Lampaita paimentava beduiiniväestö on uhattuna Israelin miehittämällä Länsirannalla. Kuva: Pertti Pesonen / Yle

1

Olen löytänyt Sebastian Lindellin (Timo Liukkonen) dekkarit ja havainnut ne sangen laadukkaiksi. Onkin outoa, että kirjat etsivät kustantajaa. Lindellin kuutta romaania ovat kustantaneet muun muassa Myllylahti ja Halti Media, viimeisimmän teoksen Ossaus (2023) Liukkonen on lähettänyt maailmalle omakustanteena.

Kirjat eivät ole lainkaan huonoja. En ymmärrä, miksi yksikään suurempi kustantaja ei ole ryhtynyt Lappi-dekkarin kustantajaksi. Itse asiassa teoksista saa hakemalla hakea kirjoitusvirheitäkin. Oikoluku on tehty mallikkaasti, mikä ei ole nykykirjoissa lainkaan itsestään selvää.

Kirjailija on tervolalaislähtöinen, nykyisin Salossa asuva tekniikan tohtori. Hän on selvästi ravannut nuoruutensa jälkeen eri puolilla Lappia; maantiede ja paikallinen murre ovat hallussa. Sodankylässä tai Tervolassa puhuttu kieli on erilaista ja se on kirjoitettu erilaiseksi; pitkät vokaalit ja hoon paikka vaihtelevat Pohjois-Lapin, Itä-Lapin ja Länsikairan välillä.

Lindellin rakentamat rikostarinat etenevät huijaten ja hurmaten. Niissä sukelletaan historiaan, komisario Markus Edelmannkin on saksalaisen sotilaan jälkeläinen. Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen 1960-luvulla saadaan liitettyä kansakoulunopettajan ja kunnanlääkärin SS-menneisyyteen.

Ossauksessa makean perso Edelmann menehtyy sydänkohtaukseen. Liekö Lindell halunnut tällä ratkaisulla lopettaa Lappi-dekkarisarjansa. Harmillista, jos totta.

2

Toimittaja Maija Elonheimo on kuulemma jäänyt eläkkeelle. Onneksi Yle Areenasta löytyy hänen ohjelmiaan. Brysselin kone -ohjelman Puola ja antisemitismin pitkä varjo -jaksossa haastateltavana on Puolan-tuntija taiteilijaprofessori Tapani Kärkkäinen.

Suuri osa Euroopan juutalaisista asui ennen toista maailmansotaa Puolassa. Noin 90 prosenttia Puolan juutalaisista eli 3 miljoonaa ihmistä tapettiin pääosin tuhoamisleireillä, mutta myös keskitysleireillä. Puolassa on viime aikoina virinnyt keskustelu, missä määrin puolalaiset osallistuivat tuhoamiseen ja millainen suhde puolalaisilla on ollut juutalaisväestöön toisen maailmansodan jälkeen.

Elonheimo ja Kärkkäinen käyvät kerrassaan mielenkiintoista keskustelua. Juutalaisten tuhoaminen laitetaan yleensä saksalaisten natsien syyksi, mutta eivät puolalaiset olleet silloin eivätkä viime vuosikymmeninäkään puhtaita pulmusia suhteessa juutalaisiin.

3

Antisemitismi Euroopassa on nousussa. Se oli sitä jo ennen Hamasin iskua Israeliin 7.10.2023, mutta on moninkertaistunut Israelin kostotoimien aikana. Minusta on käsittämätöntä, että vaikkapa Saksan passia kantavat, Netanjahun hallintoa Israelissa vastustavat juutalaiset Berliinissä joutuvat fyysisen väkivallan kohteiksi. Vielä hullumpaa on, että Euroopassa ei oikein edes puhuta uudestaan nousseesta antisemitismistä.

Saksalainen oikeustieteilijä, filosofi, kirjailija ja debatööri Michel Friedman julkaisi alkuvuodesta pamfletin Judenhass. Siinä hän tarttuu nykypäivän antisemitismiin Saksassa ja kritisoi kansan suurta enemmistöä, joka pysyy hiljaa ja katsoo muualle. Friedman odottaisi massoja kadulle myös juutalaisten kansalaisoikeuksien puolesta. Kirjasesta tuli hetkessä Spiegelin bestseller, ja se on aiheuttanut pöhinää ainakin saksalaisessa kulttuurikeskusteluissa.

4

Yle Areena – tuo aarteiden aarre – tarjoaa katsottavaksi Pertti Pesosen ohjaaman Ulkolinja-dokumentin Etnistä puhdistusta pyhällä maalla. Dokumentti valottaa, miten palestiinalaisalueet ovat joutuneet viimeisen puolen vuoden aikana hävityksen kohteiksi etenkin Länsirannalla. Siirtokuntien asukkaat valtaavat väkivalloin itselleen lisää maita paimentolaiskylistä ja Israelin puskutraktorit työntävät asuintaloja maan tasalle. Vihollisuudet ja vastakkainasettelu ovat konkretiaa. Muutama kansalaisaktivisti huutaa erämaahan pasifismia, ymmärrystä ja toisten kuuntelua. Ei hyvältä näytä.

5

Mitä enemmän olen viime vuosina tutustunut toiseen maailmansotaan ja vuosiin sen jälkeen, sitä vihaisemmaksi olen tullut koulun historian opetukselle 1960- ja 1970-luvuilla. Nyt puhuu ja asioita tutkii kolmas sodanjälkeinen sukupolvi. Minun isäni oli vaiti ja itse olin suomettumisen uhri.

Suomen osalta kuva sodasta on todella monipuolistunut. Koulussa opin yksinkertaistetusti, että toinen maailmansota kesti vuodet 1939–1945, sitä ennen oli jotain ja sen jälkeen tuli jotain. Ikään kuin natsismin kukistumisen jälkeen olisi yhdessä yössä alkanut hyvä ja tavallinen elämä.

Ei koulussa opetettu mitään Euroopassa vuosia sodan päättymisen jälkeen vaeltaneista pakolaisista, nälänhädästä, murskaksi pommitettuja kaupunkeja käsin puhdistavista naisista tai vankileireiltä vapautuneista eri kansalaisuuksia edustaneiden laumoista. Ei kerrottu raiskauksista. Jos miesten sotaa käytiin rintamalla, rauha merkitsi naisten silmitöntä raiskausta. Näistä rumista asioista kertovat muun muassa anonyymin toimittajan Nainen Berliinissä – Päiväkirja 20.4.–22.6.1945 (Ajatus Kirjat, 2006) ja Anne Wiazemskyn tositapahtumiin pohjaava romaani Berliinin lapseni (Eveil, 2013).

Pääni on pyörällä, sydän itkee. Asioilla ja tapahtumilla on niin monta puolta. Kiitos Yleisradiolle, joka ei vielä ole vielä menettänyt kaikkea rahoitustaan, kiitos kirjastolaitokselle, kiitos kirjailijoille!

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua