Vakava: Live Ritual. Kuva: Kirsi Haapamatti

1

Kaipasin pääsiäisenä jotain epäluterilaista, ja kuin tilauksesta, sitä oli tarjolla Seinäjoella Kalevan navetassa Vakava-rituaaliorkesterin Live Ritual -illassa. Vakava on Erno Vuoren ja Anna-Kaisa Alatalon yhtye, joka yhdistää elektronista soitantaa rock-kitaraan. Pitkäperjantain kokoonpanossa oli vielä vierailevia tähtiä: Lauri Kotamäki haitarissa (tuttu kaveri eteläpohjalaista kansanmusiikkia omalla twistillään esittävästä MäSä-duosta), Antti Honkaniemi kitarassa, Janne Kesäniemi perkussioissa sekä laulajat Emma Nevanperä ja Annika Rintamäki.

En tiennyt etukäteen yhtään mitä odottaa, mutta sain paljon. Esityksessä oli vahva vire ja ikiaikainen, shamanistinen tunnelma loitsulauluineen ja rumpuineen ja kasvavine biiseineen. Olimme seurueeni kanssa aivan pöllämystyneen ihastuneita esityksen jälkeen. Sen aikana emme vaihtaneet sanaakaan, esitys oli niin vangitseva.

Esitystilassa oli myös näytteillä (ja myytävänä) Erno Vuoren taidetta ja Juha Järvisen rumpuja. Järvinen on monelle tuttu nimi, sillä hänen tekemiään rumpuja on nähty Hollywoodissa asti, The Northman -elokuvassa.

2

Pehmeäkantisen Pretty Weird -kirjasen (2023) alaotsikkona on Finnish Speculative Fiction. Se sisältää suomalaisten spefi-kirjailijoiden esittelyitä sekä englanninkielisiä käännöksiä heidän teksteistään.

Mukana on Anne Leinosen, Taru Kumara-Moision, Jenny Kangasvuon, Anni Kuu Nupposen, J.S. Meresmaan ja Magdalena Hain tekstejä. Julkaisusta ei selviä sen kustantajaa, mutta oletan sen olevan mainittujen kirjailijoiden sekä julkaisun esipuheen kirjoittaneen Marianna Leikomaan toteuttama.

Leikomaa kirjoittaa pääkkärissä, että Suomessa kirjoitetaan kansainvälisesti laadukasta spekulatiivista fiktiota, jota pitäisi kääntää enemmän, jotta se saavuttaisi isomman lukijakunnan myös maailmalla. Hän kirjoittaa myös, että suomalaisessa spefissä on erikoislaatuisuutensa. Se ammentaa usein luonnosta ja suomalaisesta metsästä.

Liian vähän on tullut luettua spefiä taas, tämä julkaisu muistutti siitä.

Kuva: Kirsi Haapamatti

3

Mainitsen avoimuuden hengessä heti alkuun, että olin itse järjestäjäjoukoissa, kun Kulttuurikollektiivi Silta järjesti Seinäjoella Runomaraton-tapahtuman (5.4.2024).

Pidättäydyn siis kehumasta järjestelyitä, mutta kehun open mic -osallistujia. Niin upeita ja rohkeita ihmisiä nähtiin ja ällistyttävän hienoja tekstejä kuultiin lavarunous-osuudessa! Erityisesti panin merkille vaasalaisrunoilija Enni Yli-Hynnilän, joka tuorein runokokoelma Toistaiseksi tuntematon (Enostone, 2023) nousi nyt lukulistalleni.

Runomaratonin tunnelmaa. Kuva: Kirsi Haapamatti

4

Koulu maailman laidalla -dokumentti Yle Areenassa on saanut suitsutusta, eikä syyttä. Se kertoo pikkukylästä Himalayalla, jonne opiskelija tulee töihin kylän muutaman oppilaan kouluun.

Elokuva on kiinnostava (hämmästyttävällä tavalla – miten erilaista ihmisarki voikin vielä jossain maailman kolkassa olla) ja hyväntuulinen, kuten on mainittu, mutta myös visuaalisesti kerta kaikkiaan kaunis. Mieli lepää, kun tätä katsoo.

Koulu maailman laidalla Yle Areenassa.

5

Ikuinen lempilapseni: pyöräily. Palloliitonkin mukaan vanhemmat kuskaavat pilttejään autolla harkkoihin silloinkin, kun pyöräily olisi realistinen vaihtoehto. Tämä on todella ärsyttävä asia ja ongelmallinen. Syytän tästä mediaa!

Lehdissä kirjoitellaan vanhemmista, jotka mainitsevat olevansa perheen taksikuskeja, ja sankarin viittaa sovitellaan näille uhrautujille. Paras vanhempi on se, joka kuskaa lapsen hallin oven eteen eniten kertoja viikossa? Kyllä kyllä, ei se fillarointi aina ole mahdollista eikä varsinkaan maaseudulla, mutta joku roti tähän nyt pitäisi saada. Eläköön, polkupyöräily ja hyötyliikunta!

Kirsi Haapamatti

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua