Parasta juuri nyt (25.10.2022): Dina Ögon, Halt and Catch Fire, Tanssi yli sammalten, Matti Salo Quartet, Amuri

25.10.2022
DinaÖgon

Dina Ögon. Kuva: Sven Ahnlund

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janne Laurilan listalta löytyy tietokonedraamaa, kuvataidetta ja raikasta ruotsipoppia. 

1

Ruotsalainen Dina Ögon julkaisi yhden viime vuoden parhaista albumeista. Yhtyeen mukaan nimetyllä levyllä (Playground, 2021) kuultiin ihanan raikasta tuotantoa, kepeää poppia ja keinuttavia rytmejä.

Yhtye kutsuu musiikkiaan sekoitukseksi Fleetwood Macia, Khruangbiniä ja ”kadonneita Motown-b-puolia”. Ehkä näinkin, mutta omaan korvaani musa kuulostaa todella ruotsalaiselta. Bändin liideri Daniel Ögren on tehnyt musiikkia monissa muissakin kokoonpanoissa ja on etenkin tuottajana varsin verraton tapaus. Helmikuussa 2023 ilmestyy yhtyeen kakkosalbumi, jota odotan todella innokkaana.

Tänään julkaistiin uuden tamperelaisen tapahtumatalon Tavara-aseman ensimmäiset artistijulkaisut ja olen tohkeissani siitä, että julkaistujen keikkojen joukossa on myös Dina Ögonin ensimmäinen Suomen-keikka. Yhtye nähdään Tampereen Tavara-asemalla lauantaina 14.1.2023 yhdessä Pambikallion kanssa.

2

Ystäväni suositteli minulle taannoin Yle Areenasta löytyvää tv-sarjaa Halt and Catch Fire kertoen, että sarja käsittelee kotitietokoneiden kehitystä 1980-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin.

Jätin aikanaan yläasteella atk-tunnit käymättä. Ilmoitin, että ”minä en tule koskaan tarvitsemaan tietokonetta yhtään mihinkään”, joten Minnakaisan kuvaus ei varsinaisesti saanut pulssiani kohoamaan.

Annoin kuitenkin sarjalle mahdollisuuden, ja se olikin hurjan kiehtova neljän tuotantokauden mittainen seikkailu ihmisten, koneiden ja niiden luomien verkostojen maailmasta. Olen nyt ahminut koko sarjan läpi, enkä voi enää tehdä muuta kuin suositella sitä muille!

Halt and Catch Fire Yle Areenassa.

3

Ihan Tampereen pääkirjaston Metson lähellä Kauppakadulla sijaitsee Galleria Koppelo. Siellä on vielä tämän viikon nähtävissä Inka Hannulan ja puolisoni Laura Laurilan näyttely Tanssi yli sammalten.

Lauran maalaukset, installaatiot ja ääniteos käsittelevät metsää moniaistillisena kokemuksena ja Inka pohtii teoksissaan tanssin, liikkeen ja maalauksellisuuden suhdetta – esillä on maalausten lisäksi myös videodokumentteja prosessista. Erittäin virkistävä värikylpy syksyn harmauteen!

Laura Laurila on tavattavissa galleriassa lauantaina 29.10. kello 12–15. Näyttely päättyy 30.10.

4

Pidin taannoin lyhyen loman. Aloitin sen käymällä katsomassa Matti Salo Quartetin keikan Vastavirralla. Kyseessä oli itse asiassa MSQ:n Nepal-albumin (Luova, 2022) julkaisukeikka.

Mattihan soittaa kitaraa mm. Piirpaukessa, mutta omassa yhtyeessään hän johtaa bändiä kitaravetoisesta jazzista jopa psykedeelisen rockin ja dubin maisemiin. Kappaleet sisältävät virtuoottista rytminkäsittelyä ja ovelaa melodiikkaa.

Livenä bändi, joka koostuu muuten Hot Herosin jäsenistä, oli vahvistunut Gilbert Kuppusamin perkussioilla ja se jyräsi!

Suosittelen lämpimästi perehtymään Nepal-albumiin!

5

Tänä lauantaina 29.10. juhlistetaan Kulttuuritalo Telakalla Amuri-yhtyeen cover-albumin Minä olen muistanut -julkaisua. Kyseessähän on jo toinen levy tältä ahkeralta orkesterilta tälle vuodelle.

Amuri on livenä todella riemastuttava kokemus ja juhlittavan lainakappalerieskan kappalevalikoima ulottuu yhtyeen esikuviin kuuluvan Asko Raivio & Karisman Maken ja Katin laulusta kavereiden, kuten Jukka Nousiaisen ja Joni Ekmanin biiseihin.

Illan toinen esiintyjä on runoilijanakin tunnetun Essi Leppäsen Systeemi.

Janne Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua