Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tero Alanko kehuu muun muassa kirjailija Joni Skiftesvikiä ja jazzpuhaltaja Shabaka Hutchingsia.
1
Joni Skiftesvikin novellikokoelma Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja voitti J.H. Erkon palkinnon vuonna 1983. Lainasin sen Harjavallan kirjastosta aika tuoreeltaan. Olin yhdeksännellä luokalla tai lukion ensimmäisellä. Olin todella vaikuttunut joistain sen tarinoista. Kun muutama viikko sitten näin Puhalluskukkapojan ja taivaankorjaajan Silinteri-kirpputorilla, olihan se pakko ostaa. Maksoikin vain euron. Olin yllättynyt, kuinka paljon kirjasta muistin. Vain pari novellia tuntui aivan oudolta. Vahvimpia olivat samat novellit kuin 35 vuotta sitten, vääjäämätön Aavistaja ja surullinen nimikkotarina. Viltterin ja Öövinin kakaramainen kohellus nauratti yhä. Pitääkin katsoa Katsastus jonain yönä, kun ei nukuta.
2
Usein musiikista lukeminen on antoisampaa kuin sen kuunteleminen. Joy Division ja sen tuhkista syntynyt New Order ovat yhtyeitä, joita jaksan kuunnella aina. Ne ovat myös yhtyeitä, joista haluan tietää aina lisää. Myös musiikkihistorioitsija Jon Savagella on sama fiksaatio. Hänen uusi Joy Division -historiikkinsa This Searing Light, The Sun and Everything Else on tyyliltään oral history. Toisin sanoen siinä ei ole mitään muuta kuin yli 300 sivua ihmisten sitaatteja sopivasti peräkkäin järjestettynä. Usein avainhenkilöiden muistot ovat ristiriitaisia, mutta ehkä juuri siksi ne tuntuvat niin tosilta. Itsensä hirttänyt laulaja Ian Curtis, kitaristi Bernard Sumner, basisti Peter Hook ja rumpali Stephen Morris olivat nuoria miehiä taakka harteillaan. Heillä oli myös toinen puolensa.
3
Pari vuotta sitten olin pitkään sairaslomalla. Masensi ja ahdisti, kun en pystynyt tekemään töitä. Enkä paljon muutakaan. Jopa musiikin kuuntelu tuntui tylsältä. Ajattelin, että nyt on pakko löytää jotain uutta, joten rupesin kuuntelemaan jazzia. Aiemmin olin pysytellyt tiukasti John Coltranen, Miles Davisin ja Charles Mingusin kaltaisten klassikoiden parissa. (Miles Davisin Jack Johnson -elokuvaan tekemä soundtrack on erityinen suosikkini.) Nyt rupesin ratsaamaan myös uusia juttuja. Oivalsin nopeasti, että jazz elää todella luovaa ja elinvoimaista vaihetta. Liikehdinnän soihdunkantajia ovat esimerkiksi Shabaka Hutchings ja Kamasi Washington – saksofonisteja ja bändiliidereitä molemmat. Heistä Hutchingsin kotipesä on Lontoossa ja Washingtonin Los Angelesissa. Jazz-keikoille en ole vielä hakeutunut. Eikä ole aikomustakaan. Musiikki on parhaimmillaan äänilevyltä kuunneltuna.
4
”Taidetta on pelata jalkapalloa ja antaa kaikkensa”, lauloi Ismo Alanko lähes 40 vuotta sitten. Vaikka jalkapallo on parhaimmillaan kotisohvalla katsottuna, tykkään käydä TPV:n peleissä Tammelan stadionilla. Pidän Paltsarien matsien ilmapiiristä. Siellä tuntuu kuin olisi jonkinlaisen lempeän salaseuran jäsen. Katsojia on muutama sata ja ne ovat aina melkein samat. Aina sama on myös hiljaisia hetkiä leikkaava kansanedustaja Jukka Gustafssonin huuto ”Pallo-Veikot! Maalia!” Sen sijaan perus-Liptonin kaveriksi myytävät pullat ovat joka kerta erilaisia – munkkeja, voisilmäpullia, viinereitä, joskus jopa mokkapaloja! – mutta aina yhtä herkullisia. TPV:n seuraava kotimatsi on perjantaina 17. toukokuuta AC Oulua vastaan.
5
Kaikkein parasta just nyt on ajatus siitä, että Maustetytöt julkaisee albumin syksyllä. Maustetyttöjen paras biisi on Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään. Katselen ja kuuntelen sitä YouTubesta melkein päivittäin. Yleensä minua rupeaa itkettämään heti alussa ja naurattamaan ensimmäisen kertosäkeen kohdalla: ”Vaikka makaisin rannalla kultaisessa puvussa / ja mul ois pelkästään lottovoittajia suvussa…”
