Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Eija Niskanen on nauttinut Kino Reginan Emir Kusturica -sarjasta ja Ogasawara-ryhmän samuraimiekkailutaidoista.

1

Kesäteatterikäynti on jokakesäinen kohokohta. Viime vuosina olen käynyt Suomenlinnassa Ryhmäteatterin esityksissä (loistava Seitsemän veljestä, 2017, ja ihan nautittava Yksi lensi yli käenpesän, 2018). Tämän kesäinen Agatha Christien Idän pikajuna kuulosti moneen kertaan kalutulta, joten Suomenlinnan lautan sijaan otin paikallisjunan Vantaalle, jossa Juha Hurmeen Rehu-Virtanen viihdytti. Paikkakin, vanha navetta, on mitä oivin kesäteatteripaikka.

2

Apollo 11 ja kuulento ovat olleet pinnalla viime päivät. Erilaisten tv-dokumenttien lisäksi kuulento putkahtelee esille vaikkapa sunnuntaina YLEn Teema/Femillä esitetyssä Monsieur Hulot -sarjan elokuvassa Traffic – Liikenne. Kaiken autosekoilun lomassa Hulot ja kumppanit seuraavat televisiosta Apollon matkaa kuuhun. Elokuva on vielä parisen viikkoa Yle Areenassa. Teeman liepeiltä nousee mieleen myös Tintti kuun kamaralla -sarjakuva, jossa Tintti, kapteeni Haddock, professori Tuhatkauno ja Milou-koira käyvät kuun kamaralla jo ennen amerikkalaisia. Sarjakuvan maailmassa siis Belgia voitti avaruuskilpailun.

3

Helsingin Oodi-kirjaston Kino Reginan Emir Kusturica -sarjassa riittää vauhtia ja väriä. Kyseessä on ohjaaja, jota pidettiin Jugoslavian kansainvälisesti tunnetuimpana elokuvantekijänä, kunnes Jugoslavia hajosi ja Kusturicasta tuli serbi-ohjaaja. Viimeksi katsoin ilottelun Musta kissa, valkoinen kissa (1998), jossa on takuulla kesän railakkaimmat häät. Suorastaan slapstick-komediaksi yltyvä sekoilu pakkonaitettavista, joista kumpikin saa lopulta oikean samaan aikaan. kun romaaniperhe pistää rikkaan nilkin ruotuun, nauratti ihan huussikomediaa myöten. Ja olihan siinä musta ja valkoinen kissakaveruspari, joille löytyy ihan motivoitu roolikin elokuvan loppukohtauksessa. Uusintaesitys elokuvasta 28.7. Seuraavaksi katsomislistallani on Underground (1995), jossa Kusturica läpikäy elokuvallisesti Jugoslavian historiaa toisen maailmansodan, kylmän sodan ja Jugoslavian sotien kautta. Kusturican runsaudensarvimainen elokuvantekemistyyli, jossa elokuvaan heitettään ”everything but the kitchen sink”, brittejä siteeratakseni, saa elokuvista irti erilaisia tulkintoja. Undergroundin arvioissa Kusturicaa onkin syytetty niin Jugoslavian nostalgisoinnista kuin Slobodan Miloševićin tukemisesta.

4

Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlaa juhlitaan koko vuosi. Japanissa on esillä suomalaista designia, taidetta ja musiikkia, Suomessa vastaavasti japanilaista kulttuuria. Toukokuussa Helsingissä nähtiin ensimmäinen shintoalttarin kantamisfestivaali eli matsuri ja heinäkuussa Ogasawara-ryhmä esitteli Kansallismuseon pihalla jousella-ammuntaa ja samuraimiekkailutaitoja. Tilaisuudessa korostettiin, että taidoilla ei haeta niinkään maallista mainetta vaan jumalten suosiota. Tilaisuudessa sain kokeilla Heian-kauden eli noin tuhannen vuoden takaisen tyylistä naisen asua ja kokeilla miltä tuntuu ampua jousipyssyllä. Lisää Japani-tapahtumia on tiedossa koko loppuvuosi.

5

HBO:n Chernobyl sai 19 Emmy-ehdokkuutta ja ansiosta. Ahdistava sarja on loistavasti käsikirjoitettu, kuvattu ja näytelty. Katsoin kaksi ensimmäistä jaksoa myöhään illalla ja näin yöllä unta Fukushimasta. Asuin Japanissa 2011, kun kolmoisonnettomuus – maanjäristys, tsunami ja ydinvoimalaonnettomuus – tapahtuivat. Palasin unessa niihin ahdistaviin tunnelmiin, kun Japanin yleisradio NHK näytti päiväkausia uutisraporttia savuavasta Fukushima Dai-ichi-ydinvoimalasta ja netissä velloivat huhut mahdollisesta säteilyn leviämisestä Tokioon saakka. Jatkan nyt Chernobyl-teemaa Svetlana Aleksijevitšin Nobel-palkitun teoksen Tšernobylista nousee rukous (1997, suomennos Tammi 2015) myötä.

Eija Niskanen

”I’ll Be Back”. Fukushimalainen maanviljelijä jätti viestin heinäpaaliin evakuoituessaan alueelta 2011. Kuva: Eija Niskanen