Arndt Pekurinen (alhaalla vas.) ja Kansainvälisen Sodanvastustajien Suomen osasto. Kuva: Pirkanmaan elokuvakeskus

1

Minulta jäi Cormac McCarthyn romaani Tie (2006, suom. 2008) aikoinaan kesken. Jokin sen asetelmassa häiritsi; ehkä sankari-isän hahmo tuntui liian riitasointuiselta tuhkanharmaan epätoivon keskellä. Kirjassa isä ja poika vaeltavat maailmanlopun jälkeisessä maailmassa omaisuus mukanaan ostoskärryissä. Teos on kuitenkin tullut minua vuosien varrella vastaan yhä uudestaan eri yhteyksissä. Dystopioiden joukossa sillä on jo tietty vakiintunut asemansa. Tästäkään huolimatta en ole ennen tämän kesän alkua ottanut romaania uudestaan lukuun.

Päätin vihdoin antaa Tielle uuden mahdollisuuden ja kyllähän se tällä kertaa piti hyvin otteessaan loppuun asti. Romaanin makaaberi maailma ihmissyöjineen ja ”verikultteineen” aukeaa aika hienovaraisesti ja alkaa kierolla tavalla kiehtoa kirjan edetessä. Isän hahmokin saa lopulta särmää, jolloin mainitsemani riitasointu virittäytyy kohti katkeraa harmoniaa. Isän ja pojan ostoskärryvaellus on sarkastinenkin näky nykymenon mahdollisista seurauksista.

Tien luettuani päätin heti seuraavaksi tarttua saman kirjailijan Yhdysvaltain villin lännen aikaan sijoittuvaan historialliseen romaaniin Veren ääriin eli Lännen punainen ilta. Se on julkaistu alun perin vuonna 1985, suomeksi 2012 suomentajana, kuten Tienkin kohdalla, Kaijamari Sivill. Teos kertoo intiaanien päänahkoja korvausta vastaan keräävästä sotajoukosta, joka muuttuu yhä rikollisemmaksi ja raakalaismaisemmaksi. Näkökulman fokus seuraa nimettömäksi jäävää ”poikaa” joka kirjan aluksi, kapakassa tapahtuvan raa’an välikohtauksen jälkeen värväytyy joukon jatkoksi.

Teos on ylitsepursuavan väkivaltainen, muttei ihannoivalla tavalla. Mistään villin lännen romantiikasta ei ole tietoa. Kirjan kuvaus on aistikasta ja tarkkaa, ihmisten tunteita ei kuvata lainkaan, mutta he pääsevät ääneen repliikein. Olosuhteet ovat kammottavat, tappaminen silmitöntä, yhä uudet verilammikot imeytyvät autiomaan hiekkaan. Joukkoa johtaa yhdessä julman kenraali Glantonin kanssa oppinut ”tuomari”, joka edustaa kolonialistisen rationalismin irvikuvaa. Hän esiintyy myös luonnontutkijana, mutta tahtoo lähinnä alistaa ja hallita tarkkailemisen sijaan: ”Lintujen vapaus on loukkaus minua kohtaan. Minä haluaisin ne kaikki eläintarhaan.”

Raaka auringon porotus hohkaa kirjan hurmeisilta sivuilta, joten sopiihan se tämän kesän helteisiin riippukeinussa luettavaksi. Siis jos tällaisen kirjan on valmis sulattamaan.

2

Viime vuoden lopulta alkaen kustantamo Jalava on julkaissut kauhukirjallisuuden klassikon H. P. Lovecraftin suomennettuja kertomuksia myös uusina äänikirjoina. Näistä tähän mennessä ilmestyneet ovat Cthulhu-tarina Hulluuden vuorilla, Lovecraftin oma suosikki Väri avaruudesta sekä zombitarina Herbert West – elvyttäjä. Olen kuunnellut näitä muun muassa siivotessani, ja ne tuntuisivatkin sopivan parhaiten pimeimpien nurkkien koluamiseen. Pidän Kalle Chydeniuksen lukijaäänestä, joka toimii näissä teoksissa hyvin.

Lovecraftista on kirjoitettu paljon ja syvällisesti. Hänen rasisminsa on tunnettua ja siihenkin on löydetty monta näkökulmaa. Lovecraftin luoma merkillinen maailma tarjoaa paljon ihmeteltävää. Hänen luomustensa pohjalta on tunnetusti rakenneltu paljon uudempaa fiktiota, elokuvia, sarjoja, pelejä ja vaikka mitä.

Teksti hymyilyttää usein. Koomisista sävyistä ei aina tiedä, ovatko ne kirjailijan tahallisen huumorin pilkahduksia vai tahattomia, ajallisen etäisyyden ja maailman mullistusten myötä alkuperäistäkin oudommiksi muuttuneita kohtia.

Minulla on vielä Väri avaruudesta kesken, joten jatkan sen parissa. Huomaan unohtaneeni siitä lähes kaiken, koska sen lukemisesta on vierähtänyt aikaa.

3

Arndt Pekurisesta kertovaa dokumenttielokuvaa Ikuiseen rauhaan (2021) on helppo suositella kaikille. Aihe on tärkeä ja aina ajankohtainen, dokumentti taidolla rakennettu. Pekurinen teloitettiin aseistakieltäytyjänä jatkosodan alussa.

Elokuvasta muodostui minulle käsitys, että Pekurinen ei ollut pelkästään henkilökohtaiseen vakaumukseensa keskittyvä aseistakieltäytyjä, vaan myös aktiivinen pasifisti, joka levitti sanomaansa esimerkiksi Antimilitaristisen liiton puheenjohtajana. Häntä vastaan käynnistettiin jo ennen sotia laaja lokakampanja lehdistön toimesta.

Pekurinen vietiin lopulta salaisella määräyksellä etulinjaan, jossa häntä odotti käytännössä varma kuolema. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa pasifisti oli parhaillaan kärsimässä rangaistustaan, odottamassa vapautumistaan. Hänet haettiin vankilasta rintamalle, koska ei tahdottu hänen vapautuvan ja pääsevän jatkamaan toimintaansa. Perusteet olivat selvät: Pekurinen oli maanpuolustushengelle vaarallinen omantunnon ääni, militaristisen maan johdolle persona non grata.

4

Boris Grebenštšikov (s. 1953) on venäläisen rockin uranuurtajia, mutta ennen kaikkea omaperäinen artisti ja runoilija. Hän on käynyt Suomessakin esiintymässä, ainakin vuosina 1990 ja 2015. Grebenštšikovin tuotanto on laaja ja hän on aktiivinen edelleen. Hänen bändinsä Akvarium julkaisi viime vuoden lopulla 23:nnen studioalbuminsa.

Kuunneltavaa tämän tekijän kohdalla siis riittää. Olen itse viime aikoina tykästynyt suuresti hänen sooloalbumiinsa Russkij albom (Venäläinen albumi) vuodelta 1992. Siinä on paljon vaikutteita venäläisestä kansanmusiikista, jopa balalaikkaa kuullaan. Jylhemmässä menossa on kaikuja Current 93:n kaltaisesta synkästä folkista, johon Grebenštšikov oli tutustunut Lontoon vuosinaan. Varsinkin juuri albumin tummasävyiset biisit, kuten Koni bespredela (olisiko ”Sekasorron hevoset”) ovat todella komeita.

Grebenštšikovilla venäläisyys ei ole mitään isänmaallista ihannointia, vaan keskiössä on sarkastinen melankolia. Hän ei ole muuttanut kriittistä asennettaan ja onkin tullut tunnetuksi myös hallinnon vastustajien ikonina, jonka biisejä lauletaan mielenosoituksissa.

5

Juna vei vaimoni ja minut tämän kesän lomakohteeseemme Vaasaan, jossa kumpikaan ei ollut juuri aikaisemmin käynyt. Matkamme ensimmäisen yön yövyimme teltassa Vaskiluodon leirintäalueella, joka on vain kolmen kilometrin päässä keskustasta. Sään suosiessa telttailu oli yllättävän miellyttävää asuntoautojen ja -vaunujen seassa. Helteelläkin Merenkurkun tuulet viilensivät lämpötilan siedettäväksi.

Vaasan kulttuuritarjonnasta jäi tällä kertaa mieleen Vaasassa toimivan audiovisuaalisen taiteen yhdistyksen, Filmverkstadenin näyttely Kun valo osuu juuri sopivasti (esillä 8.8.2021 asti). Vaasan Taidehallin kävijälle ilmainen 14 taiteilijan näyttely on toteutettu erilaisilla analogisen filmin laitteilla, jotka hurisevat tilassa tunnelmallisesti.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua