Kuvat: Irmeli Heliö / Minerva
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Irmeli Heliö on kuunnellut radiodokumentteja, lykkinyt tasaisella ja liikuttunut sotahevosten tarinoista.
1
Miten lohi hävisi pohjoisen joista? Toimittaja-tietokirjailija Tapani Niemen viisiosainen radiodokumenttisarja Lohen surma on laaja ja kattava kertomus Kemijoen ”Euroopan mahtavimman lohijoen” tuhosta. Sarja oli jo ensikuulemalta kuin paras jännitysnäytelmä, tragedia. Sen kuunteleminen toistamiseen avaa vielä syvemmin tuon ajan yhteiskunnan valtasuhteet, miten luonnon arvot eivät silloin olleet poliittisten päätösten keskiössä.
Sarjan tekeminen on vaatinut valtavan määrän arkistojen tutkimista, nauhojen kuuntelua ja haastatteluita. Lappilainen Niemi on löytänyt dokumenttiinsa terävimmät asiantuntijat ja letkeimmät tarinan iskijät. Niemi on rakentanut dokumentin kuin juonellisen tarinan, jota kuuntelee herkeämättä.
Niemi kertoo Jyri Tynkkysen haastattelussa Yle Areenassa, kuinka hänelle on lapsesta lähtien vakuutettu, että Kemijoen lohi kuoli vahingossa ja että se oli onneton tapaturma. Pengottuaan asiaa Niemi kuitenkin vakuuttui siitä, että kyseessä oli tietoinen päätös.
Historiallisten tapahtumien ja sumutusten avaaminen Lohen surmassa auttaa ymmärtämään ja kyseenalaistamaan oman aikamme poliittisia päätöksiä ja keskusteluita, miten meidän tulee vastata ekologiseen kriisiin nyt ja tulevaisuudessa.
Lohen surma on Yle Areenassa.
2
Museokortti on korona-ajan ihanuus. Museossa vaeltelu on rentouttavaa ja mielen terapiaa. Jonkun taulun edessä voi seistä pitemmän ajan kuin hetken. Taiteessa on jotain pysäyttävää, ja mielikuvitus luo kuvasta oman tarinansa. Joihinkin näyttelyihin on palattava uudestaan.
Kuten nyt jo päättyneeseen Marcel Dzaman näyttelyyn Sara Hildénin museossa (lue Marja-Liisa Torniaisen artikkeli). Siellä kuluikin taas helposti kolme tuntia. Kanssani on ilmeisen raskasta olla museossa, viivyn ja viihdyn.
Finlaysonin alueella on käytävä taidematkalla Himmelblaussa. Sisäpihalla voi vain maleksia ja ihastella historiallisia, kauniisti valaistuja tehdasrakennuksia.
3
Luin Eero Ojasen kirjan Sankarikoiria ja sotahevosia – suomalaisia tositarinoita eläimistä (Minerva, 2021). Kirjassa on hellyttäviä juttuja koirista ja kissoista.
Joka vuosi kennelliitto palkitsee ansioituneita koiria niiden tekemistä urotöistä. Moni tulipalo on koiran herkän hajun ja kuulon perusteella havaittu ajoissa ja perhe on pelastunut palavasta talosta, tai koira on pelastanut isännän jäistä. Koira on voinut jäädä tuijottamaan kiinteästi pimeään metsään, kuullut jotain ääntä ja koiran osoittamasta paikasta metsästä on löytynyt lumeen kaatunut vanhus, joka ei ole päässyt omin neuvoin ylös. Uskomattomia tarinoita on siitä, miten koirat ovat reagoineet omistajien sairauskohtauksiin, esimerkiksi epilepsiakohtauksiin tai osoittaneet verensokerin alhaisuuden.
Kissoista löytyi mielenkiintoinen tarina; Ville-kissa, jonka isäntä oli muistisairas. Ville vahti joka yö muistisairasta isäntäänsä menemällä makaamaan ovelle, estääkseen isännän pääsyn yöllä ulos. Päivät kissa lepäsi, kun vahtivuoro siirtyi emännälle.
Sotahevosten tarinoita lukiessa tuli kieltämättä kyynel silmäkulmaan. Hevoset joutuivat todella koville sotamatkoillaan. Sodan loputtua hevoset palautettiin; moni oli niin huonokuntoinen, ettei omistaja meinannut tunnistaa omaansa. Tutun äänen kuullessaan hevonen hörähti ja kertoi ”tässä minä olen, mennään kotiin”. Kotiinpaluu oli toisinaan niin riehakas, että matka asemalta taittui vauhdilla. saattoipa olla niin, että isäntä jäi matkalle ja hevonen oli jo pilttuussaan, kun hakija vasta pääsi pihapiiriin. Moni hevonen kavahti kotilaitumelle palattuaan lentokoneen ääntä ja piiloutui henkensä hädässä aukealta metsän suojaan. Sotatraumat jäivät ei vain ihmisille vaan myös hevosille.
Itse muistan isäni kertoman tarinan – tai ei se ollut tarina vaan tosi – perheestään, joka oli sotaa paossa Ruovedellä. Sieltä oli määräysten mukaan toinen hevosista, ruuna nimeltä Poku, täytynyt lähettää sotaan. Tamma oli jäänyt kotiin isännän työkaveriksi. Poku haavoittui ja tuli toipumaan kotiin. Tamma hoivasi Pokua kaiken aikaa, rapsutti ja suojeli. Sitten tuli jatkosota ja toipunut Poku joutui uudestaan sotaan – sieltä Poku ei enää palannut. Tamma odotti ja odotti laitumen portilla Pokua palaavaksi kotiin. Oman elämänsä ajan se odotti.
Miehet ja hevoset olivat sodassa toisilleen kuin parhaat ystävät. Hevosista pidettiin niin hyvää huolta kuin vain niissä olosuhteissa pystyttiin. Pakkasilla riivittiin kaikki mahdollinen lämmike hevosten suojaksi ja ruokinnassa vain mielikuvitus oli rajana.
Ojanen on kirjassa keskittynyt enemmän sotahevosten kohtaloihin ja tarinoihin – ne kyllä herkistivätkin – kuin muihin. Kirja on mukavaa luettavaa iltalukemiseksi ennen nukkumaanmenoa. Muutama tarina ennen nukkumattia.
4
Yle Areenasta löytyy muutama espanjankielinen sarja, jossa puhutaan niin selkeää espanjaa, että perässä pysyy, vaikka ottaisi tekstityksen pois.
Dos Vidas – kaksi elämää on raikas ja peräti 64-osainen sarja. Draamasarja seuraa rinnakkain kahden nuoren naisen, Julian ja Carmenin, elämää. Naiset elävät eri vuosisadoilla, mutta heidän kohtalonsa kietoutuvat yhteen.
Kolmikymppinen Julia elää hektistä elämää nykypäivän Madridissa. Totutun ja turvatun elämän identiteettikriisin keskellä rikkoo yllättävä kirje mieheltä, joka ilmoittaa olevansa hänen oikea isänsä. Perinnöksi isä on jättänyt Julialle vanhan talon maaseudulla. Julia lähtee selvittämään taustaansa. Talosta Julia löytää piilotetun päiväkirjan, jossa hänen isoäitinsä Carmen kertoo omin sanoin elämäntarinansa. Käänteitä on jos jonkinlaisia, ja kiinnostavan sarjasta tekee vuosisatojen kuljettaminen rinnakkain.
Sarjassa on sopivasti romantiikkaa, ristiriitoja. Carmen taistelee oman aikakautensa siirtomaavaltaa ja mustien riistoa vastaan. Tasa-arvon puolesta taistellessaan hän nousee jopa isäänsä vastaan. Julia nykyajassa on ihana kävelevä katastrofi yrittäessään järjestää elämäänsä ilman dominoivaa äitiään. Hänen itsenäistymisensä kohtaa kaiken aikaa maaseudulla tukun epäonnistumisia, mutta sisukkaana hän jatkaa yrittämistä. Kyläläiset välillä tuskastuvat Julian touhuihin, mutta ovat valmiita auttamaan.
Espanjalaiset sarjat ovat laadukkaita ja näyttelijät hyviä. Muitakin espanjalaisia sarjoja Areenasta löytyy, kuten La república – tasavalta, ja Netflixistä suosittelen Rahapajaa. Kielikylpyä miellyttävällä tavalla, sohvalla maaten ja herkkuja napostellen.
Dos Vidas – kaksi elämää tiistaisin klo 20 Yle Teema Fem. Sarja myös Yle Areenassa.
5
Talvi on ollut tähän asti ihanan luminen. Hiihto on parasta juuri nyt. Vaikka en enää halua viilettää sauvat viuhuen metsäladuilla, koska mistä lie johtuu tasapaino ei mäissä ole niin hyvä. Mutta jäällä on mitä mainioin lykkiä, siinä mieli lepää ja ajatukset karkaavat kaikkeen mukavaan ja leppoisaan. Hiihtoreissulla matkaa voi siivittää kuuntelemalla radion kulttuuriohjelmia.
Yksi hyvä paikka hiihtäjän hiihdellä on Kangasalan Kyötikkälän urheilukenttä, kuin varkain tulee hiihdetyksi kilometrejä. Kentän ympärys on 500 metriä ja sitä kun kiertää musiikkia tai radiodokkareita kuunnellen, niin tuleehan sitä kierrettyä. Tunnin kun lykkii niin siinä sitä jo on.
Ihana talvi.
Irmeli Heliö
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.12.2024): Light Art Museum, Biedermaier, Heydrich Terror Memorial, Fram
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on käynyt Budapestissa, Prahassa ja Oslossa.
Parasta juuri nyt (14.12.2024): Lehmä synnyttää yöllä, He selvisivät sodasta, Suliko, Tallinna
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on lukenut kirjoja ja kierrellyt jouluisessa Tallinnassa.
Parasta juuri nyt (13.12.2024): Flash4, Eläinten salonki, Virtauksia, Medical Mysteries, joulukomediat
Galleriakierroksen jälkeen Petri Hänninen on käpertynyt sohvan nurkkaan odottamaan joulua.
Parasta juuri nyt (12.12.2024): SETI-lautapeli, The Gang, Fall of Civilizations, urheiludata, tantra
Mikko Saari on etsinyt elämää avaruudesta, oppinut sivilisaatioiden tuhosta ja analysoinut urheiludataa.