Parasta juuri nyt (12.5.)

12.05.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tällä palstalla Kulttuuritoimitus kertoo ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Arttu Rantakärkkä haluaa boogien jatkuvan ikuisesti.

 1

Toisto on loistava tehokeino, mutta miten käy, kun se on ainoa käytetty keino? Tällaiselle perusajatukselle rakentuu John Lee Hookerin klassikkolevyn mukaan nimetyn Endless Boogie -yhtyeen musiikki. Jo vuodesta 1997 loputonta boogietaan jyystänyt newyorkilaisbändi piipahti taannoin Suomessakin, joskaan ei valitettavasti Pirkanmaalla asti. Pitkät ja minimalistiset sävellykset rakentavat hypnoottista jännitettä, joka ei oikeastaan koskaan purkaudu. Laulaja Paul ”Top Dollar” Major murisee blues-jamien päälle Captain Beefheart -henkisiä mantroja ja tarinoita esimerkiksi kohtaamisestaan Kiss-yhtyeen kanssa leijanlennätystapahtumassa vuonna 1974. Kuinka tätä voisi olla rakastamatta!

 

2

Ostin taannoin Banana Pressin alennusmyynnistä nipun vanhoja Pahkasika-lehtiä vuosilta 1990–2000. Pelkäsin hetken, että aika on kullannut muistot, mutta onneksi olin väärässä: ”Pahkis” kutittelee edelleen aivosoluja ja nauruhermoja ilahduttavan absurdilla naivismin ja viiltävän satiirin yhdistelmällään.

 

3

Poliisiopistot, Mies ja alaston ase -hupailut ja Beverly Hills kyttä (sic) -elokuvat tulevat toiveuusintoina osapuilleen kuusi kertaa vuodessa, mutta moni 1980-luvun klassikko nähdään televisiossa rikollisen harvoin. Yksi niistä on näsäviisaasta ja äärimmäisen naamioitumiskykyisestä toimittajasta kertova Fletch (1985). Chevy Chasen tähdittämä komediajännäri on jo itsessään hieno elokuva, mutta vielä hienomman siitä tekee Harold Faltermeyerin uskomaton elektroninen soundtrack. Ääniraidan parasta antia on itse Fletch-teema, jota rohkenen väittää jopa kaikkien aikojen parhaaksi elokuvatunnariksi. Youtuben ansiosta kuka tahansa voi nautiskella siitä vaikkapa jopa 7,5-minuuttisena pidennettynä versiona.

 

4

Vielä ehdit! Suomen Punaisen ristin Tampereen Nuorten turvatalon taideryhmän TAIDERI-näyttely (hurjan pitkä rimpsu!) osoittaa, että suomalaisen kuvataiteen tulevaisuus on turvattu, jos ja kun nuorten taiteilijoiden taidot ovat teosten esittelemällä tasolla. TAIDERI-näyttelykokonaisuus on näytillä Koilliskeskuksen kirjastolla vielä 24. toukokuuta asti. Vapaa pääsy.

 

5

Netflix on viime vuosina kunnostautunut maailman parhaiden dokumenttielokuvien ja -sarjojen tuottajana. Malliesimerkki on Emmylläkin palkittu Wild Wild Country -minisarja, joka kertoo Yhdysvaltojen Oregonin perukoille 1980-luvulla asettuneen intialaisen kultin älyttömän tarinan. Rajneesh-gurun palvojat halusivat pystyttää vuorten keskelle Shangri-La-henkisen maanpäällisen paratiisin, mutta kuten useimmat utopiat ja hienot aatteet, myös Rajneeshpuram-kaupunki meni niin sanotusti päin helvettiä ihmisten itsekkyyden takia. Mutta miten esimerkiksi urheilujätti Niken perustaja Bill Bowerman kietoutuu tarinaan?

Arttu Rantakärkkä

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.