Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kaarina Lehtisaloa on viime aikoina rauhoittanut poliitikkojen asiallinen esiintyminen, Jukka Nousiaisen musiikki ja puhelut lähiomaisille.
1
Kulunut viikko on ollut kaikin puolin poikkeuksellinen, ja jää varmasti pysyvästi kaikkien mieleen.
Vaikka jonkin verran on ollut erimielisyyttä siitä, mitä eri toimenpiteitä koronaepidemian hidastamiseksi pitäisi tehdä missäkin vaiheessa, Suomen poliittisessa elämässä on vallinnut ihmeellinen asiallisuuden ja yksimielisyyden ilmapiiri.
Mitään oppositionäytelmää ei esitetty, kun Suomen hallitus torstaina 12.3.2020 ilmoitti rajoitustoimista epidemian vuoksi. Hallitus ja kaikkien eduskuntaryhmien edustajat olivat Säätytalolla koolla keskustelemassa rajoitustoimista.
Sama asiallinen linja ja yksimielisyys vallitsi, kun maanantaina 16.3.2020 ilmoitti ottavansa käyttöön poikkeukselliset toimet mahdollistavan valmiuslain.
Ei kaikkien tietenkään kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, mutta kunpa tämä asiallinen tyyli yhteisten asioiden hoidossa jatkuisi vielä pandemian jälkeenkin.
2
Olin odottanut pitkään, että pääsisin käymään Mäntässä Serlachius-museo Göstan italialaisen nykytaiteen Onnea etsimässä -näyttelyssä. Sattumoisin vierailupäiväksi valikoitui viime viikon tiistai 10.3.2020, jolloin koko Italiassa astui voimaan maanlaajuinen karanteeni koronavirusepidemian vuoksi.
Oli tietenkin väistämätöntä, että koin taideteokset nyt eri tavalla kuin muussa tilanteessa olisin kokenut. Teoksiin tuli sivumerkityksiä niin paljon, että ne eivät enää olleetkaan sivumerkityksiä vaan muuttivat useiden teosten merkitykset totaalisesti.
Pietro Ruffon teos Italia palasina (Italia a pezzi, 2017) toi välittömästi mieleen kaikki ne Italian karanteenikartat, joita oli jo useiden päivien ajan mediassa nähty. Lämmitetyllä alustalla hiljalleen lammikoksi sulava Matteo Montanin vahaveistos Rukous (Preghiera, 2017) veti vakavaksi. Videotaiteilija Yuri Ancaranin San Siro -videolla (2014) milanolaisen jalkapallotemppelin tyhjissä betonirakenteissa kaikuvat jalkapallofanien huutomyrskyt saivat ihon kananlihalle.
Vaikka taiteilijat eivät olleet alun perin ajatelleet vuosia aiemmin tehtyjä teoksiaan epidemiakontekstissa, museokäynnistä tuli ajankohtaisen tilanteen vuoksi aivan erityinen kokemus.
En silloin tietenkään voinut vielä tietää, että myös Suomessa rajoitustoimenpiteet etenisivät. Viikkoa myöhemmin näyttely Onnea etsimässä – Italian nykytaidetta olisi viimeistä päivää auki. Tänään näyttely ja koko museo on jo suljettu.
3
Monia tapahtumia on nyt peruttu. Mutta samalla on löydetty myös uusia väyliä kulttuurielämyksiin.
Tällä samaisella palstalla Elissa Määttänen jo ennätti nostaa perjantain 13.3. livestriimauskonsertit parhaiksi juuri nyt.
Olen aivan samaa mieltä. Varsinkin juuri tuona perjantaina Tampere Filharmonian konsertti Vakavaa ja traagista tyhjässä Tampere-talossa oli vaikuttavaa nähtävää ja kuultavaa. Konsertin voi vielä nytkin katsoa YouTubesta.
Filharmonian ”iso” konsertti oli juuri päättynyt, kun samaan aikaan toisaalla eli Sastamalassa juuri saunasta saapunut muusikko Jukka Nousiainen viritteli puhelimensa ja kitaransa ja soitti poikkeuksellisen lämminhenkisen yhden miehen keikan omasta olohuoneestaan. Facebook-livenä välitetyllä keikalla katsojia oli parhaimmillaan kerralla yli 800. Viestit sinkoilivat ”yhteislaulussa” ja sydämet kuplivat kuvan laidalla.
Livestriimaukset jatkuvat, ja Facebookissa toimii tällä hetkellä jo parikin tapahtumista kertovaa sivustoa: Koronakonsertit ja Karanteeniklubi.
4
Myös Yle Areena on tärkeä meille kotisohvalaisille.
Tampereen elokuvajuhlat järjestettiin jo maaliskuun alussa, mutta onneksi elokuvajuhlien parhaimmistoa on tarjolla myös Areenassa. Tällä hetkellä Areenassa on katsottavissa Teemu Nikin All Inclusive, Teemu Niukkasen Onko sulla nälkä?, Marika Harjusaaren Kotimatka ja Teppo Airaksisen Keppi.
Kaikki ovat mainioita elokuvia, ja hyviä esimerkkejä siitä, kuinka lyhyesti voi sanoa enemmän kuin pitkällä elokuvalla, kunhan vain ajatus on kirkas. All Inclusive (14 minuuttia) on mustalla huumorilla viritetty kertomus ylikiltistä miehestä, jonka elämä yllättäen muuttuu. Onko sulla nälkä? (11 minuuttia) heittäytyy sekin mustan huumorin pyörteisiin kuvatessaan äidin ja aikuistuvan pojan suhdetta.
Marika Harjusaaren Kotimatka (18 minuuttia) on näistä elokuvista totisin ja liikuttavin. Se kertoo pakolaisleiriltä siirrettävästä perheestä, isästä ja kahdesta veljeksestä, joiden elämää koossa pitävä voima on pieniin kiviin piirretyissä kilpikonnakuvissa.
Teppo Airaksisen ohjaama ja Melli Maikkulan käsikirjoittama Keppi puolestaan osaa kertoa perhe-elämän kiemuroista, tyhjistä lupauksista ja syvistä tunteista kymmenessä minuutissa enemmän kuin moni ”täyspitkä” elokuva.
5
Soitin maanantaina lähiomaiselleni hoivakotiin. Kerroin, että en nyt vähään aikaan pääse käymään. Tämä ei onneksi tuntunut läheistäni haittaavan, hänellä kun ei ollut hoivakodissa mitään hätää.
Tiesin että hän unohtaisi puhelun saman tien, heti puhelun päätyttyä.
Siinä on puolensa. Että voi elää tässä ja nyt.
Kaarina Lehtisalo
