Dance Fever ja Shuggie Bain. Kuva: Polydor / Picador
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elsa Lindström on kuunnellut brittiläistä poppia, ihaillut kirsikkapuita ja tilannut vampyyrikreivin sähköpostiinsa.
1
Tätä odotettiin hartaasti! Uusi Florence + the Machine -levy Dance Fever (Universal, 2022) tarjoilee sanoja naiseudesta, itsensä epäilystä ja vapaudesta, unohtamatta tietenkään Florence Welchille niin tyypillisiä viittauksia jumalaan ja myytteihin.
Singlenä jo julkaistu King on ehdottomasti yksi lempikappaleistani, mutta levyn biiseistä myös Dream Girl Evil ja Daffodils ovat täyttä kultaa.
2
Asuin vuoden Japanissa, missä maalis-huhtikuun taite oli yhtä vaaleanpunaisten kirsikankukkien juhlaa. Kadut oli päällystetty hempeillä terälehdillä, joka korttelia koristi vähintään yksi kaunokainen, kännyköiden muisti täyttyi kauneuden ikuistamisesta ja suosituimmissa puistoissa joutui matelemaan etanavauhtia muiden ihastelijoiden keskellä.
Suomessa kirsikkapuut kukkivat myöhemmin, eikä täällä ole samanlaista maniaa. Silti viikonloppuna Helsingin Kaivopuiston kirsikkapuiden luona näkyi yksi jos toinenkin selfienottaja ja kännykät oli suunnattu kohti pinkkejä kaunokaisia.
Myönnän, osallistuin tähän myös itse; kirsikankukat vain ovat niin ihania!

Kirsikankukkia Kaivopuistossa. Kuva: Elsa Lindström
3
Vihdoin pääsin lukemaan Shuggie Bainin, entiseen kotikaupunkiini Glasgow’hun sijoittuvan, Booker Prizella palkitun romaanin, joka sattuu, repii ja itkettää. Kirja kertoo herkästä Shuggiesta, jonka äiti kamppailee alkoholismin kanssa ja jonka sisarukset vuorollaan lähtevät ja jättävät pojan yksin yrittämään parantaa äitinsä elämää. Se ei kuitenkaan onnistu lukuisista yrityksistä huolimatta, ja niin äidin kuin pojan elämä on harmaata ja synkkää kuin Skotlannin sateinen taivas.
Shuggie Bain on taitavasti ja elävästi kirjoitettu esikoisteos, jonka kirjoittajalta Douglas Stuartilta julkaistiin juuri huhtikuussa toinen romaani Young Mungo. Se on jo lukulistalla.
Shuggie Bainin suomennos (Laura Jänisniemi) ilmestyi huhtikuussa WSOY:n julkaisemana.
4
Kävin katsomassa Downton Abbey: Uusi aikakausi -elokuvan viikonloppuna, ja Kaarina Lehtisalo tiivistikin kaiken olennaisen elokuvasta: soveltuu eskapistisiin tarkoituksiin.
On ihanaa unohtaa kaikki muu ja keskittyä fiktiivisiin ihmiskohtaloihin, kauniisiin pukuihin ja taloihin ja kohteliaisiin seurapiireihin. Samasta syystä olen alkanut käydä uudelleen läpi Poirot-sarjoja – David Suchet’ta kun ei voita kukaan.
5
Kukaan ei tykkää päivittäisistä sähköposteista – paitsi jos viestit ovat katkelmia yhdestä kirjallisuuden parhaimmasta klassikosta, eikö niin?
Dracula Daily tarjoilee mahdollisuuden lukea Bram Stokerin mestariteos “reaaliajassa”, eli sitä rataa kuin tapahtumat etenevät. Meiliin tipahtelee katkelmia Jonathan Harkerin päiväkirjoista ja Lucyn ja Minan kirjeenvaihdosta, ja pian kuvaan astuvat myös Whitbyn sanomalehdet, Sewardin päiväkirja ja van Helsingin sähkeet.
Dracula on ollut yksi lempikirjoistani jo yli kymmenen vuoden ajan, ja rakastan myös tätä “uutta” versiota.
Elsa Lindström
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.12.2025): Armas E. Leopold, Mr. Nobody Against Putin, Eläjä, Le Monde Diplomatique, Pitkä vuoro
Pasi Huttunen kuvitteli, että Leino-tulkinta on aika väsynyttä puuhaa kunnes törmäsi Armas E. Leopoldiin ja löysi monta muutakin parasta asiaa.
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.




