Kaisa Mäensivu. Kuva: Oskari Joutsen

1

Aloitetaan jokavuotuisella julkistiedotteella: Tarocco-veriappelsiinien kausi on avattu, ja ne ovat jälleen hyviä.

Hämmästelin jo hyvän aikaa sitten viime vuoden puolella paikalliseen S-Marketiin ilmestyneitä veriappelsiineja. Pakkohan niitä oli kokeilla. Poikkeava aika selittyi sillä, että nämä appelsiinit eivät olleet Italiasta, vaan Etelä-Afrikasta, ja maun ja mehukkuuden osalta ne olivatkin hyvin kaukana italialaisista. Eipä niitä pitkään tarjolla sitten ollutkaan.

Nyt aitoja italialaisia Taroccoja taas saa, ne eivät maksa juuri mitään, ja ovat edelleen hedelmistä parhaita. Cara Carat saapunevat myös piakkoin, niillekin lämmin suositus.

2

Olen kirjoittanut Love Is Blind -sarjasta pariinkin otteeseen tällä palstalla (Love Is Blind UK:sta vuonna 2024, Japanista ja Argentiinasta syksyllä 2025). Jatketaan samalla aiheella. Korjataan ensin vanha virhe: vuonna 2024 sanoin, että Ruotsin Love Is Blind vaikutti pliisulta. No, eihän se ollut totta ensinkään, vaan se oli yksi sarjan paremmista kausista. Ruotsalaiset ovat mukavan normaaleja ja joukkoon mahtui aivan riittävän outoja ihmisiä (Ola on edelleen yksi oudoimmista ja kiinnostavimmista sarjassa olleista miehistä).

Sittemmin olemme katselleet jokseenkin kaikki kaudet, vain arabisinkkuja parittava Love Is Blind Habibi ei ole sytyttänyt. Brasilian kausi, jossa kaikki osallistujat olivat 50–60-vuotiaita, oli hauskasti erilainen. Coloradoon sijoittuva jenkkien yhdeksäs kausi oli ihan ok, mutta jenkkikaudet ovat yleisesti kyllä tylsimpiä. Tässä oli ehdottomasti mielenkiintoisinta luksuskellokauppias Nick, joka herätti monia kysymyksiä.

Italian Love Is Blind sen sijaan täräytti tiskiin paitsi todella söpön romanttisen rakkaustarinan, myös sarjan historian kammottavimman narsistimiehen. Giovanni on melkoinen tapaus linnanherran elkeineen. Tapa, jolla Giovanni projisoi kaikki parisuhteen ongelmat toisen osapuolen vioiksi ja suorastaan gaslightaa eli pyrkii horjuttamaan toisen todellisuuskäsitystä, on toisaalta karmivaa ja toisaalta opettavaista katsottavaa – ja toki priimaa viihdettä.

Saksan Love Is Blindin kakkoskaudesta olemme ehtineet katsoa vasta pari jaksoa, mutta oikein lupaavalta sekin näyttää. Miten käy Gunnarin, berliiniläisen vasemmistolaisen vegaanihipsterin, joka kategorisesti ei ikinä halua lapsia? Tämä on aika vaativa lähtökohta konservatiivisessa, avioliittoon ja perheeseen tähtäävässä rakkausrealityssä!

3

Kävin ensimmäistä kertaa katsomassa oopperaa Helsingissä. Oopperatalo on päällisin puolin aika karu rakennus. Ensimmäinen mielleyhtymä on Tampere-talo, eikä se liene suurikaan ihme, sillä talot ovat valmistuneet samoihin aikoihin (Tampere-talo 1990, oopperatalo 1993). Sisältä rakennus on toki oikein viehättävä.

Kävimme katsomassa yhden oopperan suurista klassikoista, Toscan. Giacomo Puccinin teosta on esitetty Helsingissä pitkään, Christof Loyn ohjaus on ollut suosittu. Hieno tulkinta se onkin, teos on rakennettu hienosti ja draamaa ja jännitystä riittää. Esiintyjätkin olivat hyviä. Toscan tärkeimmät roolit ovat tietysti itse Tosca ja tämän vastapari Scarpia, ja Magdalena Hinterdobler ja Tuomas Pursio hoitivat osansa hienosti.

Kyllä oopperaa kannattaa käydä katsomassa, taidemuoto on yleisesti ottaen kiehtova. Toscan tämä esityskausi päättyy jo 13.1.2026, mutta eiköhän se taas palaa lavalle aikanaan.

4

Nimimerkki Kaisla jakoi jo helmikuussa 2025 Mastodonissa suosituksia suomalaisten naisten säveltämästä nykyjazzista. Törmäsin tähän ketjuun loppuvuodesta ja sehän ilahdutti minua suuresti, koska jazzkin on usein aika tympeän miesvetoinen genre, jossa naisen paikka on lähinnä vokalistina (naisvokalisteissa ei sinänsä mitään vikaa, mutta kuuntelen jazzini mieluummin instrumentaalina).

Olen kuunnellut suosituksia ja niistä erityisesti Kaisa’s Machinea, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Bändiä johtaa kontrabasisti Kaisa Mäensivu, joka on opiskellut Sibelius-akatemissa ja valmistunut Manhattan School of Musicista. Vuonna 2015 perustettu Kaisa’s Machine on tehnyt kolme albumia. Kaikki ovat oikein muikeaa modernia jazzia, jota on ilo kuunnella työnteon taustalla.

5

Ilmankostutin on pohjimmiltaan hyvin tehoton vedenkeitin, mutta onpa sittenkin näppärä keksintö. Eihän tässä tarvittu kuin useampi vuosi jahkailua aiheen parissa, mutta tänä talvena vihdoin sain aikaiseksi hankkia ensin ilmankosteusmittarin, jolla kotimme huoneilman kuivuus tuli todettua, ja nyt vihdoin viikko sitten kaksi ilmankostutinta on tehnyt työtään huoneilmamme kosteuttamiseksi. Omakotitalolla on sen verran kokoa, ettei pari pientä pömpeliä koko taloa korjaa, mutta täsmäsijoitettuina makuuhuoneisiin ne tekevät kyllä ihmeitä nukkumisolosuhteille.

Ufox ei ollut halvin malli markkinoilla, mutta päädyin silti tähän perinteiseen tuotteeseen, olkoonkin että meillä on ufomallin sijasta se laatikompi Ufox. Entisenä jyväskyläläisenä miellytti tuotteen kotimaisuus ja täsmällisemmin jyväskyläläisyys. Tämä on ihan oikeasti tehtykin Suomessa. Laitteessa on myös hyvin niukasti kuluvia osia tai tarpeetonta elektroniikkaa, toisin kuin monissa halvemmissa malleissa. Kaikin puolin siis miellyttävä apparaatti.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua