1

Renessanssin saksilaiset kaunottaret ovat saapuneet Sinebrychoffille ja viipyvät siellä 5.1.2020 asti. He ovat täällä ensimmäistä kertaa – ja jo on aikakin, sillä heidät maalannut Lucas Cranach vanhempi haudattiin 1553.

Cranach vanhempi syntyi 1472 Kronachissa ja sai ammattikoulutuksensa alkeet isältään Hansilta. Pojat jatkoivat suvun perinnettä, mutta esikoinen, hänkin Hans isoisänsä mukaan, kuoli opintomatkalla Italiassa 1537 vain 24-vuotiaana. Pojan kuoltua isän töiden signeeraus muuttui; vaakunakäärmeen siivet suuntautuvat siitä lähtien alaspäin. Tänään Lucas Cranach vanhemman työt ovat museoiden tarkoin varjeltuja aarteita.

Esillä olevista töistä kaksi kuuluu Sinebrychoffin taidemuseon omiin kokoelmiin. Kaikki muut ovat lainassa Euroopan eri museoista. Cranachin työhuoneella valmistuneiden teosten lukumäärä lasketaan tuhansissa. Nykyään häneltä tunnetaan enemmän kuin tuhat paneelimaalausta. Digitaalisessa arkistossa kaikkien ulottuvilla on yli 2 500 kuvaa hänen maalauksistaan, grafiikastaan ja piirroksistaan. Cranachin hautakivessä lukeekin ”nopein maalari”, pictor celerrimus.

Lucas Cranach nuoremmalta on näyttelyssä mukana yksi maalaus triesteläisestä museosta, Diana ja Aktaion. Picasso on myös tehnyt upean kuudella laatalla painetun värilinovariaation nuoremman Cranachin muotokuvamaalauksesta. Grafiikan lehti on Ateneumin kokoelmista lainassa.

Lucas Cranach vanhempi: Venus ja Amor hunajavarkaissa (1527, öljy pyökkipuulle). Kuva: Statens Museum for Kunst, Kööpenhamina / Jakob Skou-Hansen

Cranach teki elämäntyönsä pääasiassa Wittenbergissä, jonne hänet pestattiin Fredrik III Viisaan hovimaalariksi heti opintomatkojensa ja vuoden Wienissä oloajan jälkeen vuonna 1505. Pian hänen vastuullaan hovissa olikin melkein kaikki mahdollinen taiteilijan työhön liittyvä hovin koristelusta juhlapukujen suunniteluun. Perheyrityksellä riitti töitä ja työhuoneella syntyi teoksia, jotka mestari on ehtinyt vain viimeistellä.

Liukuhihnamainen tuotanto näkyy lopputuloksesta. Henkilöiltä puuttuvat yksilölliset piirteet ja maalausten taustat eroavat vain vähän toisistaan. Sarjayrittäjäksi sanotulla taiteilijalla oli myös kirjapaino ja apteekki ja ties mitä muuta kiinteistöjen lisäksi: vuoden 1528 veroluettelon mukaan hän oli Wittenbergin toiseksi varakkain asukas. Cranach oli useita kertoja kaupungin raatimiehenä ja kolme kautta pormestarina.

Hän oli ensimmäinen Alppien pohjoispuolinen taiteilija, joka maalasi luonnollisen kokoisen alastonmaalauksen. Venus ja Amor kuuluu nyt Pietarin Eremitaasin kokoelmiin. Alttaritaulujen ja muotokuvien ohella alastomat naiset muodostavat kolmanneksen hänen tuotannostaan. Tämä oli poikkeuksellista 1500-luvulla. Tutkijoiden mielestä syyt tähän olivat liiketaloudelliset, mutta on otettava huomioon myös ajan humanistinen ilmapiiri vaaliruhtinaan kunnianhimoisessa hovissa ja Wittenbergin yliopistossa, kuten myös antiikin ihanteiden löytyminen uudelleen.

Kaikesta huolimatta Lucas vanhemman työt parhaimmillaan ovat todella erityisiä. Vaikka voidaankin arvostella niiden kankeutta verrattuina ajan italialaiseen maalaustaiteeseen, niin ehkä juuri se vetoaa nyt minuun, katsojaan noin viidensadan vuoden jälkeen. Loistavan mustia punapyökkitaustoja vasten allegoristen naishahmojen vaaleat vartalot riisuvat aseista ja todistavat todellisesta maalarista. Valokuvat eivät riitä. Siksi kannattaa juuri nyt suunnistaa Punavuoreen.

Lähteenä käytetty itse näyttelyn lisäksi katalogia, jonka kirjoittajat ovat Elke Anna Werner, Hanne Kolind Poulsen, Claudia de Brun, Ari Tanhuanpää ja Anna-Mari Vänskä.

2

Tero Puhan ihanat miehet rannalla ja Tuomas Linnan kunnianosoitus Silvo Sokalle ovat tyylikkäitä näyttelyitä yhdessä ja yksin. Onneksi eivät vain sitä. Kummallakin on tarkasti rajattu fokus valittuun hetkeen, joka voi heittää radalta pois taikka singota toiseen todellisuuteen.

Tero Puhan mustavalkoiset analogiset valokuvat sijoittuvat aikavälille 1995–2019 eikä niitä ole aiemmin yleisölle esitelty. Aikajanasta huolimatta kuvat sopivat hyvin toisiinsa. Tunnelma on intiimi. Ihminen on kaunis ja valokuvaaja on taitava. Se, miksi hän on kuvat ottanut, välittyy myös katsojalle, elämän maku ja merkityksellisyys. Olenko koskaan ennen nähnyt näin kauniisti miestä kuvattavan?

Valokuvakeskus Nykyajan näyttely tuo mieleen Luca Guadagninon elokuvan Call Me By Your Name ja sen oma nimi Splitting the Mirror vahvistaa mielikuvaa.

Tero Puha: Andy, London (2009).

Tuomas Linnan interaktiivinen ääni-installaatio, kuten hän sitä kutsuu, saa polttoaineensa Silvo Sokan tarinasta. Vaikka nyt ollaankin valokuvakeskuksessa, ei Nykyajan alakerrassa ole ainuttakaan valokuvaa. Ei se haittaa. Näyttely on osoitus tarinoiden voimasta.

Tero Puha: Splitting the Mirror jaTuomas Linna: Silverstar – Keksijänuorukainen Silvo Sokka Tampereen Valokuvakeskus Nykyajassa 5.–28.10.2019.

3

Vapriikissa sijaitsevassa Postimuseossa on esillä pieneen tilaan mahtuva, mutta paljon kuvia sisältävä erikoisnäyttely Talojen tarinoita Tampereelta. Kyseessä on arkkitehti, emeritus-professori Kari Salosen postikorttikokoelma, jossa on kuvina kaupunkimme vanhoja rakennuksia vuosien 1500 ja 1915 väliltä.

Vanhin pala arkkitehtuuria on Messukylän kirkko 1500-luvun alusta ja uusin Teknillinen opisto vuodelta 1915. Itse pidin kiinnostavimpina postikorttikuvaa Tampereen vanhasta puisesta rautatieasemasta ja niin ikään puusta rakennetusta entisestä, todella kauniista Pyynikin näkötornista. Ainakin 47 taloa isolta vanhalta kartalta löytyy.

Kuvista näkee riipaisevan hyvin näkymien muutoksen. En haikaile menneitä aikoja, mutta en voi olla surematta syvästi niitä kauniita rakennuksia, jotka on tuhottu kovemman kaupunkikuvan tieltä. Paljon on myös säilynyt tähän päivään ja on hauska nähdä, miltä olemassa olevat vanhat talot ovat näyttäneet menneisyyden maisemassa.

Mukaan otin tähän kuvan Hämeensillalta, jonka toiselle puolen on jo rakennettu Ruuskasen talo, ihan väärälle puolen koskea sen ajan käsitysten mukaan, huonomaineiseen Kyttälään. Talon mallina oli rakennuspaikasta huolimatta häämatkalla nähty venetsialainen renessanssipalatsi.

Jokaisella talolla on oma tarinansa. Ja jos haluaa jatkaa tutkimuksia, löytyy Vapriikin kirjakaupasta Antti Liuttusen Kadonneet kaunottaret – Tampereen rakennushistoriaa, jota haaveilen joku päivä lukevani.

Ruuskasen talo Hämeensillalta.

4

Brittiläinen tv-sarja Delicious – Ruoasta ja rakkaudesta on herkku itsessäänkin: nokkela käsikirjoitus, täydellinen roolitus ja nautittava kuvaus idyllisessä Cornwallissa. Ei verta, ei murhia eikä kidutusta, mutta yllättäviä käänteitä ja oikeita ongelmia, joita kuka, melkein kuka tahansa, saattaa kohdata. Koreografia toimii, paikalleen ei jäädä junnaamaan, vaikka henkilöiden on yhtä vaikea kuin ihmisten todellisuudessakin päästä irti rajoituksistaan.

Petokset, valheet ja huijaukset rytmittävät kerrontaa kuten päätökset ja mielenmuutoksetkin. Ensimmäisen jakson alussa kuollut ”päähenkilö”, kokki Leo Vincent, toimii vähän jo viisastuneena kertojana kulkien maan päälle jääneiden läheistensä vierellä. Iain Glen (Jack Taylor) on karismaattinen pelkällä äänelläänkin. Hänen kuoltuaan vaimolle (Emilia Fox, Hiljainen todistaja) ja ex-vaimolle (Dawn French, Dipleyn kirkkoherra) paljastuu todellinen tilanne suuressa ja komeassa Penrose-hotellissa ja he joutuvat pakostakin puhaltamaan yhteen hiileen.

Mikään ei ole niin kuin päältä päin ensin näyttäisi. Henkilöt kulkevat omaa rataansa ja törmäilevät toisiinsa, mutta uskaltavat loppujen lopuksi tehdä päätöksiä, antaa anteeksi, muuttaa elämäänsä ja toimia, vaikka vastoin käytöksen kultaista kirjaakin joskus. Oikeastaan sarjan nimen kuuluisi olla ”Ruoasta, rakkaudesta ja rohkeudesta”. Eikä samppanjavaahto toimisi ilman mukaan vatkattua huumoria.

5

Kuulun lukupiiriin, joka ensi syksynä täyttää kymmenen vuotta. Luettujen kirjojen lisäksi olemme kokanneet herkullisia aterioita ja kattaneet kauniita pöytiä. Yhteisten vuosien kuluessa ryhmästä on muodostunut tärkeä tukijoukko jäsenilleen ja tapaamisista innostavia lepohetkiä työpäivien lomassa. Eri ammattien ja erilaisten henkilökohtaisten näkökantojen kautta valotettu kirjallisuus on antanut enemmän ja tullut paremmin pohdituksi ja ymmärretyksi kuin se yksin olisi ollut mahdollista.

Eihän sille mitään voi, kymmenet aivot ymmärtävät yhdessä enemmän kuin yhdet yksinään. Vaikka oltaisiin täysin eri mieltä.

Marja-Liisa Torniainen