Mikko Innanen, Ville Herrala ja Joonas Riippa ovat PLOP. Kuva: Marita Nyrhinen

1

Kotimaisen jazzimprovisaation voimatrio PLOP on huumorintajuinen kokoonpano, joka rohkenee kokeilla musiikillisia rajoja. Trion muusikot ovat improvisaation mestareita. Sen moni-ilmeinen musiikki liikkuu vankkumattomasti luovuuden villeissä tunnelmissa iloista asennetta kuulijoilleen välittäen.

Huikean tekniikan omaava Mikko Innanen on paljon kansainvälistäkin huomiota saanut saksofonisti, jonka soitossa on eritystä voimaa. Ville Herrala on työllistetyimpiä jazzbasistejamme, jonka repertuaari kattaa koko jazzkentän vaivattomasti. Rytmiikan muotokielet hienostuneesti tajuava rumpali Joonas Riippa tunnetaan villistä ja luovasta tyylistään.

PLOPin ohjelmisto koostuu kunkin soittajan kirjoittamista kappaleista; improvisaatio on oleellinen elementti.

Joulukuun puolivälissä PLOP soitti Seinäjoella kolme täysin erilaista keikkaa. Ne liittyivät taidekasvattaja Virpi Timosen luotsaamaan lasten visuaalisen taiteen näyttelyyn Ihmeen kaunista (josta voit lukea lisää täältä).

Ensimmäinen keikka oli kotikonsertti Timosen intiimissä olohuoneessa, jossa pienehkö yleisö otti hurmioituneena kuulemansa vastaan. Ohjelmistossa oli muun muassa hollantilaiselle free jazz -rumpali Han Benninkille sekä Digelius-levykaupalle kasvonsa antaneelle, edesmenneelle Ilkka ”Emu” Lehtiselle omistetut kappaleet.

Seinäjoen kulttuurikeskuksessa, Kalevan Navetassa Vintti-näyttelytilassa PLOP soitti aamupäiväkonsertin noin 40 päiväkotilapselle ja heidän ohjaajalleen. Siinäpä kiitollinen yleisö!

Lasten uteliaisuus heräsi heti, kun he pääsivät näyttelytilaan. Osa ryntäsi teosten äärelle ja bongasi omia töitään tai vanhempiensa valokuvia. Osa syöksyi PLOPin soittimien äärelle. Pikku pillien hipelöinti olisi ollut kivaa.

Kun muusikot astuivat esiin raikuvien aplodien saattelemina, alkoi ihmeellisten instrumenttien kansantajuinen esittely. Varsinkin Mikko Innasen baritoni-, sopraano- ja sopraninosaksofoni herättivät uteliaisuutta. Ja kun musiikki alkoi, pikku säikähdys säväytti. Vaikka soitettiin akustisesti, rumpujen ja puhaltimien kovat äänet nostattivat pienet kädet korville.

Estoton vuorovaikutus huipentui, kun pikku yleisölle esitettiin kaksi kysymystä: ”Mikä paikka? Mikä tunnelma?” Vastausten perusteella PLOP soitti aivan uuden kappaleen.

Musiikki svengasi ja vauhtia piisasi. Innasen fonit törähtelivät ja pillit vingahtelivat. Ville Herralan näppärät näpit tanssivat basson kielillä ja kaulalla. Joonas Riippa teki töitä vispaten, helistellen ja kilistellen settinsä erikokoisia rumpuja ja lautasia.

Illalla PLOP soitti vielä toisen konsertin Vintillä, nyt aikuisille improvisaatiojazzin ystäville.

PLOPin muusikot olivat otettuja siitä, että saivat osallistua tällaiseen konserttikokonaisuuteen. He haluavat viestiä konserttien ja tapahtumien järjestäjille, että samassa paikassa esiintyminen on mielekästä ja mukavaa vaihtelua perinteisten konserttikiertueiden ohella.

Konsertin ja näyttelyn yhdistäminen ei suinkaan ole uusi keksintö, mutta oma työnsä siinä on, ja rahoitus asettaa omat haasteensa. Kolmen keikan konserttisarjan järjesti Seinäjoella toimiva jazzyhdistys, ja sen mahdollistivat Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahasto, Musiikin edistämissäätiö ja Seinäjoen kaupunki.

2

Nyt se sitten loppui, nimittäin Skavlan. Tämä ruotsalais-norjalainen keskusteluohjelma on tuonut valoa ihastuttavan Fredrik Skavlanin isännöimien ohjelmien muodossa Yle Femmalla. Hänen vierainaan ovat olleet lukemattomat maailmankuulut tähdet, artistit, poliitikot, urheilijat ja filosofit. Jokainen vieras on päässyt hehkumaan isäntänsä rinnalla.

Ohjelma on ollut suosittu Pohjoismaissa, ja sitä ovat lähettäneet yleisradiokanavat, Tanskassa DR, Ruotsissa SVT ja Norjassa NRK. Viimeinen Skavlan lähetettiin joulukuussa, mutta toki se on nyt vielä Areenassa nähtävissä, kuten koko viimeinen kausi.

Skavlan Yle Areenassa.

Viimeinen Skavlan tuli joulukuussa televisiosta. Kuva: Marita Nyrhinen

3

Wadada Leo Smith on yksi TUM Recordsin lempilapsista. Hän on saanut tilaisuuden tallentaa TUM-yhtiölle toinen toistaan kauniimpia albumeita. Vuoden 2021 aikana on julkaistu mittava sarja taiteellisesti kunnianhimoisia levyjä, jotka ovat ikään kuin lahja joulukuussa 80 vuotta täyttäneelle trumpetistille. On ihmeellistä, että 1960-luvulla musiikin äänittämisen aloittanut veteraani on ollut soittokunnossa ja kyennyt tuottamaan valtavan määrän huippuluokan musiikkia näihin päiviin saakka. Oma roolinsa on Petri Haussilalla, joka vastaa TUM Recordsin tuotannoista.

Kirjoitin Kulttuuritoimitukseen kesällä Wadada Leo Smithin kahdesta albumipaketista.

Nyt käsissäni on jälleen pari tuoretta, muutama vuosi sitten tallennettua julkaisua: yhden levyn albumi A Love Sonnet for Billie Holiday (es. Wadada Leo Smith, Jack DeJohnette & Vijay Iyer) sekä neljän levyn boksi The Chicago Symphonies (es. Wadada Leo Smith’s Great Lakes Quartet).

A Love Sonnet for Billie Holiday kuulostaa kokonaistaideteokselta; niin saumattomasti soitto sujuu. Albumi sisältää kaksi Smithin säveltämää kappaletta, jotka hänelle tuttuun tyyliin on nimetty muusikoiden mukaan, aloitusraita Billie Holidaylle. Albumilla on myös yksi sävellys Iyerilta ja DeJohnettelta. Päätösraita kirjoitettiin yhteistyössä.

Sinfonia nykymerkityksessään on laaja orkesterisävellys, jossa on perinteisesti neljä osaa. Myös Leo Smithin The Chicago Symphonies on neliosainen, muttei muuten ihan sellaista sinfoniaa kuin olemme tottuneet kokemaan. Kestoltaan melkoinen, kolmea tuntia lähestyvä albumipaketti koostuu osista Gold Symphany – No. 1, Diamond Symphany – No. 2, Pearl Symphany – No. 3 ja Sapphire Symphany – No. 4.

Albumin eri osat on sävelletty muun muassa kunnioituksena jazzin suuruuksille, esimerkiksi Louis Armstrongille ja Amina Claudine Myersille sekä Chicagossa syntyneen Association for the Advancement of Creative Musicians -järjestön (AACM) muusikoille, joita on edustanut näkyvästi The Art Ensemble of Chicago. No. 2 -osion aiheita ovat Smithin soittokumppanit: chicagolaiset Henry Threadgill ja Jack DeJohnette, jotka – huvittavaa kyllä – soittavat albumilla kappaleita, jotka kertovat heistä itsestään. Poliitikoille on omistettu omat kappaleensa.

Nostan jälleen hattua TUM Recordsille kauniiden levynkansien toteutuksesta. Molempien albumien visuaalinen ilme on saatu 1960-luvun modernisteihin kuuluneen taiteilija Ahti Lavosen töistä.

4

Joulunajan yksi komeimmista kukista on amaryllis. Tutkiskelin hieman amarylliksen ”sielunelämää”. Sen latinankielinen nimi on hippeastrum, joka tarkoittaa ritarinkukkaa. Kotonaan se on trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Näin ollen se on tuotu meille hieman väkisin.

Monivuotisena kasvina sen voi saada kukkimaan uudelleen, jos on kärsivällisyyttä ja mahdollisuus säilyttää kasvin sipulia sopivasti. En tosin tiedä, mikä on sopiva tapa säilyttää sitä, mutta olen jo muutaman kerran onnistunut saamaan amarylliksen kukkimaan seuraavana ja vielä seuraavanakin vuonna. Nyt jännitän, miten korkeaksi toissa vuoden amarylliksen varsi on kasvanut siinä vaiheessa, kun se puhkeaa kukkaan.

Ohjeen amarylliksen säilyttämiseen löydät täältä.

5

Sain pianon. Nyt täytyy harjoitella, jotta pystyisin edes tyydyttävästi säestämään laulajaisiani. Joskus kauan aikaa sitten opettelin omaperäisen soittotyylin, joka palveli säestystarpeitani. Niin vain kaikki unohtuu, ja uudestaan on alettava…

Marita Nyrhinen

Nyt vain harjoittelemaan. Kuva: Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua