Henrika de Kermadec. Kuva Vesa Holmala
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kikka Holmbergin listalla on musiikkia, valoa ja Henrika de Kermadecin romaani.
1
Tositapahtumiin – eli omaan elämäänsä! – pohjautuvassa romaanissaan Säädytön (WSOY, 2025) Henrika de Kermadec kuljettaa lukijansa tummanpuoleisista tamperelaistunnelmista Provencen kautta bretagnelaisiin aatelisympyröihin, jonne kunnianhimoinen, mutta boheeminpuoleiselta vaikuttava drag-taiteilija ja muusikko päätyy remontoimaan ikivanhaa linnaa.
Satumaisen tositarinan käänteeksi koituu covidin aikainen eristäytyminen, joka Ranskassa toteutui paljon tiukemmin kuin vaikkapa Suomessa. De Kermadecin kerronta etenee sulavasti ja mukaansatempaavasti, värikkäästi ja visuaalisuutta hehkuen, ja sitä maustavat ripaukset yhteiskunnallista pohdintaa ja psykologisia oivalluksia.
2
Argentiinalaisen Martín Alvaradon sävykästä ääntä ja latautuneita tulkintoja on Suomessa kuultu lukuisilla keikoilla jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Alvarado on tehnyt yhteistyötä muun muassa pianisti Mikko Heleniuksen, saksofonisti Eero Koivistoisen ja pianisti Matti Laukkasen sekä Nuevo Quinteto Otra Vez -yhtyeen kanssa.
Tänä syksynä Alvarado julkaisi levyn Gerardo Villarin ja Los Aguirre -kitarakvartetin (Alejandro Lera, Matias Lafonte ja Miguel Torres) kanssa.
Kitarakvartetti ei ole tavanomaisin soitinkokoonpano ja erityisen kiinnostavia ovatkin sovitukset neljälle kitaralle. Ne tuovat Milonga del Trovadorin ja Por una cabezan kaltaisiin tuttuihin kappaleisiin uusia syvyyksiä tuoreilla harmonioillaan ja hienostuneella maalailullaan. Taiturillinen kitarakvartetti ja Alvaradon ääni sointuvat toisiinsa kauniisti.Tulkinnoissa on sekä pehmeää lämpöä että uljasta draamaa, ja säestys kuljettaa kappaleiden tarinoita eteenpäin persoonallisesti.
3
Laulamisen hyvinvointivaikutukset ovat olleet tiedossa jo pitkään. Laulaminen rentouttaa, syventää hengitystä ja harjoittaa keuhkoja ja palleaa. Laulaminen vapauttaa kehon mielihyvähormoneja ja auttaa vähentämään stressiä. Yhdessälaulaminen lisää yhteenkuuluvuuden kokemuksia ja kommunikaatiota. Laulaminen vaikuttaa aivoihin, tarkkaavuuteen ja muistiin, ja se voi kohentaa mielialaa, toimintakykyä ja terveyttä.
Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat myöntäneet yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa nelivuotiseen Kaikki laulaa – Alla sjunger -hankkeeseen, jonka valmisteluvaiheessa on ollut mukana laaja joukko laulamiseen perehtyneitä järjestöjä ja asiantuntijoita. Kaikki laulaa -hanke tuo yhteislaulumahdollisuuksia tapahtumien ja festivaalien yhteyteen ja sen Laulava kunta -osio tarjoaa tukea paikallisen laulukulttuurin kehittämiseen.
Eurajokelaiset puolestaan ovat saaneet nauttia oopperalaulaja Mika Kareksen kehittelemistä yhteislaulutilaisuuksista jo vuodesta 2014. Tampereella yhdessälaulamista pääsee kokemaan 6.11.2025 Tampere-talossa järjestettävässä yhteislauluillassa Kareksen ja pianisti Tuukka Vähätalon kanssa.
4
Elävää musiikkia ei ole koskaan liikaa. Tampereella elävän musiikin tarjontaa täydentää 13.10. avattu Lingonperry Liveklubi. Klubi on syntynyt halusta tarjota vähemmän tunnetuille artisteille esiintymislava. Se toimii myös musiikintekijöiden ja -kuuntelijoiden kohtauspaikkana. ArtXperiencen ja Tampereen Ylioppilasteatterin järjestämä liveklubi soi viikoittain Ylioppilasteatterissa osoitteessa Itsenäisyydenkatu 12–14.
Loka-marraskuun keikkailijanimiä ovat muun muassa Bionic Son, Maria Milvus ja Kirsi Poutanen.
Radio Into pelastaa ne, jotka eivät pääse paikalle: esitykset kuullaan Intossa sekä suorina lähetyksinä maanantaisin että uusintoina keskiviikkoisin.
5
Kohta 60 vuoden ajan järjestetyt Valoviikot kirkastavat kaamoksen jälleen kerran! Avajaisia juhlitaan 24.10.2025 kello 19 Koskipuistossa.
Kikka Holmberg
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (10.4.2026): Yksin Putinia vastaan, Matkapäiväkirja Taiwanista, Kittilä Rewind, Kaksi askelta kaipuuseen, al-Jazeera
Leena Reikko luki suomalaisia uutuusromaaneita, seurasi arabialaisia uutisia ja tutustui Oscar-dokumenttiin.
Parasta juuri nyt (9.4.2026): MonDeGos, Eye of Melian, Pihka Is My Name, Aino & Miihkali, Lorenzo Coppola
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on kuunnellut hyvää musiikkia.
Parasta juuri nyt (8.4.2026): Outlander, Vahtikoirat, Jussi, Chuckin ihmeellinen elämä, Conclave
Marita Nyrhisen kevät on tullut keikkuen ja aivan huomaamatta elokuvia ja tv-sarjoja katsoessa
Parasta juuri nyt (1.4.2026): HopeeLuoti, Alba Ala-Pietilä, Helsinki by Night, Yrjönkadun uimahalli, Rapola
Sari Harsu on tutustunut nuorten räppiin ja runouteen sekä kulttuurimatkaillut Sääksmäellä ja Helsingissä.




