Kurt Vile. Kuva: Marina Chavez

1

Syksyn, toisen aallon ja uusien rajoitusten myötä on välillä ollut hankala pysyä iloisena tapahtuma-alan työläisenä. Toki on auttanut, kun pyrkii keskittymään vain siihen mikä kulloinkin on mahdollista. Tämä lienee käyttökelpoinen ohjenuora muuhunkin elämään.

Eräänä aamuna rullasin hieman apeana töihin uudella sähköpyörälläni ja kuuntelin ystäväni Matti Niveksen ohjelmaa Radio Helsingistä. Hän soitti pari biisiä uudelta Kurt Vile -ep:ltä. Molemmat niistä olivat loistavia, mutta erityisen vaikutuksen teki Vilen ja viime kuussa koronaan menehtyneen John Prinen duetto How Lucky. Se on duurissa menevä laulu elämän kolhimasta hahmosta, joka kuitenkin kokee olevansa onnekas.

Tämä on ollut voimalauluni viime päivät, sillä täytyy olla elossa ja tajuissaan kokeakseen harmitustakin! How lucky can one man get!

2

Syksyn myötä tuli pimeää ja tuulista. Se on tietysti tunnelmallista, mutta jos haluaa kunnon säväreitä myrskyistä, suosittelen Yle Areenalta löytyvää sarjaa Hirmumyrskyn jäljillä. Pari ensimmäistä osaa onkin jo hävinnyt palvelusta, joten kannattaa toimia suht nopeasti.

Sarjan päähenkilö, myrskynjahtaaja Josh on aika rasittava sälli, mutta hän kyllä tietää todella hyvin mistä löytää jylhiä hurrikaaneja!

3

Areenalta olen katsellut myös sarjaa nimeltä Taiteilijoiden mielimaisemat. Sarjan alkuperäinen nimi Inspired kuvaa ehkä sarjan ehkä paremmin kuin kömpelö käännös, josta kieltämättä tulee mieleen vanha Lauri Viidan sanaleikki: Mikä on mieliruokasi? Entä mielisairautesi?

Ihan jokaista jaksoa en ole katsonut, mutta sarja vierailee muun muassa Yves Saint Laurentin puutarhassa Marrakechissä, minimalisti Donald Juddin käsittämättömän upeassa galleriakompleksissa Marfassa, brutalistiarkkitehti Tadao Andon suunnittelemalla Naoshiman taidesaarella ja Ragnar Kjartanssonin matkassa Islannissa. Mitä parhainta nojatuolimatkailua.

4

On ollut ihanaa päästä järjestämään keikkoja pitkästä aikaa Tullikamarilla. Syyskuun loppupuolella saimme lohtua Uusi Tampere -festivaalin peruuntumisen aiheuttamaan pettymykseen, kun tapahtuman pääesiintyjäksi buukattu 22-Pistepirkko saapui esiintymään.

Yhtye aloitti keikkansa ihailtavan raukeasti, sillä ensimmäiset rummun iskut kuultiin vasta kolmannen biisin loppupuolella. Lasken Pistepirkot samaan suosikkiyhtyeideni sarjaan kuin vaikkapa Guided By Voices ja Sun City Girls. Yhtyeitä, jotka keksivät itsensä aina uudelleen, vaikka tutuistakin elementeistä.

Keikan jälkeen olen kuunnellut runsaasti Pistepirkkojen katalogia ja katsoinpa Areenalta löytyvän Timanttinen keikka -vedonkin. Juuri tällä hetkellä, talvea odotellessa, sieluni kannelta värisyttää eniten vuonna 1995 julkaistu Snowy Dave -kappale.

5

Nostalgiaa pääsin kokemaan myös kuluneen viikon alkupuolella, kun uuttakin musiikkiani julkaiseva Soit Se Silti teki ihanan jutun julkaistessaan uudelleen vuonna 2006 tehdyn Laurila-albumin Boyhood suoratoistopalveluihin. Alkuperäinen julkaisija oli lopettanut toimintansa, eikä levyä ollut kuin niillä muutamilla aikoinaan myydyillä cd-levyillä. Yleinen juttu pienimuotoisessa tee se itse-toiminnassa.

Tuli kuunneltuakin kyseinen levy, eikä se nolota yhtään! Itse asiassa päinvastoin. Olen siitä jopa niin ylpeä, että tässä nostan kissan lailla omaa häntääni. Mukava, että tekeleet ovat tallessa!

Janne Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua