voit istua Härkäniemen kanssa penkillä ja kokea, mitä ihania tuoksuja köökin puolelta saliin oikein kantautuukaan. Samalla kun yrität väistellä kanssaihmisiä kaupassa, voitkin olla Siviä-tyttären nahoissa punastelemassa, kun salillinen merimiehiä spekuloi tulevaisuudellasi.

Tajunnanvirta tarkoittaa, että lukija pääsee maagisesti tekstin kautta mukaan toisen ajatuksenvirtaan. Ja kuuloaistin kautta tämä tuntuu onnistuvan jopa paremmin kuin lukiessa.

Salervo on löytänyt päähenkilöille osuvat, erilaiset äänenpainonsa. Hän, kuten Kilpikin, tuntuu rakastavan eniten Pukkilan isännän hahmoa, sillä tämän klassisen kademielen ajatuskuvioita valotetaan kaikilta suunnilta, vähitellen lisää miehen menneisyyttä paljastaen, mutta myös jonkinlaista armollisuutta samalla hahmoon lisäillen.

Esko Salervon lukemana jopa pelätty Härkäniemen isännän piipunvalintakohtaus (kirjassa 70 sivua) tuli kuunnelluksi yhdeltä istumalta. Kun Kilven omituisista yhdyssanahirviöistä ja Kustavin murteesta pääsee edes vähän perille, huomaa jopa ajattelevansa, että onpas ekonomista kieltä tämä Volter Kilven kieli.

2

Äänikirjoja kuunnellessa oppii aina uutta. Caitlin Moranin teos More Than a Woman (2020) on kirjailijan itsensä lukema, ja siksipä heti ensi minuuteilla oppii, että kirjailijan nimeä ei suinkaan lausuta ”Mooran”, kuten englannin sana moron eli suomeksi törppö. Se on ”Kätlin Moraan” [kætlɪn məˈræn].

Feministi, palkittu journalisti ja kirjailija tykittää uudessa kirjassaan faktaa naisen monista rooleista, joista vähäisimpiä eivät tietenkään ole äidin, vaimon, tyttären ja isonsiskon roolit. Moran tarttuu mieltään askarruttaviin asioihin huumorin kautta, kuten miettiessään, miksi naisen seksuaaliselle halulle on niin vähän kuvailevaa sanastoa verrattuna miesten vastaavaan. Tai miksi jotkut maailman yleisimmät ilmiöt, kuten naisen kylvyn jälkeinen veden valuminen vaginasta, eivät koskaan nouse esiin keskusteluissa.

Hän ottaa 15 vuotta nuoremman pikkuveljensä asumaan kotiinsa ja kuvittelee saavansa taloonsa yhden aikuisen lisää: kenties veli auttelisi vähän kotitöissä ja veisi lapsia joskus hoploppiin. Vähänkö tuo tiesi! Uusi pikkulapsihan sinne pesiytyi naisen entiseen omaan huoneeseen, ja tästä huomiosta Moran päätyykin nostamaan esiin sen valtavan eron, joka edelleen vallitsee naisten ja miesten kasvatuksessa, mitä tulee kotitöihin, harrastuksiin ja ylipäätään vastuun kantamiseen. Kun kuuntelee Moranin puhetta lastenhoidon järjestämisestä, ei voi kuin onnitella suomalaisperheitä, sillä jos jokin asia meillä on huomattavasti paremmin ajateltu kuin Briteissä, niin se on lasten päivähoitojärjestelmä.

3

Tänä syksynä 50 vuotta vanha laki raskauden keskeyttämisestä on tullut tiensä päähän ja kansa vaatii uutta, naiselle aitoa itsemääräämisoikeutta raskausasioissa. Naisen pitäisi pystyä päättämään itse, haluaako saada lapsen ilman, että hänen täytyy vedota sosiaalisiin tai terveydellisiin asianhaaroihin ja hakea abortilleen kahden lääkärin hyväksyvä lausunto.

Kun tänä syksynä valitsin arvioitavakseni kolme kirjaa, en arvannut, että jokainen niistä kantaisi kortensa kekoon näissä abortti- ja raskausasioissa. Satu Vasantolan kirja Kaikki kadonneet (Tammi, 2020 – lue arvio) sisältää, varoitan vaan, inhorealistisia kuvauksia 1960-luvun laittomista aborteista, ja myös Anni Kytömäen Margaritassa (Gummerus, 2020 – lue arvio) lapsen abortointi käy äidillä mielessä, kun päähenkilön fysiikka hylkii raskaustilaa voimallisesti. Paula Nivukosken Mainingin varjossa (Otava, 2020 – lue arvio) nainen kamppailee raskautensa kanssa ja lähes näivettyy yksinäisellä saaristoluodolla, sikiö kohdussa kipristellen.

Kiitos vaan näistä, kirjallisuuden kauttahan me eläydymme ja myös tunnemme omassa kropassamme naisen koettelemukset. Mutta sitten tulee Juha Seppälä ja asettaa odotushorisontin vielä eksoottisempaan kulmaan, kun hänen uuden teoksensa kertojana on syntymätön alkio!

Kuka vielä sanoo, että romaanihenkilö olisi kuollut, kun hän ei ole vielä edes syntynyt.

4

Nils-Aslak Valkeapää ja Seppo Paroni Paakkunainen, Wimme Saari ja Tapani Rinne, Hildá Länsman ja Viivi Maria Saarenkylä. Joiku ja jazzmusiikki, joiku ja elektroninen musiikki ovat sulautuneet hienosti yhteen edellä mainittujen miesten projekteissa, ja Länsmanin ja Saarenkylän projektissa energinen fuusio syntyy harmonikkavoittoisen suomalaisen kansanmusiikkiperinteen ja Saamenmaan joiun välillä. Kaksi syntiseksi mainittua ilmiötä samassa paketissa, kuten tytöt vitsailevat viimesyksyisen Womex-tapahtuman haastattelussa.

Hildá Länsman on Angelin tytöistäkin tutun Ulla Pirttijärven tytär, ja äidillä ja tyttärellä on myös hyvin menestynyt Solju-yhtyeensä. Soljun taitavat elektropop-sovitukset ovat lähes viihteellistä valtavirtaa, kun niitä vertaa kokeelliseen ja musiikkilajien rajoja venyttävään projektiin, joka Hildalla on Viivin kera nimellä Vildá-duo.

Vildá-duossa voi ihastella Hildan laajaa äänialaa matalista murahteluista korkeaan, afrikkalaisiakin sävyjä lainailevaan helisevään joikuun. Sanoitukset kulkevat pohjoissaamelaisissa maisemissa menninkäisiä ja poronteurastajia unohtamatta, mutta vaikuttavien ikiaikaisten tunnelmien tasoittajina ovat nykypäivän nuoret, jotka etsivät villinä Utsjoelta diskoa ja jatkopaikkaa. Kaiken Vildán tarjoaman musikaalisen energian ja eläväisyyden keskellä kaamos alkaa tuntua hyvinkin siedettävältä vuodenajalta.

5

Suomalais-ugrilaiset kielet elävät renessanssia. Itselläni tämä tarkoittaa yhä kasvavaa kiinnostusta pohjoissaamen kieltä kohtaan. Toki olisi kahdeksan muutakin saamenkieltä valittavana, Suomessa pohjoissaamen lisäksi inarinsaame ja kolttasaame, mutta valitsen sen, jota puhutaan lempipaikassani Utsjoella, ja jota sentään yli 10 000 ihmistä koko Saamenmaan alueella puhuu.

Pohjoissaamea voi kuunnella Ylen Oddasat-uutisia seuraamalla (uutisia toimitetaan kaikilla kolmella saamenkielellä, respect!), sitä voi opiskella kansalaisopistossa muun muassa Tampereella, ja kielen opetteluun on olemassa oppikirjoja. Itselläni kielen oppimisen motivaatio alkaa parhaiten musiikin mukana kuullusta kielestä: Beatlesien kautta halusin oppia englantia, Verdin oopperoiden kautta italiaa. Saamen eksoottisten diftongien ääntämisen mallista kiitos kuuluu Soljulle ja Vildá-duolle, ja sanojen merkitysten avautumisessa suurena apuna ovat levyjen mukana painetut lyriikat ja niiden käännökset.

Uusin suomalais-ugrilainen harrastukseni on melkein lasten leikkiä edellisten rinnalla, sillä suomen kieltä puhuvan on melko helppo ymmärtää karjalan kieltä. Yle lähettää nykyään latinankielisten uutisten paikalla kerran viikossa Yle Uudizet karjalakse. Vaikka tavallaan suren latinankielisten uutisten menetystä, ei ole mitään hauskempaa kuin kuulostella Suomen ja maailman tapahtumia kauniisti soljuvalla karjalan kielellä. Näin raportoitiin viime viikolla saamenkielen viikosta: ”Tänäpäi algau kanzalline da kanzoinväline saamen kielien nedäli. Nedälin tarkoituksennu on paiči muudu suaja saamen kielile enäm nägövytty da ližätä tieduo niilöis kielis.”

Karjalan kieli kaipaisi myös omaa viikkoaan, sillä puhujia on vain kolmisensataa, samaa luokkaa kolttasaamea puhuvien kanssa. Lohdutukseksi voi sanoa, että vaikka puhdasta karjalan kieltä puhuu vain harva, ymmärtäjiä on sentään viitisen miljoonaa.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua