Max (Mark Bonnar) ja Jake (Jamies Sives) tukalassa paikassa. Kuva: Yle Kuvapalvelu

1

Muistan vuosia sitten pitäneeni Groove FM -kanavasta. Se oli helppo laittaa päälle, jos ei muuta kuunneltavaa keksinyt. Tosin sen freesin tuntuinen rytmimusiikillinen ote alkoi joissain kohtaa vaihtua puuduttavaan “ensin Abbaa, sitten Tina Turneria ja Madonnaa” -linjaan. Kanavan kuuntelu jäi lopullisesti sen muututtua Loopiksi.

Vasta viime viikonloppuna huomasin autoradion kanavia selaillessani, että Groove FM:hän kuuluu taas! Matkassa on ilmeisesti ollut käänne jos toinenkin, mutta viralliselta nimeltään Groove FM Business aloitti viime syyskuussa Nelonen Median alaisuudessa. Kanava tuli entisen Business FM:n tilalle.

Oli miten oli, pääasia on se, että Groovelta tulee taas asiallista rytmimusiikkia soulista jazziin, poppiin ja soft rockiin! Oli siinä iloista ihmettelemistä, kun kuulin kanavalta ensin Stevie Wonderin Love’s In Need of Love Todayn (1976), ja perään tuli Elton Johnin “kadonnut hitti” Are You Ready for Love? (1979). En laittanut pahakseni Dusty Springfieldin Spookya (1968) tai Michael Kiwanukan Hero-kappalettakaan (2019). Soittolista vaikuttaa laadukkaalta ja monipuoliselta.

Musiikkipainotteisen Groove FM:n rytmi-ilottelu sopii hienosti kesäaikaan. Kanavan taajuus Tampereella on 100,9 MhZ, ja sitä voi kuunnella myös verkossa.

2

Yle Areenalla on alkanut pyöriä metka skotlantilaissarja Tukalat paikat (Guilt). Mustanpuhuva draamakomedia kertoo veljeksistä, jotka sattuvat illanvieton jälkimainingeissa ajamaan vanhan miehen yli. Poliisille ei soiteta, vaan herra raahataan kotiinsa, jossa selviää, että tämä olisi ollut kuoleman oma muutenkin. Alkaa suuri jälkienpeittelyoperaatio, josta seuraa kuumottavalla tavalla hupaisia tilanteita.
Tukalat paikat etenee irtonaisesti, eikä se ainakaan ensimmäisen jakson perusteella sorru yliyrittämiseen. On myös virkistävää, että näyttelijäkastissa ei hääri kovin isoja tähtiä. Toistaiseksi parasta antia on tarjonnut kaksinaamaista lakimiesveljeä Maxia näyttelevä Mark Bonnar, jonka ilmeet ovat vähintäänkin paljonpuhuvia. Neliosaisesta sarjasta heltiää Areenaan uusi jakso perjantaisin.

3

47-vuotiaan laulaja–lauluntekijän Rufus Wainwrightin heinäkuun alussa julkaistu uutuusalbumi Unfollow the Rules on eräänlainen paluu ruotuun oopperakuvioiden ja Shakespeare-sonettilevytysten jälkeen. Toisin sanoen tarjolla on taiturin ensimmäinen poplevy sitten vuonna 2012 julkaistun Out of the Gamen.

Ensikuuntelujen perusteella vinhan vibraton mestarin uusi levy vaikuttaa pätevältä, kiinnostavalta eikä toisaalta liian vaikeasti haltuun otettavalta kokonaisuudelta. Toki levylle mahtuu taiteellisempiakin hetkiä, mutta pääosin Wainwright on kiinni tarttuvissa melodioissa, mukavasti etenevissä sävellyksissä ja monipuolisissa orkesterisovituksissa. Albumin pakahduttavan kaunis nimibiisi lähentelee artistin parhaita töitä.

Ilkka Valpasvuo arvioi albumin aiemmin Kulttuuritoimitukseen.

4

Toinen vanha suosikkini, amerikkalaisyhtye The Jayhawks, julkaisi 11. albuminsa XOXO samana päivänä kuin Wainwright oman hengentuotteensa. Niin sanotun vaihtoehtokantrin suunnannäyttäjiin 1990-luvulla kuuluneen veteraaniyhtyeen uutuuslevyn sointia rikastaa tällä kertaa se, että pääarkkitehti Gary Louris on jakanut sävellys- ja lauluvastuuta bändin muillekin jäsenille. Lopputulos on varsin onnistunut.

Kyllähän levyltä niin sanottu setämeininki välittyy, mutta se on vallan ok – onhan Louriskin jo 65 vuoden ikään ehtinyt herrasmies. Ei XOXO mikään uusi Hollywood Town Hall, Tomorrow the Green Grass tai Sound of Lies suinkaan ole, mutta pätevää jälkeä on joka tapauksessa tarjolla. Etenkin albumin loppupuolelta löytyy hienoa kamaa.

Suuri hatunnosto bändille peräti 35 vuotta kestäneestä tasavahvasta urasta, joka ei koskaan ei vienyt isompaan tähteyteen asti mutta jolle ei toisaalta vielä loppuakaan näy.

5

Tästä ovat muutkin jo tällä palstalla intoilleet, mutta intoillaanpa vielä kertaalleen. Amazon Primen esittämä The Boys on parasta supersankariviihdettä, jota olen saanut todistaa pitkään aikaan. Koukkuna toimii normikuvion kääntäminen ylösalaisin: The Boysin maailmassa supersankarit ovat pahalle ja rahalle pikkusormensa antaneita näennäishyviksiä ja kyltymättömän itsekkäitä muiden hyväksikäyttäjiä. Samalla he paistattelevat tavallisen kansan palvomina tabloid-julkkiksina. Yläkerrasta käsin lankoja vetelee tätä outoa sirkusta pyörittävän firman pomo Madelyn Stillwell (Elisabeth Shue).

Vaan kuinka käykään, kun maailman nopein trikoosankari A-Train tappaa vahingossa nörttimäisen sympaattisen kodinkonemyyjän Hughien (Jack Quaid) tyttöystävän? Tragedia johdattaa erinäisten mutkien kautta kutkuttavalle kostoretkelle, jonka kohteena on koko supersankariyhteisö.

Moraalikysymyksiä kiintoisasti pohtivan sarjan näyttelijäsuoritukset ovat poikkeuksellisen kovatasoisia. Hyytävimmän roolin tekee Antony Starr tunnekylmänä Homelanderina, joka on ulkoisesti eräänlainen “tosielämän” vastine Teräsmiehelle.

Sarjakuvana The Boys ei ilmeisesti ole kovinkaan erityinen tapaus. Audiovisuaalisessa muodossa se taas on suorastaan hämmästyttävän sujuva, viihdyttävä, rankka, hauska ja – yllättävää kyllä – kauden loppuun asti hienosti tasonsa pitävä sarja. Kakkoskausi saapuu ruutuun syyskuussa.

Tomi Nordlund

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua