Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Juha Kurkikangas on nauttinut muun muassa Judah Friedlanderin sivaltelevasta standupista.

1

Tamperelaisilla jalkapallon ystävillä on tänä syksynä ollut hubaa. Niin hubaa, että futisbuumi sai viime viikonlopun Aamulehdessä jopa monisivuisen oman liitteensä. Ratina ja Tammela rulettavat, vaikka Huuhkajat sunnuntaina hävisivätkin ja vaikka Ilveksen saldo viimeisessä kolmessa kotiottelussa on tasan nolla voittoa. Pikku hikkoja vain. Ei ahdista. Tänä vuonna mennään päätyyn asti. Ohan se vadmaakiv vadmempi.

Futisväki voi olla innoissaan myös virtuaalisemmankin pallonpotkimisen saralla. Konsolipelipäivitys FIFA20 julkaistaan virallisesti 24. syyskuuta X-Boxille sekä… öh… noh, muita alustoja meikäläisen ei edes tarvitse muistaa. Nyt jo jänskättää minkälaisen taito-arvon tamperelaisittain mukavasti keltavihreissä väreissä puolustuslinjan taakse luikahtava ”Thiimu Pukii” saa.

Skaala pelin lanseerausvaiheessa on perinteisesti vaihdellut välillä 92–45. Toinen luku edustaa Ronaldoa, toinen Tahmelan Vesan veteraanipotkijaa. Lukija saa arvata kumpi on kumpi. Jos Pukii-beibi reitataan alle 84:n, lähetän pelifirma EA Sportsille haisevan reklamaation. Varsinkin jos hurrien ikäloppu uraansa himmaileva bosnialaisvahvistus saa paremman luvun.

2

Juuda kuka, mikä, häh? Judah Friedlander on amerikkalainen näyttelijä, joka Netflixin tallenteissa sivaltelee standupia. Ruokkoamattoman pultsarin näköinen Friedlander peittoaa monet paljon kuuluisammatkin kilpailijansa mennen tullen. Homma hoituu pettämättömällä pokerinaamalla sekä ihastuttavalla itseironialla, mistä kertoo myös hänen shownsa nimi America Is The Greatest Country In The United States.

Toisin kuin moni valmiiseen käsikirjoitukseen tukeutuva kollegansa, Friedlander rakentaa suuren osan vitseistään lennosta, yleisönsä ehdottamien aiheiden perusteella. Salamannopeasti, oivaltavasti ja jopa, yllätys yllätys – hauskasti.

Toinen Friedlanderissa vaikutuksen tekevä asia on se, että hän pystyy terävästi kommentoimaan myös Yhdysvaltain ulkopuolella tapahtuvia asioita. Luit oikein. Jenkki, jonka ymmärrys maailmanmenosta kattaa muutakin kuin sen minkäväristä seittiä Kim Kardashian roikotti yllään eilisessä Hollywood-gaalassa! Awesome! Kaveri kykenee jopa heittämään uskottavaa sketsiä siitä mitä kansallisia eroja Pohjoismaissa asuvilla on toisiinsa nähden.

Judah Friedlander vieraili joitakin vuosia sitten Suomessakin, mutta silloin en hänestä vielä mitään tiennyt. Seuraavalla keikalla olen pomminvarmasti paikalla.

3

YLE Teema on Suomen paras televisiokanava. Ei kaukomaille kelkottuja todellisuudesta irtautuneita puluaivoisia pissiksiä, ei ihanan eksoottisia välimerellisiä ruokia ruudussa kokkaavia wabbane-kulinaristeja, ei uusia koko Suomen kansan malttamattomasti odottamia visailukilpailuja, ei tosi-tv:n aikaansaamaa vaivaantunutta myötähäpeää vaan… Ammattilaisten ammattimaisesti tuottamaa tavaraa. Silkkaa asiaa. Uskottavaa asiaa. Rauhallisesti, huutamatta esitettyä asiaa. Varsinkin Teeman musiikki- ja henkilökuvadokumentit ovat nautittavaa seurattavaa. Kiitos ja kumarrus Ylelle niistä.

4

Jaksaa jaksaa. Suomen Poliisilaitos jaksaa sinnillä hoitaa tehtäviään siitä huolimatta, että poliitikot kilpaa toistensa kanssa rapauttavat lainvalvojien toimintaedellytyksiä, someöyhöttäjät roiskivat sitä ihteään lapiolla niskaan, ammattirikolliset yrittävät ottaa henkeä pois yhä törkeämmin konstein, juoksukaljaveikot sylkevät silmille ja käräjätuomarit päästävät konnia takaovesta vapaalle samaan tahtiin, kun konstaapelit kuskaavat niitä pääovesta saliin teoistaan vastaamaan.

Jaksaa jaksaa. Älkää luovuttako. Teitä tarvitaan. Nykyisessä maailmanmenossa ehkä enemmän kuin koskaan.

5

Särkänniemen huvipuistossa koettiin viime sunnuntaina hetkellinen pompsahdus asiakkaiden keski-iässä, kun Neljä Ruusua nousi ilmaiskonsertissa lavalle. Koleasta säästä huolimatta tunnelma oli kiva – bändi kuulosti hyvältä, iskät ja äiskät jammailivat ja näiden muksut juoksivat laitteissa siinä jossain lähimaastossa.

Olen aina pitänyt Neljän Ruusun soundista. Se kuulostaa juuri sopivan ilmavalta ja iskevältä, ilman kaiken alleen tuhoavaa kitarapuuroa. Siihen mukaan kun vielä lisää hyvät melodiat, niin avot! Samasta syystä myös Eppu Normaalin 1980-luvun soundi osuu ja uppoaa.

Särkänniemessä ajatus harhautui väkisinkin myös 1990-luvulle ja silloiseen Jugoslaviaan, jossa palvelin YK-tehtävissä. Eräänä työaamuna toimistolle tullessani kuulin oven takaa sisältä kovaa meteliä. Paikallinen serbitulkkimme Miro pomppi yksin keskellä lattiaa kasettimankastani raikaavan Juppihippipunkkarin tahtiin. Oviaukossa seisoessani lievä huvittuneisuus vaihtui nopeasti ylpeydeksi siitä, että olin aikaansaanut näin innokkaasti vastaanotettua kulttuurivientiä.

Samalla Särkänniemessä myös mietin, että pääsiköhän Neljää Ruusua fanittava ystäväni koskaan enää palaamaan Osijekin kotikämppäänsä, josta poistumiseen hänelle vuonna 1992 annettiin ainoastaan yksi tunti aikaa. Kaverilla kun oli väärä sukunimi. Enempää syitä ei tarvittu.

Sinne kuulemma jäivät nuoren miehen LP-levyt ja stereot ja kaikki muukin isompi omaisuus. Mutta se on sitten jo eri tarina.

Juha Kurkikangas