”Tällaista ei ole missään muualla”, Apulannan Toni Wirtanen hehkutti Kirkkareita, joka esiintyi 24. kerran. Kuva: Eero Mäki-Mantila.

1

Näillä rannoilla mökkien käyttöaste on heinäkuun toisena viikonloppuna kolmisensataa prosenttia. Nuorikin polvi kokee Kirkastusjuhla-viikonloppuna kummallista kaipuuta vesijohdottomiin kuivakäymäläoloihin.

Vuodesta 1882 alkaen Aitoossa juhlitut ”Kirkkarit” ovat Suomen vanhimmat festarit. Pitkä historia luo karkeloon aivan omanlaisen tunnelmansa. Juhlaperinne siirtyy isiltä pojille. Vielä tärkeämpää muutaman sadan asukkaan kylässä on se, että talkookapula siirtyy sujuvasti seuraaville sukupolville. Aitoolaisessa vihkikaavassa kysytään, haluatko rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä sekä tehdä osasi palokunnan talkoissa. Maailmalle lentäneetkin järjestävät lomansa niin, että voivat tehdä osansa kylän hyväksi. Eri alojen osaajat ovat mukana erityistaitoineen, isännät ja rakennusmiehet koneineen.

Palokunnan juhlista kasvanut karkelo ei ole tavallinen tusinafestari, vaikka riskejä kaihtavasta esiintyjäkaartista niin voisikin päätellä. Bändit ovat vain syy lähteä liikkeelle ja kohdata juhlakansaa tärkeilemättömän aidossa meiningissä. Parhaiten Kirkkari-tunnelmaa kuvaavat onnellinen ilme naamallaan hortoilevat ensikertalaiset, jotka änkyttävät, etteivät ole tienneet tällaisesta.

Perimätiedon mukaan Kirkkarit jäivät järjestämättä sotavuosien aikaan. Viime kesänä palokunta rakensi poikkeusolojen juhlia elokuuksi, mutta ne jouduttiin viime tingassa perumaan, kun koronarajoitukset kiristyivät. Myös tämän vuoden valmisteluissa seurattiin tarkasti tautitilanteen kehitystä.

Järjestelyitä muokattiin niin, että väen kokoavia ruuhkapaikkoja on mahdollisimman vähän. Ulkolavan rakentaminen ja juhlatalojen kalustaminen väljiksi ravintoloiksi teetti tavallista suuremmat talkoot, vaikka väkeä voitiin ottaa puolet maksimista. Onkohan nyt sellainen vaara, että korona-Kirkkarit toimivat niin hyvin, että jatkossakin bändit esiintyvät ulkolavalla, jonka eteen levittäytyvässä nurmirinteessä kaikki näkevät ja kuulevat paremmin kuin notkuvassa rokkiliiterissä?

Koronan aiheuttama välivuosi loi juhlaan erityislatausta. Se näkyi lavalla ja tuntui yleisön seassa. Oli jotenkin koskettavan liikuttava tunne, kun mökkitien peltojen poikki kulkiessaan Honkalan suunnasta alkoi kantautua jytke ja juhlakansan pauhu. Tätä on kaivattu.

2

Käki kukkuu lähimetsässä ja heinäsirkka sirkuttaa penkin juuressa, kun Matti Salo laskee avausbiisin käyntiin. Viimeisillekin konserttivieraille on järjestynyt istumapaikka, sillä naapurin isäntä on ajanut traktorin peräkärryn Haltian Pappilan pihaan. Varhemmin saapuneet ovat kahvittelun lomassa kantaneet väentuvan penkkejä pihalle.

Matti Salo Quartetin ”lämppärinä” toiminut paikallinen levykeräilijä Raimo Salokannel on pyörittänyt iltapäivän ajan savikiekkoja vanhalla gramofonilla. Perjantaisen kesäkahvilan pääesiintyjä herättää pappilan pihavahti Pimun huomion, mutta isäntä vaientaa koirasolistin.

Progejumituksen ja jazzin välimaastossa tasapainoileva Matti Salo Quartet intoutuu tarjoilemaan pari tuoretta maistiaista, joita ei löydy kahden vuoden takaiselta Tetraktys-levyltä. Sen päätteeksi versioitu Kites-klassikko huipentaa myös konsertin. Salo houkuttelee yleisön joukosta solistiksi Kielo Kärkkäisen, joka lunttaa nopeasti Kirkan tutuksi tekemän suomennoksen ja lainaa saksofonisti Sami Sippolan mikrofonia.

Tällaisia kahvikonsertteja ei kuule tavanomaisessa vanhainkodissa tai palvelutalossa. Haltian Pappila tarjoaa niille elävän ja yhteisöllisen vaihtoehdon. Perhekodin neljä asukkaan arkea piristävät väentuvan residenssit, joissa eri alojen osaajat pitävät työpajoja ja näyttelyitä idealla ”tule hyvällä mielellä, lähde vielä paremmalla”. Keskiviikon teemailloissa muun muassa taiteillaan ja kokeillaan parantavaa tanssia.

Kesäperjantaisin palvelevan kesäkahvilan ohessa järjestetään konsertteja, yhteislaulua, nukketeatteria ja muuta ohjelmaa. Ne keräävät asukkaiden ja omaisten lisäksi kylänväkeä ja mökkiläisiä. Matti Salo Quartetia saapui kuulemaan sata konserttivierasta.

Matti Salo Quartet (Matti Salo kitara, Sami Sippola saksofoni, Ville Rauhala basso, Simo Laihonen rummut) soitti Haltian pappilan kesäkahvilassa perjantaina 9.7.2021. Keikan päätteeksi lavalle houkuteltu Kielo Kärkkäinen lauloi Leijat.

3

Puoli vuosisataa sitten oli vielä helppo hätkähdyttää vaatteilla. Maaseudulla siihen riitti, kun nainen kulki housuissa.

Pälkäneen Sappeen kylällä asuneet Heinosen sisarukset ottivat aikakaudesta kaiken irti. Kaisu Heinonen pelasti Aitoosta Heleniuksen kangaspainolta värivialliset reunasuikaleet ja ompeli niistä itselleen ja siskoilleen muotiluomuksia ennen kuin äiti ehti leikellä ne maton kuteiksi.

Teatterin ja oopperan puvustajaksi päätynyt Heinonen on monen muuton ja siivouksen yhteydessä ollut vähällä hävittää 1960- ja 1970-luvun värikkäät vaatteet. Luopioisten Mikkolan Navetan kesänäyttelykävijöiden onneksi säilytystilaa on löytynyt.

Kaisu ja Päivi Heinonen ripustivat reteitä retrokuteita esiin keväällä. Kävijöitä ja kiitosta on kertynyt niin, että näyttely on saanut jatkoaikaa heinäkuun lopulle saakka.

Päivi Heinonen on järjestänyt kotikylälleen Sappeeseen monta hulvatonta tapahtumaa, kuten parittomien sukkien festivaalin, jossa sai etsiä pareja pesukoneen syömille sukille. Mikkolan Navetalla kaksikon retrovaatenäyttely saa ansaitsemaansa huomiota laajemminkin. Kun näyttelyvieraita saapuu bussilasteittain, kaksikko pyyhältää paikalle muistelemaan rempseitä tarinoita vermeiden vaiheista. Myös haalistuneet valokuvat kertovat kultaisesta 1960-luvusta, jolloin asut olivat alkuperäiskäytössä.

Interraililla puvut kiersivät reissaajalta toiselle, sillä niiden ala- ja yläosia saattoi yhdistellä villisti ja vapaasti. Yliopistolla Päivi Heinonen muistetaan edelleen oransseista shortseistaan, joissa hän saapui ensimmäisenä päivänä. Jalassa oli tuohivirsut ja asun yläosana toimi verkko, johon oli tehty reiät käsille.

4

Tämän vuoden ylivoimainen kesähitti löytyy juhannuksen alla julkaistulta Tams-debyyttialbumilta Menolippu ei minnekään (2021). Haikeansuloisen syntikkapoppiteoksen kiteyttävä Surkeat bileet on tehty hoilattavaksi hämärtyvässä yössä. ”Taivaalla on kuut ja tähdet. Sä näytät hyvältä, kun sä lähdet.”

Tams on joensuulaisen Tuukka Tamsin sooloprojekti. Miehen aiempi Mustarinta-kokoonpano paisui kahdeksanhenkiseksi ”Karjalan Calexicoksi”, joka päivitti suomalaiskansallista Unto Monos -kaihoa uusfolkiksi.

Tamsin syntikkapoppi lähestyy melankoliaa eri kuvakulmasta. Taustalla sykkii sympaattisesti nukkavieru konepoljento. Sen päälle tee-se-itse-artisti laulelee maustetyttömäisellä innolla ja riemulla vinksahtaneita bilebiisejä.

Tamsilla riittää näkemystä ja tyylitajua, eikä hauras sympaattisuus lipsu korniudeksi. Keitoksen taustalla vaanii omituinen Twin Peaks -pohjavire. Näennäisen kepeästi kerrotut ankeat tarinat kunnioittavat vahvasti Gösta Sundqvistin perinnettä.

5

Cleaning Women -yhtyeen pyykkitelinesoittaja T.V.O. Vänttinen on askarrellut uusia romusoittimia. Veijo Peso -nimellä sooloileva artisti julkaisi keväällä Going Places –levyn (2021), jolle on koottu shamanistista post-punk-jumitusta. Ruosteinen lopputulos yhdistelee 22-Oistepirkkoa ja Joy Divisionin aikaista brittiläistä uuden aallon sointia. Välillä vaikuttaa siltä kuin Lemmy olisi poikennut tuonpuoleisesta esittämään bassotaidetta.

Vastustamaton groove perustuu loopereihin ja omituisiin äänimaisemiin. Tällaista räminää eivät tee poikaset.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua