Villapaitaseura. Kuva: Antti Pynnönen

1

Odotin Helenen kaltaista ihan kivaa bioleffaa, mutta Zaida Bergrothin Tove olikin aivan loistava. Niin Alma Pöysti Tove Janssonina, Krista Kosonen Vivica Bandlerina kuin Shanti Roney Atos Wirtasena tekevät aivan loistavaa työtä ja elokuvan dramaturgia on taidokkaasti rakennettu. Normien puristuksessa kamppailevista ihmisistä on saatu kauhean, kauniin eläviä. Elokuva ei palvo eikä silottele liikaa.

Suomenruotsia on sitä paitsi ilo kuunnella. Alma Pöysti taitaa Tove Janssonina puhua yhden ainoan suomenkielisen sanan koko leffassa ja sitä voi maan nykyisessä ilmapiirissä pitää jopa rohkeana, ruotsin asemaa puolustavana eleenä, vaikka kyseessä lienee enemmän pyrkimys todenmukaisuuteen.

2

Historia on minulle rakas ala, vaikka en ole sitä sitten lukion muodollisesti opiskellut. Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen Villi itä: Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918–1921 (Tammi) on parasta historiakirjallisuutta, jota olen vähään aikaan lukenut. Niin kutsutut heimosodat ovat tavattoman kiinnostava ajanjakso ja Suomeksi kutsuttu pieni, vasta itsenäistynyt, valtiomuodoltaan vakiintumaton, kansainvälistä terrorismia tukenut roistovaltio oli silloin erittäin mielenkiintoinen paikka.

Roselius ja Silvennoinen kuvaavat bolsevismia vastustaneiden vapaajoukkojen mellastamista tsaarinvallan romahtamisen jälkeisen Venäjän sisällissodassa asettaen sekavat ja osin absurdit, julman veriset tapahtumat eurooppalaiseen ja globaaliin kontekstiin. Villi itä on erittäin hyvin kirjoitettu, joskin paikoin jopa hiukan pateettisin sanankääntein sodan julmuutta kuvaileva kirja.

3

Villapaitaseura on silkalla olemassaolollaan ilahduttava podcast. Konsepti on aika yksinkertainen. Meri Parkkinen ja Juho Kaasinen keskustelevat leppoisaan sävyyn milloin mistäkin. Se kuvaa olevansa ”podcast aikuisuudesta” ja tämä ajatus tietenkin pitää sisällään sen, että aikuisuuteen yhdistettävät asiat problematisoidaan. Aihevalikoima tuskin siis loppuu kesken ihan heti.

Podcast on visuaalista ilmettään myöten varsin seesteinen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan konsepti on ehjä. Aika ajoin jaksot ovat kauhean pitkiä, mutta ne puolituntiset ovat juuri hyviä kuunneltavia vaikka samalla kun laittaa makaronilaatikkoa tai kuljeksii päämäärättömästi joenrantaa.

4

Hirvenmetsästyskausi on taas alkanut ja vaikka se joillakin seuroilla on lähes teollisen lihantuotannon mitat saavaa tehokkaasti organisoitua toimintaa, ei se onneksi kaikkialla ole näin. On onneksi niitäkin seuroja, joissa porukka hiljalleen aamun sarastaessa valuu paikalle ja sitten keitellään ja juodaan kaikessa rauhassa kahvit, vaihdetaan kuulumiset, haukutaan pari poliitikkoa ja vasta jossain vaiheessa siirrytään verkalleen pohtimaan, josko sitä tänään niitä hirviä jahdattaisiin.

Teknologia on tuonut uusia mahdollisuuksia ja koiria voi seurata reaaliajassa puhelimen ruudulta, mutta hirvipassissa seisoskelu on silti edelleen meditatiivinen rauhoittumisen kokemus. Joskus sitä saattaa kyllä tulla joku hirvi häiritsemään. Ja hyvältä se maistuu, joten ammutaan toki pois jos hyvälle paikalle sattuu ja lupia vielä on, mutta ei se lopulta ole se keskeisin juttu. Siellä porukassa on aika mukavaa.

5

Neulominen on parasta. En kyllä osaa tehdä sitä lainkaan, mutta vähät siitä. Neulominen on omavaraisuutta lisäävää, varsin ekologista, mieltä rauhoittavaa ja parhaimmillaan aivan käsittämättömän upeita lopputuotteita tuottavaa puuhaa. Eikä siinä kaikki. Porttiteoriaa noudatellen se saattaa johtaa vähän syvempiin vesiin, jossa lankoja kehrätään ja värjätään itse. Värjäysaineita löytynee lähes jokaisesta lähimetsästä.

Pitkä juttutuokio Hevineulonnan MM-kisoja järjestävän WTF Productions oy:n toimitusjohtajan Mari Karjalaisen kanssa johti ajatusketjuihin, jotka saattavat hyvin huipentua siihen, että eläkevuosinani istun Kontiolahdella mökissä järven rannalla ja neulon villapaitoja. Kyllä sen varmaan siihen mennessä oppii.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua