Jon Bernthal tv-sarjassa We Own This City. Kuva: HBO

1

Joskus jumittava tekniikka voi tarjota ikimuistoisen taide-elämyksen. Huippuhienossa Irma Vep -tv-sarjassa (2022) Gottfried makaa vuoteessa henkitoreissaan kunnes avaa yllättäen silmänsä. Kuva pysähtyy niille sijoilleen. Rock alkaa soida suureen ääneen, taustalta kuuluu arkisen syyspäivän ääniä, koiran haukuntaa ja auton jarrujen kirskuntaa.

Kohtaus kestää ja kestää. Onko Gottfried kuollut kesken jakson, ja tämä on kunnianosoitus hänen huuruiselle elämälleen? Pitkittyessään kohtaus on niin kaunis ja tunteikas että itku on päästä, kunnes tajuan että kuva on jumittanut paikoilleen ja vain ääniraita on jatkunut kulkuaan. Kiitos tästä vaikuttavasta taide-elämyksestä surkealle tekniikalle!

2

Hymyileminen. Oletteko koskaan kokeilleet hymyillä, vaikka ei siltä tuntuisikaan, ihan muuten vain? Vaikutukset voivat olla niin järisyttäviä, että väreet kulkevat vartalon läpi ja ryhtikin paranee.

Päädyin kerran kohtaamisen valmentajan Pia Koposen kurssille ja hän opetti pitämään vaikka lyijykynää suussa jotta suu vääntyy hymyyn. Ihmisaivot ovat näet siitä tyhmät, että ne luulevat ihmisen olevan onnellinen heti, kun suupielet kohoavat, ja alkavat lähettää endorfiineja ja ties mitä välittäjäaineita elimistöön. Kokeilepa pientä hymyä siinä saman tien!

3

Joulukuussa Facebook-syötteeni alkoi täyttyä tekoälytaiteen eli AI Artin vimmaisesta vastustuksesta. Asia on herättänyt keskustelua myös mediassa niin puolesta kuin vastaankin. No pitihän sitä sitten itsekin kokeilla.

Tekoälytaidetta. Kuva: Petri Hänninen Midjourney tekoälytyökalulla

Ensivilkaisulla vaikuttaa, että tekoäly tekee hienoa jälkeä. Toki varas on varas, vaikka onhan se mallista piirtäminenkin eräänlaista varkautta, etenkin jos käyttää internetin syvyyksistä kaivettua valokuvaa mallina. Nämä samat keskustelut käytiin, kun photoshoppaaminen tuli, ja nyt digiä käyttävät kaikki. Tekoälyn synnyttämän kuvan tarkempi syynäily paljastaa, että hevosen pää onkin pelkkää viivasohjoa. Itse pää on mustan minilampaan pää. Ei tällä vielä kuvituskilpailua voiteta.

4

We Own This City (2022) on The Wiren tekijöiden Baltimoreen sijoittuva tv-sarja. Sarjan koko karmivuus on siinä, että se perustuu tositapahtumiin. Baltimoren poliisit alkoivat ryöstää (tummaihoisia) kansalaisia pidätysten ja kotietsintöjen yhteydessä, ja kun sattui ampumatapaus tai muu isompi rötös, poliisiin ei enää luotettu ja silminnäkijät vaikenivat kuin muuri. Nykyisin Baltimoressa ammutaan joku melkein joka päivä.

Tarina pomppii ajassa. Nopeasti vilisevistä päivämääristä pitäisi päästä tolkulle missä mennään, ja henkilöitä esitellään pahimmillaan tunnistuskuvilla. Sarja on raskas katsoa ja sillä on painavaa asiaa, mutta hyvä se on.

The Wiren tapaan sarja piirtää kokonaisen maailman. Kaikkien osapuolten motiivit tuodaan esiin, eikä suoranaista hyvää taikka pahaa ole. Jokainen vain yrittää selvitä asfalttiviidakossa ja päästä ehkä vähän ylemmälle oksalle. Ihmisten valinnat ymmärtää.

Myös Janne Laurila on kirjoittanut sarjasta Parasta juuri nyt -palstalla.

5

Valitettavasti en ole enää vuosiin (vuosikymmeniin) saanut nykyelokuvasta samanlaisia kiksejä kuin tv-sarjoista. Siinä missä tv-sarjat ovat muuttuneet älykkäämmiksi ja monitasoisemmiksi, elokuvat tuntuvat muuttuneen tyhmemmiksi ja latteammiksi.

Jane Campionin The Power of the Dog (2021) on kiva poikkeus. Elokuvassa on periaatteessa sama idea kuin Campionin läpimurtoelokuvassa Pianossa: molemmissa ollaan jumissa brutaalin raakalaisen kanssa keskellä ei-mitään. Parasta The Power of the Dogissa on symboliikka ja pienet vihjeet, jotka avautuvat elokuvan edetessä ja saavat uusia merkityksiä.

Myös Janica Brander on kirjoittanut elokuvasta Parasta juuri nyt -palstalla.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua