Parasta juuri nyt (26.2.2021): Brandon Cronenberg, REC, Mogwai, Gillian Flynn, Jenny Offill

26.02.2021

Marisha Rasi-Koskinen. Kuva: Miikka Pirinen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Samuli Knuuti on ihastunut toisen polven kauhuohjaajaan ja Marisha Rasi-Koskisen Runeberg-palkittuun romaaniin.

1

Elämäni suuria murheenaiheita on ollut se, miksi en sattunut syntymään Cronenbergin perheeseen. Kun body horror -genren luoneen elokuvaohjaaja David Cronenbergin poika Brandon teki vuonna 2012 esikoisohjauksensa Antiviral, jonka esittämässä tulevaisuudessa tavikset saattoivat ostaa julkkisten tauteja tai näiden geeneistä jalostettuja lihatuotteita, aloin pohtia, että siinä perheessä on takuulla mitä viileimpiä keskusteluita sunnuntailounailla.

Vaikutelmaa vain vahvistaa Brandon Cronenbergin kauan odotettu kakkoselokuva Possessor (2020). Se on ollut tekeillä vuosikausia, sillä vaikka Cronenbergin nimi on jo tavaramerkki, se on kuitenkin brändi joka lupaa Brandonin omienkin sanojen mukaan lähinnä verta ja kuvotusta, eikä siksi houkuta kovin monia rahoittajia. Nyt Possessor on kuitenkin saatavilla suomalaisistakin kaupoista import-DVD:nä, ja se on heittämällä viime vuosien parhaita tieteiskauhuelokuvia.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva elokuva kertoo palkkamurhaaja Tasya Vosista (Andrea Riseborough), jonka työnantajat kykenevät siirtämään hänet uuden teknologian avulla kohdetta lähellä olevan ihmisen kehoon. Lainaruumiissaan Vos sitten tappaa uhrinsa ja sen jälkeen itsensä, jotta voi palata omaan kehoonsa. Täydellinen rikos. Mutta liian monet tappokeikat ja liian monessa kehossa vieraileminen on hapertanut Vosin omaa persoonallisuutta niin, että kun hänet siirretään tapettavan yritysjohtajan (Sean Bean ihanan häijynä) vävypojan (Christopher Abbot) ruumiiseen, tämä alkaakin taistella tunkeutujaa vastaan. Mitään hyvää tästä ei tietenkään seuraa.

Possessor jatkaa suoraan siitä mistä David-isukin viime vuosituhannen elokuvat Scanners, Videodrome ja eXistenZ jäivät. Sen roisia väkivaltaisuuttakin hätkähdyttävämpiä ovat painajaismaiset jaksot, joissa kuvallistetaan kahden identiteetin taistelua yhdessä kehossa tavalla, joka tuo mieleen splatterpunk-version Ingmar Bergmanin Personasta tai Jonathan Glazerin Under the Skinin. Possessor kysyy meiltä, mitä olemme antaneet teknologian itsellemme tehdä; mitä ihmisyydestä on jäljellä maailmassa, jossa pystymme ulkoistamaan ja etäännyttämään olemassaolommekin pikseleihin. Kun elämme aikaa, jossa jotkut oikeasti uskovat Joe Bidenin olevan klooni tai kokeellisen plastiikkakirurgian avulla naamioitu Donald Trump, olemme jo oikeasti Possessorin esittämässä maailmassa. Ja jos persoonallisuutemme on vain sarja mieltymyksiä ja maneereja, jotka Vosin kaltainen loinen kykenee helposti omaksumaan, keitä me oikeastaan olemme?

Possessor on yhtä aikaa nihilistinen, ääriestetisoitu ja traaginen elokuva, jonka katsominen vaatii vahvaa vatsaa. Mutta kuten Empire-lehden kriitikko lohkaisi, jos sinulla ei sellaista massua ole, aina voit lainata jonkun toista.

2

Kaukana Possessorin maailmasta ei ole myöskään Marisha Rasi-Koskisen Runeberg-palkittu romaani REC (S&S, 2021), vaikka siinä ihmisiä ei samanlaisella antaumuksella tapetakaan. Modernin taiteen näyttelyksi rakennettu romaani esittelee meille tapoja, joilla tallennamme omaa ja toistemme elämää, tartumme toisten ihmisten valokuviin ja videoklippeihin, heidän muistoihinsa ja tarinoihinsa. Tarpeettomista yksityiskohdista jynssätyn tarinan keskipisteessä ovat ystävykset Lucas ja Cole (sekä jälkimmäisen häiriintynyt kaksoisveli Nik, joka on joko mielikuvitusta tai oikeasti olemassa), joista tulee kohuttuja taiteilijoita ja dokumentaristeja.

Edetessään romaani sirpaloituu tarinoiksi, joille on yhteistä nimetön itäeurooppalaisen oloinen kaupunki, jonka keskusta vajoaa ja jossa turisteille tapahtuu ikäviä asioita. Helppo romaani tämä ei ole, mutta ei kaiken aina täydy ollakaan.

3

Joiltakin taiteilijoilta odotamme uudistumista, joidenkin toivomme pysyvän aina samanlaisina. Skotlantilainen postrockyhtye Mogwai kuuluu jälkimmäiseen kastiin, eikä heidän jo kymmenes albuminsa As the Love Continues (Rock Action, 2021) tuota pettymystä. Mogwain leipälaji on pääosin instrumentaaliset säveleepokset, joissa vuorottelevat raskas kitaramöyry ja soundtrack-henkinen himmailu. Tunnelma on aina uhkaava, kaunis ja vainoharhainen, ja biisien nimet (kuten Ceiling Granny, Fuck Off Money ja To the Bin My Friend, Tonight We Vacate Earth) tuntuvat hatusta arvotuilta. Jos jotakin muuta haluat kuunnella, kuuntele jotakin muuta.

4

Gillian Flynn on kohta jo vuosikymmenen surffannut kolmella erinomaisella trillerillään Sharp Objects (2006), Dark Places (2009) ja Gone Girl (2012) sekä niiden pohjalta tehdyillä elokuvilla ja tv-sarjoilla. Viimeiset viisi vuotta hän on käsikirjoittanut omaa tv-sarjaansa Utopia, jonka ensimmäinen ja ainoaksi jäävä kausi on nähtävissä Amazon Primella.

Flynnin romaanit tunnetaan naispuolisista antisankareistaan, mutta Utopia on eriskummallinen ensemble-tarina, jossa joukko nuoria sarjakuvanörttejä löytää tuntemattoman tekijän sarjakuva-albumista ennustukset 2000-luvun pahimmista tautiepidemioista, mukaan lukien upouudesta uhkasta koko ihmiskunnalle. Sarjan kuvaamat pandemia ja salaliitot ovat valitettavankin ajankohtaisia, eikä Flynn hallitse yhtä aikaa humoristisen ja sadistisen sarjansa tunnelmaa, mutta auto-onnettomuustelevisiona tämä on kiehtovan puistattavaa katsottavaa. Flynn on onneksi nyt kirjoittamassa neljättä romaaniaan.

5

Jotkut kirjailijat paistavat tarinoistaan leipiä, Jenny Offill taas tarjoaa lukijalle pussillisia murusia. Hänen viimevuotinen romaaninsa Weather (suomennettu nimellä Ilmastoja, suom. Marja Luoma, Gummerus, 2020) näyttää meille millaista on elää maailmassa, jossa joutuu rinnakkain elämään arkea että murehtimaan ilmastokatastrofista. Siksi kirjastonhoitaja Lizzien elämä esitetään meille sirpaleina jokapäiväisiä iloja ja murheita, osittain sulateltua tietoa ja kuultuja vitsejä; se osoittaa meille että ei ole vain mahdollista yhtä aikaa rakastaa ja pelätä, vaan että tämä dualismi on aina ollut ihmisen osa.

Weather on humaani ja huolestuttava kirja, jonka voi lukea yhdeltä istumalta ja unohtaa ei koskaan.

Samuli Knuuti

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This