Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tiina Nyrhinen on ajatellut kuuta ja eksynyt Korppoon Paljasjalkapolulle.

1

Harva on välttynyt tiedolta, että Apollo 11 laskeutui Kuun kamaralle tasan viisikymmentä vuotta sitten, tarkemmin sanottuna huomenna, 20. heinäkuuta. Olen valmistautunut tähän hetkeen kuuntelemalla BBC World Servicen sarjaa 13 Minutes to the Moon.

Kuuntelen yleensä podcastit juuri niin kuin ei pitäisi: ahmin kaikki jaksot peräjälkeen. Kevin Fongin toimittaman sarjan kohdalla tarjontaa on säännöstelty viisaasti siten, että draaman huippukohta osui vasta tämän viikon sunnuntaille.

Fong kävi parin kuukauden ajalle mitoitetussa sarjassa läpi kuumatkan valmisteluja, esitteli teknologiaa, astronautit ja keski-iältään 27-vuotiaan Houstonin komentokeskuksen väen. Äärimmäisen selkeällä englannillaan Fong ”suomensi” kaiken, mitä kuuhun laskeutumisen viimeisten 13 minuutin aikana tapahtui. Apunaan tarinankerronnassa hänellä ovat Johnsonin avaruuskeskuksen historialliset haastattelut ja Hans Zimmerin dramaattinen musiikki.

Koska videomonitoreja ei ollut vielä keksitty, tietokonenäytöillä rullasi pelkkiä numeroita. Varsinainen datan tulkinta oli pakko tuottaa puheena, ja juuri siksi koko tapahtuman äänimaailma on niin latautunutta. Jokainen napsahdus, rätinä ja pienikin huuto (We’re go! Roger!) on merkityksellinen.

Tätä nauhaa on pyöritetty eri dokumenteissa satoja kertoja. Mutta jos olet kuunnellut aiemmat jaksot huolella ja käynyt läpi kaikki lennon vaiheet ja eläytynyt laskeutumista seuraavien valvojien äänensävyihin ja jännitykseen, jotain tästä kaikesta on siirtynyt sinuun. Kun vihdoin 11. osassa kuulen kolmentoista minuutin mittaisen dokumentin ilman keskeytyksiä, olen niin mukana laskeutumisvaiheen eri tuntemuksissa, että oikeat kyynelet kumpuavat jostain syvältä.

Neil Armstrong saa kuumodulin väistämään kraaterin autonkokoiset kivet käsiohjauksella, 18 sekuntia ennen kuin laskeutumiseen varattu polttoaine olisi loppunut.

2

Tämä vaatii lisää musiikkia. Punapäinen, pystytukkainen nuorimies soittaa kitaraa ja laulaa vakavana suoraan kameraan katsoen kappaleen, jossa astronautti leijuu peltilaatikossaan avaruudessa komentokeskuksen ohjeiden varassa. Tämä tarina ei pääty hyvin, ja astronautti ajelehtii yhä kauemmas and there’s nothing I can do.

David Bowie oli tehnyt Space Oddity -kappaleensa jo aiemmin keväällä 1969 ja single julkaistiin vain hieman ennen Apollo 11:n lentoa, 11. heinäkuuta 1969.

Wikipedia tietää kertoa, että BBC kyllä soitti kappaletta suorassa lähetyksessä kuulennon yhteydessä, mutta radion puolella kappale odotteli hyllyllä, kunnes tiedettiin, että Armstrong, Buzz Aldrin ja Michael Collins pääsivät Maahan turvallisesti. Youtuben kautta kappaletta on katsottu yli 43 miljoonaa kertaa, ja lukema noussee tällä viikolla vielä entisestään.

Bowie on jo jossain siellä avaruudessa. Tämä helmi ei vanhene.

3

Kukaan ei enää varsinaisesti katsele televisiota, mutta joskus töllön avaaminen antaa impulssin jonkin sarjan uusinta-nautintakatsomiseen Yle Areenan kautta.

Tällä kertaa takerruin kymmenen vuotta sitten pyörineeseen sarjaan, jossa Ylen uutistoimituksen miljöö hehkuu kilpaa Krista Kososen kanssa kaikissa sävyissä, mekaanisten kirjoituskoneiden ja telex-nauhojen, legendaarisen levystön ja aina yhtä valoisan teknisen henkilökunnan kanssa.

En ole koskaan kuullut kenenkään kutsuneen Ylen uutistoimitusta uutishuoneeksi, newsroom-sanaa lienee enemmän käytetty englantia puhuvissa kulttuureissa. Mutta saivartelut sikseen. Lauri Nurksen ohjaama, Kaisa Pylkkäsen ja Pentti Halosen käsikirjoittama Uutishuone on kestänyt aikaa todella hyvin. Sarjan näyttelijävalinnoista ei voi kuin onnitella ja kiittää. Hiljattain tehdyssä haastattelussa tekijät paljastavat, että olisivat halunneet jatkaa sarjaa vielä ainakin Berliinin muurin murtumiseen saakka, mutta Yle halusi toisin.

Sanomattakin on selvää, että juuri nyt kiinnosti erityisesti jakso, jossa valmisteltiin lakkouhan varjossa televisiolähetystä kuuhun laskeutumisesta. Voipa kuvitella, että tuhansien toimitusten aikataulut maailmalla menivät uusiksi, kun Neil Armstrong ja Buzz Aldrin eivät malttaneetkaan lähteä päikkäreille laskeutumisen jälkeen, vaan alkoivat pukea avaruuspukua päälleen kaksi tuntia etuajassa.

4

Paavo Halosen tuore teos Lentoharjoitus löytyy Taidekeskus Purnun aitasta. Seuranaan sillä on muutama muu Halosen teos sekä Purnun perustajan Aimo Tukiaisen (1917–1996) veistoksia, mitaleja ja luonnoksia sekä Tukiaisen työstä kertova dokumentti.

Lentoharjoituksen oksa puikkaa tummien hirsien lomasta ja kantaa juuri ja juuri okaisen oksiston keskelle asetettua krusifiksihahmoa. Kärsivä Kristus on saanut käsiensä jatkoksi joutsenen siivet. Kristillistä kuvastoa hämmentäen, hirsiseinästä tukea hakien, pääni yläpuolelle ripustettuna teos toimii minulle kuvana kärsimyksen näkemisen tuottamasta empatiasta ja empatian kautta ehkä kehittyvästä toiminnasta ja voimasta, uudesta ilmasta siipien alla. Hirret kertovat omaa tarinaansa rakentajien työstä ja puun työstämisestä. Tyrnin piikit ovat suomalainen lähin vastine orjantappuralle.

Teoksessa on yhtä aikaa jotain hyvin raskasta ja ikuista, keveää ja kaikesta huolimatta toiveikasta.

5

Jos sattumoisin käy Korppoossa, kannattaa antaa itsensä eksyä Paljasjalkapolulle, sympaattisen Hotelli Nestorin läheisyydestä lähtevälle taidepolulle, josta löytyvät esimerkiksi Vesa-Pekka Rannikon ja Antti Laitisen mainiot teokset menneiltä vuosilta.

Taidepolun anti on merkitty hieman haastavasti. Kovasta yrityksestä huolimatta en löytänyt kaikkia uusia teoksia, mutta silti suosittelen tätä kohdetta jo luontoelämyksen vuoksi. Saariston metsäthän ovat helppoja hallita eikä niihin oikeasti pysty eksymään, mutta yllätyksiä ne ovat täynnä ilman ympäristötaidettakin: puiden keskeltä saattaa löytää yhtäkkiä kosteikon, luolaston ja yleensä jonkun valtavan kallion.

Sillä parasta juuri nyt on Suomen luonto. Heinäsirkat soittavat, mustikkamäet ovat kypsyneet, matara kukkii, harakankellot, kaikki ne sauniot ja päivänkakkarat nyökkivät saariston ojanpientareilla ilman ainuttakaan lupiinia. Perhoset, mehiläiset, iloitsen niistä kaikista erikseen. Näin jopa hepokatin maantiellä, ja se oli poikittain!

Eeva Kilpeä siteeraten: nostan jalan kaasulta. Perhonen ylittää tien.

Tiina Nyrhinen

Korppoolainen hepokatti oli maantiellä juuri niin poikittain kuin sen kuuluukin olla.