Riku Siivonen. Kuva: Yle Kuvapalvelu

1

Sitä on nykyään yhä vähemmän saatavilla, ja kun sen ääreen pääsee, on vaikea jättää kesken. Riku Siivosen täydellinen elämä on Ylen ykkösen puheohjelmiin kuuluva 13-osainen sarja, jossa toimittaja kutsuu kanssaan keskustelemaan akateemisia tai muuten vain asioihin perehtyneitä ihmisiä elämän tärkeistä kysymyksistä.

Sarja ei edusta esimerkiksi Ykkösaamun toimittajien harrastamaa revolverinokkeluutta, jolla haastateltava (poliitikko) pyritään saamaa jotenkin ansaan tai paljastamaan jotain. Siivosen äärelle houkuttavat miellyttävä radioääni, puhetaito, omakohtaisuus sekä rennon keskusteleva tyyli.

Hänen lähtöhuomionsa on, että yritämme liikaa matkia median Hyvä elämä -teemasivujen haastateltavia ja vertaamme itseämme täydellistä sisustusta, lihaskuntoa, pukeutumista ja ruokavaliota suorittavien bloggaajien ja muiden gurujen elämään. Olemme alkaneet löytää itsestämme traumoja, joita ennen hoidettiin kaverin kanssa juttelemalla, nykyään asian läpikäymiseen vaaditaan vuosien psykoterapia. Meistä on tullut erilaisiin valmennusmenetelmiin ja ruokalisiin addiktoituneita suorittajia.

Teemat vaihtelevat täydellisestä terapiasta, kehomittareista, ympäristöstä, seksuaalisuudesta täydelliseen kuolemaan saakka. Toimittajan oma näkökanta saattaa 34 minuutin aikana jopa muuttua ja keskustelijat tulla toisiaan oikeasti lähelle.

Hyvä haastattelu on ilo sielulle, suoranaista terapiaa.

2

Talvella yritin katsella pesänsä vesilammikossa oksaa jyrsivää majavaa, ja kaikkihan me muistamme parin vuoden takaa Pullervon, makuukivellään köllöttelevän saimaannorpan. Lämmin läikähdys kävi lävitseni, kun sunnuntaina se jälleen alkoi. Slow-tv-sarja nimeltä Suuri hirvivaellus.

Ruotsin television teknikot ovat asentaneet metsikköön 17 kilometriä kaapelia, 23 kauko-ohjattua, naamioitua kameraa ja neljä yökameraa. Kun lasketaan droonit mukaan, hirvien kulkua pohjoisiin erämaihin ja mahdollisia joen yli uinteja seuraa 29 tallentajaa Uumajan pohjoispuolella sijaitsevan Ångerman-joen varressa, Kullbergin kunnassa.

Uljaiden uroshirvien, hirvilehmien ja yksivuotiaiden vasojen kamppailu hyisen veden äärellä sisältää kyllä draaman aineksia kylliksi. Jotkut laskevat ja veikkaavat joen yli uineiden eläinten määrää, mutta itselleni riittää kyllä pelkkä tapahtumaton luonto ja luonnossa rennosti kulkevan hirven seuraaminen. Hirvihän normaalisti väistelee ihmistä niin hyvin, että kohtaamiset ovat harvinaisia.

Ohjelman alkutunnit kuluivat kauniissa kevätauringossa kylpevien maisemien, telkkien ja parin poron parissa, mutta tiedän pysyväni silti kanavalla. Ohjelmaan liittyy hyvin erikoinen fanaatikkojen keskustelukanava Duo-palvelussa, kannattaa ainakin käydä lyhyesti tsekkaamassa.

3

Halla Helle on Niillas Holmbergin romaani (Gummerus, 2021), jossa on paljon asiaa suomalaiselle valtaväestölle purtavaksi. Siinä nuori, jo taidekentän suosiota saavuttanut nuori nainen, taiteilijanimeltään juurikin tämä Halla Helle, palaa juurilleen ja eristäytyy Lappiin alkeellisiin oloihin, opettelemaan konkreettisesti perinteistä saamelaista elintapaa. Kuinka ollakaan, erakoitumaan pyrkivälle taiteilijalle osuu kutsu kansainvälisen nykytaiteen näköalapaikalle Venetsian biennaaliin, kuin Outi Pieskille konsanaan.

Kirjan varsinainen kertojahahmo on tätä nuorta naista naiivistikin eri kanteilta analysoiva nuorimies, joka on päätynyt Lappiin kiinnostuksesta Saamenmaan asioihin ja kulttuuriin. Hän on opetellut jopa pohjoissaamea ja työskentelee Utsjoen kirjastossa. Halla lähettelee kryptisiä runoja piilopirtistään ja nuorimies yrittää päästä niistä perille apunaan länsimainen tiede ja psykologian opinnot.

Kirja näyttää konkreettisesti sen, miten saamelaisten kulttuuria on aina yritetty ulkopuolelta ymmärtää: miten joustava on saamelaismääritelmä ja minkälaisista epäoikeudenmukaisuuksista saamelaisaktivismi kumpuaa. Nykypäivän nuori on ilmastonmuutos- ja luonnonsuojeluasioissa valistunut, mutta toisaalta olisi puolustettava perinteisiä lohenkalastusmuotoja ja ymmärrettävä moottorikelkoin tapahtuvaa poronhoitoa. Kirjassa on myös vahva ajankohtaisuuden ja dokumentaarisuuden ote, sillä kuten kirjassa, esimerkiksi Norjan puolelle nousevan tuulipuiston ja saamelaisille pyhän Rástegáisán lähialueiden koskemattomuus ovat edelleen voimakkaasti törmäyskurssilla.

4

Samoihin aikoihin Holmbergin kirjan kanssa julkistettiin Suvi Westin ohjaama dokumentti Eatnameamet – hiljainen taistelumme, jonka saattoi katsella osana Tampereen elokuvajuhlia ja joka nähdään myös isolla kankaalla, jahka elokuvateatterit toukokuussa toivottavasti voivat vihdoin avata oviaan. (Tällä hetkellä elokuvan ensi-iltapäiväksi ilmoitetaan 19.5.2021.)

Kannattaa katsoa Westin dokumentti ja todeta, miten monin tavoin esimerkiksi saamelaiskäräjien lausuntojen yli kävellään. Miksi maakunnalliset vallanpitäjät pitävät sinnikkäästi kiinni Jäämeren radasta, vaikka sen vaikutukset saamelaisten tärkeimpään elinkeinoon eli poronhoitoon ovat todistettavasti dramaattiset? Ja mitä on Lapissa saanut aikaan Suomen kaivoslaki ja millaisia kansainvälisesti hyväksyttyjä klausuuleja alkuperäiskansojen oikeuksista Suomi kieltäytyy ratifioimasta?

Suvi West kuvaa asioita yhteisön sisältä käsin ja on monissa kohdin kuvattaviaan melkein iholla, mutta silti dokumentti ei latistu sentimentaaliseksi tai kiihkomieliseksi. Lappi herättää intohimoja yhä useammissa piireissä. Rahakkaita valtaajia riittää, ja siinä kilpajuoksussa saamelainen kulttuuri jää liian helposti kuristuksiin.

5

Anteeksi Lappi-vyörytys. Yle nimittäin pyörittää myös parhaillaan dokumenttisarjaa nimeltä Unelma Lapista. Dokumentti kertoo kolme suomalaista tarinaa tarpeesta ottaa etäisyyttä omaan entiseen elämään ja halusta etsiä uutta syvempää sisältöä elämään Lapin tuntureilta ja erämaista.

Annamarin motiivina Rovaniemelle paluulle on äidin nopeasti etenevä muistisairaus ja halu osallistua ja tulla isälle avuksi. Hänen palaa Australiasta Suomeen miehensä Gritin pitäessä sapattivuotta työstään. Mutta kuinka kauan pariskunnan oma elämä voi olla tauolla?

Hiljainen ja liian kiltti Petro tekee töitä turistikeskuksessa eräoppaana ja juomanlaskijana, mutta tavoitteena on pitempiaikainen elämänmuutos. Pääkaupunkiseudulta uuteen rauhallisempaan ja puhtaampaan elämään Ivaloon ponnistavat Minna ja Pernilla pienen Naomi-vauvansa ja eräänlaisena järjen äänenä esiintyvän Minnan isän kanssa.

On onniteltava sarjan ohjaajia Laura Satimusta ja Pertti Neuvosta, sillä he ovat löytäneet avoimet, sympaattiset ja keskenään tarpeeksi erilaiset kuvattavat, joiden unelmien ja todellisuuden äärelle he ovat uineet kuin vaivihkaa. Kommenttiraitaa ei tarvita, kun kameralla on ollut tarpeeksi aikaa tallentaa ihmisten elämää, ajatuksia ja keskusteluja.

Sekä Minnan ja Pernillan että Annamarin ja Gritin elämässä on jännitteitä liittyen siihen, miten pitkälle parisuhteessa on mentävä toisen unelmien ehdoilla. Sarja on täynnä suuria tunteita, esimerkiksi kuplivaa iloa Petron uudesta ystävästä, mutta nähdäänpä sarjassa myös koronakevään 2020 dramaattinen, äkkiä langennut hiljaisuus turistikeskuksissa ja Ivalon mökissä kalenteri, joka yhtäkkiä tyhjeni kaikista kivoista kaverivierailuista ja festivaaleista.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua