Kuva: Duo Songbirds. 

1

Aika kuluu Arto Seppälän uudessa Laskettu aika -romaanissa (Warelia, 2022) kahta asiaa odotettaessa: sodan loppua ja lapsen syntymää. Verkkaista tunnelmaa ja arkielämän aistimuksellisten hetkien merkityksiä kuvataan naisen kokemuksien kautta.

Tiivis realismi välittyy vaikutelmina, joita kirjailijan urasta haaveileva kertoja kirjoittaa ylös. Sirkka on syvästi luontoon kiinnittynyt ja inhimillisiä tunteita sosiaalisesti kokeva nuori nainen. Tekstin tyyli on omaäänistä ja hallittua ja yksityiskohtien tiiviit kuvaukset herkkiä.

Laskettu aika välittää inhimillisin ja koruttomin silmin tapahtumia kotirintamalta kahden maan sotilaiden miehittämästä kaupungista sodan loppuvaiheissa.

Lukija ei voi olla havaitsematta, kuinka selvästi sotiminen on miesten juttu, isokenkäisten miesriitojen aiheuttamaa taistelua, johon tavallinen ihminen joutuu uhraamaan elämänsä.

Onnellisessa lopussa nuori isä vihdoin saapuu kotiin ja näkee juuri syntyneen lapsen. Rauha on tullut ja lapsi on tyttö.

2

Aleksi Wilenius on runoilijana kiistämätön lahjakkuus. Hänen edellisten teostensa tapaan Älä kerro tätä – tunnustuksia (Aviador, 2022) pursuaa ilmaisua, joka on luonnosmaista, mutta pidäkkeettömyydessään yleisinhimillisesti vaikuttavaa.

Puheen lapsuuden viesteistä kasvava tunnustuksellisuus ilmaisee kärsimystä sattumanvaraisten valintojen ennustamattomuudesta,

”siitä, kuinka kuka tahansa voisi katsoa
kun pienet perhoset …
voisi kävellä ohi, tallata ne
huomaamatta”

Pilvi on runoilijan luoma henkilö, keskustelukumppani. Kuljetaan läpi katujen, sosiaalisen median sekä tosi-tv:n. Empatian ulottaminen kaikkeen on mahdotonta ja siksi runoissa on keskeisenä tunteena maailmantuska.

Myös irrallisuus ja erillisyys on käsittämätöntä mutta totta:

”kun olen ainoa laatuaan/ laatuaan, laatua/ nämä sairaat jalat/ kun olen ainoa/ eikä kukaan saavuta/ tätä ruskaa, kärsimystä hohkaa/ heinäseipäät sisäpihoilla ikkunat/ öljyväreissä ja katseet/ vaillinaisia”

Ja niin ”ainoa mahdollisuus on anoa armoa”.

Kuinka voisi olla yhtä tyhjänpäiväisyyden ja latteuden kanssa?

Voimakas eksistentiaalinen tajunnan sivullisuudentunne värittää teosta.

Syvin juonne näyttää olevan ”aidon minuuden etsimisessä”, kuten kustantaja määrittelee takakannessa.

Tähän ”Saari, jossa ihminen syntyy ja kuolee” kokee myös eettistä ahdinkoa, ettei ”ole elänyt odotetulla tavalla”. Tuntee olevansa ”psyko-fyysis-sosiaalinen sekasotku” pyrkiessään tuntemaan itsensä määritelmien kautta.

Tunnustuksellisuus on tämän minän omin keskusteema.

Miten moni voikaan löytää itseään tästä kirjasta, varsinkin kirjoittajan ikätoveri!

3

Heli-Maija Heikkisen Asema (Warelia, 2022) levittäytyy ajallisesti liki 80 vuoteen 1930-luvulta 2010-luvulle. Kolmiosainen romaani kertoo ikään kuin kolmen sukupolven tarinan. Kertojat Sanni, Veera ja Pirjo keskittyvät saman hämäläisen asemarakennuksen sisällä, läheisyydessä ja vaikutuspiirissä tapahtuviin ihmiskontakteihin.

Vaikka eteneminen pääosissaan on kronologista, saa lukija vaikutelman hyppelehtivien kohtauksien muodostamasta kuvasarjasta, elokuvamaisesta ja maalauksellisesta. Tyyli on realistinen ja kokoaa tilanteita, joissa aina on jokin hanke meneillään. Sosiaaliset suhteet ovat paradoksaalisesti väljiä ja kiinteitä. Tragediaa ei synny, vaikka seksuaalisessa kanssakäymissä ylitetään rajoja.

Oma ansionsa on luonnon ja miljöön kuvauksissa, jotka ovat sekä kauniita että karuja. Eläinmaailman osuus on huomattavan laaja, ja siihen liittyy sääliä, kuten ihmissuhteisiin empatiaa. Elämä sujuu, sairastumisia ja kuolemia hautajaisineen tapahtuu, aika vierii.

Naiskuvaus, varsinkin keskeisen henkilön Merin kautta, on välähdyksellisyydestään huolimatta psykologisesti koskettavaa. Naisen halutkin on tuotu esiin suorasukaisesti.

Kokonaisuudesta jää maalauksellinen ja monipuolinen kuvasarja, jossa miljöö elää arkea, ihmisiä suorastaan vilistää, kohti katoavaisuutta. Asema on Heikkisen toinen romaani.

4

Heinäkuisena sunnuntai-iltapäivänä Amurin museokorttelin konsertissa esiintyi Duo Songbirds. Laulut kajahtelivat ainakin neljällä kielellä, ja piristävimmin herättivät mukaan ranskalaiset chansonit.

Duossa lauloi Anna Katariina ja sähköpianolla säesti Piia Kristiina, täysillä esiintymiseen heittäytyviä ammattilaisia molemmat: Anna on musiikin tutkija ja Piialla klassinen musiikkitausta sekä kielitieteen kandidaatin tutkinto.

Haastattelussa paljastui Tampereen monipuolisuus jazz- ja musikaaliyhtyeissä. Kun Jazz Happeningin fanittajat puhuvat kaupungista Suomen jazzpääkaupunkina, muistuttavat jotkut Porista. Siellä on kyllä yksi iso tapahtuma vuodessa, mutta soittoharrastus ja -ammattilaisuus on laajinta Tampereella.

Esittäjiä on ruuhkaksi asti, paikkoja kun on vain muutama. Paapan Kapakka on pitänyt yllä harrastajien tarpeita, kun Laterna kymmeniä vuosia sitten lopetti jazzillat. Onneksi on merkkejä tämän hienon ravintolamiljöön saamisesta jälleen musiikin estradiksi. Suunnitelmat pitävät yllä mahdollisuuksia laajennetusti jazzin, bebopin ja musikaalin suuntaan kehitettävien musiikki- ja runoiltojen tuottamiseen. Muita esityspaikkoja ovat tällä hetkellä Kahvila Lillan Viinikassa ja Kulttuuriravintola Kivi.

Elävän musiikin uutta nousua ravintoloihin odottaa moni. Onneksi Tampereen kaupunki on järjestänyt monipuolisesti kesään 2022 lähes 200 vapaata ulkoilmakonserttia.

5

Ihmisellä on kaksi silmää. Jos peittää toisen kesken katsomisen, huomaa näkökentässä liikahduksia ja muutoksia. Kun kaksi ihmistä katsoo samaa kohdetta, he kiinnittävät huomionsa miltei poikkeuksetta eri yksityiskohtiin.

Parhaiten näkee fyysisisesti lähelle, omiin olosuhteisiin. Olemme ympäristömme psyykkisiä vankeja.

Omien etujen ensisijaisena pitäminen on yleismaailmallista. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä muista kuin omista olosuhteistaan.

Lännessä politiikantutkijat puhuvat maailman kaksinapaisuudesta tai sen murtumisesta kolmi- tai nelinapaiseksi. Sillä he tarkoittavat taloudellis-poliittista valtaa, joka jakautuu 2, 3 tai 4 suurtoimijaan.

Omasta näkökulmasta tarkastellaan länsimaista maapalloa, jossa nähdään Kiina kasvavana vaarana, Venäjä heikentyvänä pahiksena. Eurooppa ja Yhdysvallat edustavat epämääräistä hyvää, mikä tarkoittaa oikeasti omaa etupiirinäkökulmaa. Kannattaisi kuunnella ja lukea enemmän Kiinan ja Venäjän tuntijoita.

Kiinan tavoitteita ei voi katsella objektiivisesti perehtymättä sen kulttuuriin. Poimimme uiguurien kohtelun, vaikka omilla alueillamme on myös räikeitä kohteluita, esimerkiksi Amerikassa paljastuneiden intiaanivähemmistöihin kuuluvien lasten kohtelussa. Meilläkin on saamelaisemme ja romanimme.

Venäjän sotaa tuomitessa on ”oikeassa olemisen” ohella pidettävä mielessä Yhdysvaltojen yhtä päätön hyökkäys Vietnamiin runsaat puoli vuosisataa sitten. Eivätkä Irakin sodankaan jauhot ole puhtaat eivätkä sen seuraukset kovinkaan positiivisia.

Jos osaisimme katsoa maailmaa edes neljin silmin, ymmärtäisimme toisten kulttuurien reaktioita paremmin.

Suositan luettavaksi kaunokirjalliselta puolelta Paavo Haavikon teosta Ikuisen rauhan aika ja tutkimuspuolelta Matti Nojosen kiinalaista kulttuuria käsitteleviä teoksia, kuten Sunzin Sodankäynnin taito, 2 400 vuotta vanhan tekstin käännös. Sen mukaan ”ihailtavinta on välttää sotia ja estää ristiriitoja kärjistymästä”. Sotien syitä pitää tutkia aina hyvin huolellisesti ennen reagoimista.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua