Yksityiskohta Christian Carlsenin teoksesta Two Girls (2021) Kaarisilta Biennalessa. Kuva: Kimmo Ylönen

1

Ranskalainen Édouard Louis sinkoutui vauhdilla maineeseen 21-vuotiaana. Vuonna 2014 julkaistu omaelämäkerrallinen esikoisromaani (suom. Ei enää Eddy, 2019) kertoo lapsuudesta vähävaraisessa työläisperheessä. Syrjinnän ja väkivallan analyysi jatkua myös seuraavassa kirjassa (suom. Väkivallan historia, 2020), jossa Louis käy läpi kokemaansa raiskausta ja murhayritystä.

Kolmannelle kirjalle Louis antoi rikosromaanin nimen, Kuka tappoi isäni (suom. Lotta Toivanen; Tammi, 2022). Lyhyissä katkelmissa luonnostellaan kuva isän ja totutusta poikkeavan pojan vaikeasta suhteesta, jota leimaavat pettymys, pelko ja kylmyys.

Aikuinen kirjailija harsii kokoon riekaleen sieltä ja repaleen täältä yrittäen ymmärtää jo edesmennyttä miestä, jonka lapsi hän on. Hän kaivaa muististaan myös harvat hellyyden hetket ja elämän rapaan poljetun rakkauden.

Kirjan katkelmat ovat myös raakalaismaisten väkivallan tekojen sarja. Väkivaltaa käytetään perheessä ja yhteisössä, mutta suurin kaikista simputtajista on Ranskan valtio.

Louis kirjoittaa rujon pamfletin pienen ihmisen elämästä ranskalaisen luokkayhteiskunnan rattaissa. Kirjailija nimeää syylliset isänsä ennenaikaiseen kuolemaan, Ranskan johtavat poliitikot.

Ohutta, mutta painavaa kirjaa voi suositella erityisesti ministereille ja muille leikkauksina ja sopeuttamisena tunnettujen raha-asioiden kanssa askarteleville.

2

Edellinen oli siksi paljon tärisyttävää tekstiä, että piti rientää kirjastoon, poimia mukaan Édouard Louisin neljäs kirja ja katsoa mitä poika kirjoittaa äidistään.

Naisen taistelut ja muodonmuutokset (suom. Lotta Toivanen; Tammi, 2022) on itsenäinen teos, mutta kuvaa samaa perhettä ja kertoo samaa tarinaa. Kertoja on sama. Monet kohtaukset ovat samoja. Jopa kappaleet ja lauseet ovat pilkulleen samoja. Peräkkäin ja rinnakkain luettuna kirjat muodostavat kiinnostavan parin.

Häikäilemätön kirjailija käyttää taiteensa materiaalina omaa ja läheisten elämää, mutta pääsee kiinni johonkin yleiseen ja yhtäläiseen. Teksti tulee hyvin liki. Se tuntuu painona iholla. Se tuntuu poskelle lävähtävältä avokämmeneltä. Toisin kun kirja isästä, kirja äidistä päättyy arjen pieneen juhlaan ja ymmärrykseen.

3

”, että kuoleman hetki koittaa silloin kun olemme vielä elossa.”

Romaanista Kivipäiväkirjat lainatun lauseen puolikkaan löysin kaikki kanadalaisen Carol Shieldsin novellit yksiin kansiin sitovan Tavallisia ihmeitä -kokoelman (suom. Hanna Tarkka; Otava, 2008) esilehdeltä.

Tarinoiden henkilöt ovat keskiluokkaisia ja hyvin toimeen tulevia. He ovat keski-ikäisiä tai vanhempia. Monet toimivat kirjallisuuden parissa. Jokapäiväistä arkea he elävät Pohjois-Amerikan mantereella. Matkoja tehdään Eurooppaan. Kuitenkaan ei ole väliä ketä kuvataan ja missä. Tarinan keskellä on ihminen ja ihmisten välinen vuorovaikutus tavalla, joka ylittää kulttuurien väliset rajat ja tulisi kenties ymmärretyksi käännettynä mille kielelle tahansa. Arki on pienempien ja suurempien ihmeiden näyttämö. Sattumat voivat olla vain sattumia tai täynnä merkitystä.

Jokainen tarina on huolellisesti sommiteltu asetelma, joka kuiskaa: memento mori, muista kuolevasi.

4

Ingrid, tuttavallisemmin Iggy on 14-vuotias nuori Tukholmasta. Hän sanoo tekevänsä läksyjä, mutta katselee kaikenmoista pornoa. Oma identiteetti voisi olla biseksuaali tai aseksuaali tai se mikä kaverillakin on. Äitiä ei jaksa ja tämän miesystävä Bosse voi tulla aamulla vessaan mennessä vastaan oikea palli lahkeesta livenneenä.

Koulukuvaaja paljastuu melko lailla kuumaksi metallimusiikin ystäväksi, jolla on oma bändi. Suhde huomattavasti vanhempaan mieheen alkaa keskustelupalstoilla ja johtaa samassa asunnossa vietettyyn yöhön ja patjalla napattuun valokuvaan asti.

Päähenkilö on nuori ja hukassa, mutta se ei sinällään ole ongelma tai tarinaa kuljettava roottori. Lapsi kurkottaa omalta tasoltaan aikuisuuden ylähyllylle. Missään nimessä Iggy ei antaudu uhriksi.

Hanna Gustavssonin Yölapsi (suom. Elias Lahtinen; Sammakko, 2019) voitti vuonna 2014 Urhunden-palkinnon Ruotsin vuoden parhaana sarjakuva-albumina. Kiireettä etenevä juoni kulkee omia polkujaan tarkkaan kuvatussa mustavalkoisen viivan maisemassa. Äiti on käynyt Bangkokin Hard Rock Caféssa, Iron Maiden on kova ja pakastepizzan saa kymmenellä kruunulla.

Vuonna 2022 ilmestynyttä itsenäistä jatko-osaa Iggy 4-ever (suom. Elias Lahtinen; Sammakko, 2019) säästän synkän syyspäivän varalle.

5

Vuodesta 2013 lähtien joka toinen vuosi toteutettu kansainvälinen Kaarisilta Biennale kokoaa näyttelyyn erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden teoksia. Avoimen haun kautta näyttelyn jury poimii mukaan myös valtavirran rannalle levittäytyvän taiteen kentän ammattitekijöiden töitä.

Kuudetta kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on rakkaus. Teoksia on esillä Erstan kartanolla, Lahden Villähteellä, Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan tiloissa ja Galleria Art Kaarisillassa Helsingissä. Kuvataidenäyttelyn lisäksi ohjelmistossa on myös konsertteja ja esittävää taidetta. Näyttely on avoinna 30. heinäkuuta asti.

Minä vietin tunteja Erstan kartanolla. Kohtasin eloisaa viivaa ja värin riemua. Ihastelin rakkauden paljoutta ja ihmettelin sen kohteiden moninaisuutta. Näin kaikkea muuta kuin vaaleanpunaista hattaraa. Parkkipaikalla notkuivat polvet. Aurinko kuivasi poskelle vierähtäneen ilon kyyneleen.

Kaarisilta Biennale Lahdessa 30.7.2023 asti. Lisätietoa täältä.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua