Isabel Martinez. Kuva: Tampere Guitar Festival

1

Kevätmuuttoa seuraavalle lintuharrastajalle paras tekosyy lähteä Helsinkiin juuri nyt on Sanomatalon mediatorille kuun alkupuolella auennut Hannu Hautalan työtä esittelevä Legendan perintö -näyttely. Hautalahan on maailmankuulu luonto- ja lintukuvaaja, joka on viime vuosina jättäytynyt eläkkeelle.

Helsingin näyttely on yhteinen toisen meritoituneen valokuvaajan, Juha Metson, kanssa. Näyttelyn jännintä antia ovatkin itse asiassa Metson Hautalasta ottamat kuvat, joissa Hautalan paljaalle vartalolle on heijastettu hänen omia lintukuviaan. Teoksissa mies ja hänen kuvauskohteensa sulautuvat toisistaan erottamattomiksi symboloiden ihmisen ja muun luonnon välttämätöntä yhteyttä ja keskinäisriippuvuutta? Mikä on sinun tulkintasi?

Legendan perintö Sanomatalon Mediatorilla 9.6.2023 asti. Anna-Stina Nykäsen ja Juha Metson kirjoittama ja tekemä kirja Hannu Hautala – Legendan perintö (Docendo 2021) tarjoaa lisämateriaalia aiheesta.

2

Hautala näyttelyineen sai minut kaivamaan hyllystä pari hänen monista teoksistaan (Kololinnut ja muut pökkelöpesijät, Suomen Luonnonsuojelun Tuki 1978; Valon jäljet, teksti Markku Lappalainen, Otava 2001).

Ja sitten se oli menoa. Yksi kirja sai tarttumaan toiseen, aiheeltaan ensimmäistä sivuavaan, eikä kaikki ollut siinä. Tuli kolmas, neljäs, viides, olisiko ollut kuudeskin kirja, eikä neljäs löydy välttämättä kolmannen tai viides neljännen kirjallisuusluettelosta. En tiedä kuinka yleistä tällainen on, mutta tokkopa olen ainoa, joka jämähtää toistuvasti kiinni tällaiseen ketjuuntumiseen. Olen alkanut nimittää ilmiötä ”kirjalliseksi ketjureaktioksi”.

Kololinnut joka tapauksessa saivat minut tarttumaan Jonathan Weinerin jo neljännesvuosisadan vanhaan Darwinin lintuihin (Otava, 1997). Weiner seuraa kirjassaan Galápagossaarten sirkkapopulaatioita tutkivaa Grantin biologipariskuntaa. Teksti on ehkä vähän löysää jämptiä tieteellisyyttä kaipaavalle, mutta rennommin asennoituva nauttii huomatessaan oppivansa evoluutiosta lukiessaan salapoliisitarinaa. Olen seuraillut Grantien tuloksia pitkälle 2000-luvulle, sillä sirkkaparat ovat pysyneet tiukasti tutkijoiden rengastusverkoissa Weinerin raportin jälkeenkin.

Darwinin linnut pikaluettuani en sitten tietenkään malttanut olla pitämättä näppejäni erossa alan raamatusta eli Darwinin Lajien synnystä. Omani on vanha englanninkielinen pokkarilaitos, jonka koko nimi kuuluu The Origin of Species By Means of Natural Selection or The Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life (Bantam, 1999). Teos löytyy myös varsin tuoreena suomennoksena (Pertti Ranta, Vastapaino 2016).

Lajien synnystä siirryin fiilistelemään vasta aivan hiljan lukemaani Siddhartha Mukherjeen Geeni – Intiimi historia -teoksen tarinaa (suom. Natasha Vilokkinen, Vastapaino 2019). Syöpälääkäri Mukherjee osaa monimutkaisten asioiden kertomisen taidon, ja hänen käsissään evoluutioteorian ja genetiikan synty ja kehittyminen näyttäytyvät vaiherikkaana ja sivupolkuisena matkana luulemisen ja taikauskon valtakunnasta kohti nykypäivän hurjia mutta tosiasioihin nojaavia visioita. Tarinan yksi kohokohta ajoittuu 1800-luvun puoliväliin, jolloin Darwin kirjoitti Lajien synnyn ja augustinolaismunkki Gregor Johann Mendel pääsi Brnossa geneettisen vaihtelun jäljille sitkeillä herneiden risteytyskokeillaan. Vain aivan lievästi liioitellen voi sanoa, että kyseisten herrojen työ tarjosi perustan, jolle seuraavan sadan vuoden aikana rakennettiin nykyaikaisten biotieteiden ja nykyisen ihmiskuvan hahmot.

Viimeiseksi etsin kirjapinoistani Ilkka Hanskin Viestejä saarilta -teoksen (Gaudeamus 2007). Siinä edesmennyt ekologi ja evoluutiobiologi pohtii elinympäristöjen ja ilmaston muutosten vaikutuksia eri lajien mahdollisuuksiin säilyä ja menestyä. Juttelun taustalla häälyy aina vain polttavammaksi noussut kysymyspari: miten käy elämänmuotojen moninaisuuden ja miksi sitä pitäisi ymmärtää suojella? Hanski tiivistää itse asian näin:

”Luonnon monimuotoisuus on meidän ihmisten näkökulmasta, ja miksei muutenkin, kotiplaneettamme kaikkein tärkein erityispiirre. Olisi ihmeellistä, jos jonkinlaista elämää ei olisi jossain muuallakin maailmankaikkeudessa, mutta tästä ei ehkä koskaan saada varmuutta. Tässä on yksi syy lisää vaalia sitä elämää, jonka tunnemme, ja oppia tuntemaan se entistä paremmin.”

Kirjan nimi viittaa Hanskin tutkimusmatkoihin maailman saarille, ja miksi juuri saarille, niin ne ovat selvärajaisuudessaan ja eristyneisyydessään usein mainioita luonnonlaboratorioita ekologien tehdä kenttätutkimusta ja testata ja kehittää teorioitaan. Hanskikaan ei tietenkään malta olla muistuttamatta meitä Darwinista ja Galápagos-saarista.

Mutta jääköön Darwin minun osaltani ja jääköön myös tämä kirjallinen ketjureaktio.

3

On nimittäin korkea aika laatia oma festivaali- ja kulttuuritapahtumakalenteri jo alkaneelle kesälle!

En tee omaani niinkään siksi, että eläisin sen mukaan – pois se minusta – vaan siksi, että sen laatiminen on hauskaa.

Kesän ensimmäinen merkintäni on joka tapauksessa vasta päivämäärällä 7.6., ja se merkitsee Tampere Guitar Festivalin alkua. Ja heti alussa kiitos seisoo ja soittaa, eli estradille astuu tuolloin Isabel Martínez Espanjasta (klassinen espanjalainen kitara).

Tampere Guitar Festival 7.–10.6. Konsertteja Tampereen konservatorion lisäksi mm. Aleksanterin kirkossa ja G Livelabissa.

4

Kalenterin seuraava merkintä on päivämäärällä 12.6., koska silloin käynnistyy Pori Organ -urkufestivaali nimikkopitäjässään. Kyseessä on mielestäni jossain määrin aliarvostettu, oman alansa maailmantähtiä ja heidän taidokkaita tulkintojaan esittelevä kokonaisuus, jonka soisi herättävän toteutunutta suurempaa huomiota.

Noista aloitan, jos aloitan, ja päätän ainakin kalenterissani kauden elokuiseen Tampereen Teatterikesään (7.–13.8). Teatterikesä on iso, valtakunnallinen tapahtuma, mutta muuten viihdyn hieman matalamman profiilin suvisissa näyttelyissä ja konserteissa tyyliin Rauma Festivo (1.–5.8.) ja Salon taidemuseon näyttely Kätketty vapaus, jossa kohtaavat valokuvaaja Meeri Koutaniemen ja brittiläisen tutkimusmatkailijan ja vakoojan Gertrude Bellin (1868–1926) näkemykset.

Tapaamisiin vaikkapa Pentinkulman päivillä elokuun alussa! Päivien teemana on tänä vuonna uhkarohkeasti rauha.

5

Pablo Picasson kuolemasta tuli huhtikuussa kuluneeksi 50 vuotta. Olette tietysti lukeneet hänen taiteestaan ja elämästään kyllin ja katselleet hänen teoksiaan Málagassa ja muualla. Uskaltaudun silti suosittelemaan pientä lisäannosta picassoa Gertrude Steinin tarjoilemana, sillä Steinin Picasso (Oppian, 2023) ilmestyi (kuin) juhlan kunniaksi suomeksi käännettynä.

Mika Korhosen suomennosjälkeen olen varsin tyytyväinen, mutta suosituksestani huolimatta kaipailen kirjaseen – se on vain 74-sivuinen – paria seikkaa. Ensinnäkin, teoksessa ei ole mainintaa, kenen kustantamasta ja tarkkaan ottaen mistä (ilmeisesti) englanninkielisestä laitoksesta se on suomennettu (ja lyhennetty?). Kirja ilmestyi alkuaan Picasson vielä porskuttaessa vuonna 1938. Lisäksi kaipasin suomennoksen alkuun tai loppuun pientä johdattelua Steinin tuotantoon ja viime vuosisadan alun kuvioihin Pariisissa. Eivät ne kai kaikille potentiaaleille lukijoille tuttuja ole?

No, ehkä erehdyn, ja kyseessä on vain kustantajan oivallus peesata Steinin avantgardistiseksi usein määriteltyä tyyliä.

Rattoisaa kesää itse kullekin!

Kari Heino

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua