Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kaarina Lehtisalo on virkistynyt TTT:n Kellariteatterissa, koukuttunut Giri/Haji-televisiosarjaan ja odottanut Radiopuhelimien uusinta albumin.

1

Tänään vietetään ystävänpäivää. Vai vietetäänkö? Taitaa olla enemmän kauppiaiden kuvitelmaa.

Ystävänpäivä on tuntunut aina hieman väkinäiseltä, suomalaiseen kulttuuriin kerta kaikkiaan sopimattoman avoimelta tykkäämismeiningiltä. Päivän peitenimeksikin on jouduttu laittamaan laimeahko ”ystävänpäivä”, ettei vain kukaan luulisi, että on jostakin ihastumisesta tai siitä r-sanalla alkavalla jutusta kyse.

Kuka suomalainen muka lähettäisi sydänkortteja tai kukkia ihastukselleen? Oikea suomalaistyylinen tykkääminen on sitä, että käännetään katse kohdatessa sivuun ettei kukaan vain huomaa, että tässä jotakin tykkäämistä oireillaan.

Internetin villimpi todellisuus on tietysti helpottanut tykkäämisen näyttämistä meillä Suomessakin. Paljon helpompaa on anonyymisti viestitellä ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut. Eikä tulekaan tapaamaan. Treffitkin kun voi hoitaa helposti vaikka kotisohvalla loikoillen.

Ja sitten vielä ihmetellään, että Suomessa vauvojen määrä vähenee!

Mutta: jos nyt kuitenkin joku haluaa tavata jonkun ihmisen oikein ilmielävänä, tässä pari vinkkiä ystävänpäivän kulttuurihenkisiin tapaamisiin Tampereella.

Vapriikin museokeskukseen pääsee kaksi ystävää yhden hinnalla koko päivän. Vapriikin Postimuseossa avautuu uusi näyttely Unohtumattomia kirjeitä Suomesta (14.2.2020–31.1.2021).

Kulttuuritalo Laikku järjestää ystävänpäivän tapahtuman, jossa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Tapahtuma alkaa kello 16. Tapahtuman jatkoksi G Livelabissa järjestetään ystävänpäivän iltamat, jonne pääsee kaksi yhden hinnalla.

Tampereen Oopperan Georges Bizet’n Carmenin ensi-ilta tänään kello 18.30 Tampere-talossa. (Muut esitykset: 16.2., 19.2., 22.2., 26.2. ja 29.2.)

Ja mattimyöhäisille vielä myöhästyneet ystävänpäivävietot lauantaina 15.2. kellos 19.15 Arthouse Cinema Niagaran Cinemadrome: My Bloody Valentine -teemaillassa.

2

Vaikka tuosta kolumnin ykköskohdasta ei ehkä uskoisi, ystävänpäivällä on itselleni erityinen merkitys. Ja ainakin tähän asti olen saanut ystävänpäivänä kortteja ja lahjojakin. Tämä ei kuitenkaan johdu ystävänpäivästä, vaan syntymäni oikeasta ajoituksesta.

Aionkin nyt käyttää Parasta juuri nyt -palstaa sumeilematta omiin tarkoituksiini. Vielä viime hetken muistutus lähipiirille ennen synttärikahveille saapumista: tänään 14.2. julkaistaan Radiopuhelimet-yhtyeen uusin albumi Kosminen tiedottomuus. Voin esittää yllättynyttä, kun avaan neliön muotoisen lahjapaketin!

Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tai pitkään aikaan käyneet Radiopuhelimien keikoilla. Heille voin kertoa, että Radiopuhelimien keikoilla on edelleen kivaa ja hikistä!

Bändi kävi Tampereella esiintymässä viimeksi marraskuun lopussa. Keikat nähtiin pääkirjasto Metson LIVE-tapahtumassa ja yöllä Vastavirta-Klubilla. Vastis-keikan jälkeen ranteeni fitnessmittari kertoi, että päivän liikuntatavoitteestani oli kertarysäyksellä suoritettu 150 %. Siis todella tehokasta!

Siksi olisikin hienoa, jos joku jumppaohjaaja Tampereella perustaisi liikuntaryhmän, jossa soitettaisiin esimerkiksi Radiopuhelimia ja muuta oikeaa musiikkia. Discohan on sellaista turhanaikaista velttoilua.

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus, ilmestyy 14.2.2020. Tampereen julkkarikeikka 26.2. G Livelabissa

Oululainen Radiopuhelimet Tampereen pääkirjasto Metsossa 29.11.2019. Kuva: Kaarina Lehtisalo

3

Tämä on heille (= meille), jotka ovat joskus nukahtaneet teatterikatsomoon klassikkonäytelmää katsoessaan.

Tampereen Työväenteatterin Kellariteatterissa esitetään kevätkaudella näytelmää Ruusuruoska. Esa Kirkkopellon ohjaama näytelmä perustuu taiteilija Alpo Jaakolan sarjakuvaan, jonka on näytelmäksi kirjoittanut muusikkona tunnettu Mika Rättö.

Voisinpa kertoa, mistä näytelmä kertoo. Mutta näytelmä on sanoinkuvaamaton – hyvällä tavalla. Jos uskoo nauttivansa näytelmästä, jossa ei ole juonta tai tarinaa, jossa mitään ei voi aavistaa ennalta ja jonka absurdi huumori naurattaa, suosittelen hankkiutumista Kellariteatteriin.

Näyttelijöiden vapautunut esiintyminen, Kellariteatterin intiimi tila, juuri oikeaan tunnelmaan virittävä valaistus ja lavastus, sekä koko näytelmän läpi soiva, Eero Palviaisen tulkitsema barokkimusiikki tekevät kokemuksesta unenomaisen. Esityksen jälkeen teatterista tulee ulos virkistyneenä. Omat ajatukset virtaavat vapaasti, kahleettomina.

Ruusuruoska TTT:n Kellariteatterissa 29.4.2020 asti. Kulttuuritoimituksen Hanna Telakosken arvio näytelmästä.

4

Giri/Haji on brittiläinen, viime syksynä BBC:llä esitetty televisiosarja. Tammikuussa sarja julkaistiin Netflixillä. Ja sarja on, todellakin on, parasta telkkarista juuri nyt!

Sarjan tapahtumat sijoittuvat Tokioon ja Lontooseen. Päähenkilöinä nähdään kaksi japanilaista veljestä, joista toinen on poliisi ja toinen yakuza-gangsteri. Heitä näyttelevät hienosti Takehiro Hira ja Yôsuke Kubozuka. Kolmas tärkeä päähenkilö on omalla työpaikallaan hyljeksitty brittipoliisi – joka oikeastaan onkin skottipoliisi, sillä häntä näyttelee ihanasti murretta vääntävä Kelly Macdonald.

Sarjan tapahtumat ja gansterikuviot tuntuvat ensimmäisen kolmen jakson verran täysin käsittämättömiltä. Melkein kuin sarjan käsikirjoittaja Joe Barton olisi noudattanut Raymond Chandlerin kirjoitusohjetta, joka vapaasti suomennettuna menee näin: ”Jos et tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, laita joku tulemaan ovesta ase kädessä.” Sarjaa kuitenkin katsoo koukuttuneena kiinnostavien henkilösuhteiden ansiosta – joiden mystiseen sotkuisuuteen sitten lopulta saadaan lisävalaistusta sarjan neljännessä, taustoittavassa jaksossa.

Vielä on mainittava visuaaliset ansiot. Olen aivan lumoutunut Giri/Hajin kuvamaailmasta. Kuvakompositiot ovat hienoja, japanilaishenkisiä, askeettisen harkittuja. Kuvissa on paljon ”tyhjää”, on seinäpintaa, maisemaa, geometrisiä rakennelmia. Ihmiset ovat (jos ei nyt alinomaa, niin ainakin todella usein!) kuva-alan laitamilla tai pieninä hahmoina kuvan nurkassa. Sarjan ohjanneet Ben Chessell ja Julian Farino ovat kuvaajien Piers McGrailin ja David Oddin kanssa osanneet tehdä tämän niin taiten, että siinä ei ole mitään kikkailun makua. Hienoa jälkeä!

Giri/Haji. Netflix, 8 jaksoa. 

5

Pari sanaa vielä Oscar-elokuvista, palkinnothan pistettiin jakoon alkuviikosta, Suomen aikaa maanantaiaamuna.

Iloitsin siitä, että korealainen Bong Joon-ho voitti Parasite-elokuvallaan parhaan elokuvan, ohjauksen ja alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnot. Elokuva ilman muuta ansaitsee kaiken mahdollisen huomion.

Ehdolla olleista elokuvista vaikutuin itse eniten Todd Phillipsin Joker-elokuvasta, mutta epäilemättä Parasite on ”helpompaa” katsottavaa, vaikka ei missään nimessä ”heppoinen” elokuva olekaan. Kiinnostavaa on, että molempien elokuvien teemoissa on yhtäläisyyksiä: molemmat käsittelevät yhteiskunnan jakautumista, jakoa rikkaisiin ja köyhiin. Todella konkreettisesti jopa.

Ei tarvitse muuta kuin nähdä Parasite-elokuvan pizzalaatikkojakso, niin tietää kaiken tietämisen arvoisen tämän päivän työelämän mielipuolisista lainalaisuuksista ja epämääräisistä alustaekosysteemeistä. Oivaltavaa, hauskaa – ja pelottavaakin.

Joker ja Parasite olivat omalla listallani viime vuoden parhaat elokuvat, mutta muitakin viiden tähden huippuja nähtiin: The Favourite (vuoden 2018 elokuva, joka ehti Suomeen 2019), Midsommar ja Once Upon a Time in Hollywood – kaikki elokuvia, joiden veroisia en ole nähnyt vuosikausiin.

Uskoni elokuviin onkin palautunut! Aika monta vuotta, ehkä jopa pari vuosikymmentä, uskoin että televisiosarjat ovat voittaneet elokuvat suunnilleen kaikilla tasoilla. Viime vuonna tämä kääntyi: suoratoistopalveluiden televisiosarjat ovat alkaneet vaikuttaa väsyneiltä, entistä useammin kehnosti kirjoitetuilta venytetyiltä vedätyksiltä. Sen sijaan on ollut nautinto istua elokuvissa ja nähdä älykkäästi kirjoitettuja, taitavasti ohjattuja elokuvia. Ja aikaakin katsomiseen menee vain pari tuntia!

Kaarina Lehtisalo