Yleiskuvaa Sara Hildénin taidemuseon Vihreän puun punaiset linnut -näyttelystä. Kuva: Mikko Saari

1

Iski akuutti nelikymppisyys, joten päädyin hankkimaan ensimmäisen tatuointini. En ole aikaisemmin pitänyt tatuointeja erityisen tarpeellisina, mutta ajatus on toki silloin tällöin käynyt mielessä. Nyt jostain syystä idea sai enemmän potkua ja kun keksin hyvän idean, päädyin aika nopeasti tatuoijan piinapenkkiin. Käteen ikuistettiin katkelma Georges Perecin Häviämistä Ville Keynäsin suomennoksena.

Pikkuisen jännitti, pakko myöntää, mutta lopulta oma mielikuvitus oli kamalampi kuin varsinainen prosessi. Olkavarren tatuoiminen ei juurikaan sattunut; lopun varjostukset aiemmin tehtyjen viivojen viereen olivat kipeimmät, mutta esimerkiksi hammaskiven poistaminen on kyllä epämiellyttävämpää (toki hammaskiven poistossa menee 20 minuuttia ja tatuoiminen kesti kolme tuntia).

Tatuointitaiteilijaa ei tarvinnut onneksi pitkään etsiä. Lähipiiristä löytyi hyviä kokemuksia InkTrollilta, joten sinne minäkin suuntasin. Menisin – ja menenkin – toistekin: jälki oli hyvää ja kohtelu ystävällistä.

2

Eurolohi on Tampereella tuttu Tammelan torilta, mutta toimipiste löytyy myös Kauppahallista ja siellä ravintola on auki myös talvikaudella. Ravintolan nimi ei kuulosta erityisen seksikkäältä, mutta ruokapa olikin oikein hyvää. Seuralaiseni söi tavallisen lohibowlin, minä taas helmikuun kuukauden annoksen eli hoisin-lohibowlin. Olipa herkullista!

Hoisin Bowl. Kuva: Mikko Saari

3

Tampereen taidemuseoissa on tovin ollut kuiva kausi. Nyt on taas uusien näyttelyiden aika. Ensimmäisenä ehdimme syynäämään Sara Hildénin taidemuseon uuden kokoelmanäyttelyn Vihreän puun punaiset linnut, joka poimii parhaita paloja säätiön ulkomaisen taiteen kokoelmista. Mukana on paljon aiemmista näyttelyistä tuttuja teoksia, mutta myös teoksia, joita en ole ennen nähnyt.

Mukaan on mahtunut monia kiehtovia teoksia ja – kuten aina – tylsää miestaidetta, mutta kokonaisuus on ehdottomasti näyttelykierroksen arvoinen ja tarjolla on nähtävää moneen makuun.

Seuraavaksi sitten suuntaamme ihmettelemään Tampereen taidemuseossa 24.2. auenneita Tuula Lehtisen ja Charles Sandisonin näyttelyitä.

Vihreän puun punaiset linnut Sara Hildénin taidemuseossa 12.5.2024 asti.

4

Joskus vastaan tulee todella hyviä biisejä. Mama Werewolf ei ole Brandi Carlilen In These Silent Days -levyn isoimpia hittejä, eikä siitä ole edes videota, mutta minulle se on kirkkaasti levyn paras biisi ja päässyt ahkeraan voimasoittoon.

Kuulin biisin ensimmäistä kertaa Altamullan Roadin keikalla, jossa Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela esittivät siitä hienon tulkinnan. Sen kun saisi kuunneltavaksi! En pahastuisi lainkaan, jos Altamullan Road levyttäisi keikalla kuultuja coverversioitaan.

5

Kovin vähän tulee televisiota katseltua. Hyviä aikomuksia on paljonkin, toteutunutta sarjojen ääreen istahtamista sitten huomattavasti vähemmin. Nyt olemme saaneet aikaiseksi katsoa True Detectiven tuoreinta neljättä kautta. True Detective: Night Country sijoittuu Alaskan kaamokseen. Poliisit pääsevät setvimään hämmentävää katoamistapausta arktisella tutkimusasemalla. Neljän ensimmäisen jakson perusteella vaikuttaa oikein hyvältä.

Ensimmäistä kertaa True Detectiveä tehdään ilman sarjan luojaa Nic Pizzolattoa. Uudesta kaudesta on vastuussa Issa López. Aikaisemmista kausista olen katsonut vain sen ihka ensimmäisen, josta vahvimmin on jäänyt mieleen upea tunnusbiisi, Handsome Familyn Far From Any Road.

López on sanonut Vanity Fairin haastattelussa, että siinä missä alkuperäinen True Detective on miehinen ja hikinen, Night Country on kylmä, pimeä ja naisellinen. Sarjassa onkin ilahduttavasti pääosissa naisia, kärkiparina oivalliset Jodie Foster ja Kali Reis. Miehiä on kyllä hyvissä sivuosissa, mutta on hienoa, miten paljon tämä sarja pyörii naisten ympärillä.

True Detective: Night Country HBO:lla.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua