Aterialla teloittajan kanssa ja muita tarinoita kuoleman työläisiltä – Hayley Campbellin Kaikki elävät ja kuolleet

Kuvat: Ellen Rogers / Niin & Näin

”Maailma on täynnä ihmisiä, jotka kertovat, mitä kuolemasta ja kuolleista ruumiista pitäisi tuntea, enkä tahdo olla yksi heistä – en tahdo sanoa sinulle, miten tuntea mistään, tahdon sinun vain ajattelevan sitä.” Lainaus on Hayley Campbellin Kaikki elävät ja kuolleet -kirjan (suom. Tapani Kilpeläinen; Niin & näin, 2023) jälkisanoista ja kitetyttää hyvin koko kirjan perusajatuksen: saada lukija ajattelemaan kuolemaa, sen eri tapoja, omia rajojasi sen suhteen ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka pitävät meistä huolta kuolemamme jälkeen.

Campbell, australialaistaustainen toimittaja ja journalisti, rakentaa kauniin kirjansa haastatteluille kuoleman ammattilaisten kanssa. Ääneen pääsevät niin hautausurakoitsija kuin teloittajakin, ja vierailulla käydään tietty hautausmaalla, mutta myös kuolinnaamioiden veistäjän studiossa, kryoniikkainstituutissa ja synnytyslaitoksen suruosastolla. Ammattilaiset ovat kaikki erilaisia ihmisiä niin ikänsä kuin taustansa suhteen, eikä heillä ole yhteneväistä suhdetta kuolemaan. Ehkä ainut yhdistävä tekijä on se, että he ovat miettineet sitä keskivertoihmistä enemmän.

Keskivertoihmisen suhde kuolemaan on yksi kirjan toistuvia alateemoja. Campbell aloittaa omasta lapsuudestaan, siitä miten kuolema kiehtoi häntä aina enemmän kuin opettajat pitivät hyvänä, ja miten se, ettei hän saanut nähdä ystäväänsä, joka kuoli molempien ollessa kouluikäisiä, on vain yksi esimerkki yhteiskunnan yrityksestä häivyttää kuolema kauas näkymättömiin, jotta sitä ei tarvitsisi ajatella. Tämä tuottaa ongelmia sillä hetkellä, kun kuolemaa on väistämättä pakko ajatella.

Kirjan toisena teemana ovat toivo ja lempeys. Lempeys tulee esiin, kun anatomisten palveluiden ohjaaja, joka vastaa ruumiinluovutuksista tieteelle lääkäriopiskelijoiden leikkauksiin, huolehtii siitä, että opiskelijoiden lähdettyä jokaisella ruumiilla on omat kasvonsa – vaikka sitä ei (leikkauksia seuranneen krematoinnin takia) tietäisi kukaan. Toivo puolestaan nostaa päätään sillä hetkellä, kun kolme kuukautta tuhoisan kerrostalotulipalon jälkeen raunioista löytyy kala-akvaario – ja vaikka 23 kalaa on kuollut, seitsemän on yhä elossa, ja myöhemmin ne jopa lisääntyvät.

’ ’

Vaikka sivuilla on kauniita hetkiä, on niiden välissä myös kauhua; rikospaikkasiivoojan luvun lukeminen lounaalla oli virhe. Campbell ei kaunistele, vaan ällöttävät ja pelottavat yksityiskohdat kuvataan sivuilla autenttisina – jonkun mielestä ehkä liian yksityiskohtaisesti, omasta mielestäni rehellisesti. Campbell kirjoittaa selkeästi, ja vaikka välillä tarina harhailee vaikeuksiin hyvän ruokapaikan löytämisestä amerikkalaisessa pikkukaupungissa tai hyvin yksityiskohtaisiin kuvauksiin krematorion taukohuoneesta, jokainen luku pysyy aiheessa.

Ehkä vaikein on luku surutyön kätilöstä. ”Miksi kukaan kouluttautuisi niin… iloiseen työhön – vain erikoistuakseen sen synkimpiin hetkiin”, kysyy Campbell. Vastaus on halu auttaa. Halu pystyä tarjoamaan tukea, ymmärrystä ja vaihtoehtoja perheille, jotka käyvät läpi kenties rankimman mahdollisen kokemuksen. Kuolleista vauvoista puhuessa viimeistään tulee selväksi, että ei ole yhtä oikeaa tapaa surra, eikä kukaan voi sanella, miten toisen se pitäisi tehdä.

Eri tavalla häiritsevä on ateria teloittajan kanssa. Campbell toteaa, ettei kyseinen miespysty kunnolla puhumaan asiasta. Hän on – ymmärrettävästi – kehittänyt erilaisia muureja ympärilleen, työntäen syyn muiden kuolemasta välillä Jumalan niskoille, välillä löytämällä sen yksilön omista valinnoista. Puheissaan hän ei ikinä ole se, joka teloittaa toisen. Luvussa puhutaan paljon vankilahenkilökunnan tuskasta kuolemantuomioiden suhteen, henkisestä taakasta, joka on monille liikaa – ja joka usein unohtuu julkisessa keskustelussa.

* *

Kirjasta välittyy kunnioitus kuolemaa ja sen kanssa työtä tekeviä kohtaan. Tapani Kilpeläinen on onnistunut suomennoksellaan tavoittamaan kirjan lempeyden ja herkkyyden. Silti muutamassa kohdassa tekstin soljuminen töksähtää outoihin lauserakenteisiin – esimerkiksi lause ”yhden Virginian yleiskokouksen edustajana läsnä todistajana olleen asianajajan mukaan teloitus ei sujunut hyvin” vaati useamman lukukerran ennen kuin ymmärsin sen. Huolimatta ajoittaisesta töksähtelystä on lukukokemus miellyttävä ja sujuva.

Kaikki Campbellin haastattelemat ammattilaiset ovat enemmän tai vähemmän unohdettuja julkisessa keskustelussa, samoin kuin ihmisten mielissä. Suurin osa meistä ei halua ajatella kuolemaa ennen kuin on pakko. Toisaalta Campbellin kirja kertoo myös sen, että kuolema kiehtoo suurta osaa ihmisistä. Tiedämme, että sitä ei voi paeta, emmekä silti täysin ymmärrä sitä. Eikä Campbell selityksiä tarjoakaan. Mutta hän raottaa kuoleman mystisyyden verhoa, antaa vastauksia kysymyksiin ja tuo esille sen, minkä me kaikki tiedämme: kuolema on arkipäivää – joten miksi emme osaa suhtautua siihen arkisesti?

Elsa Lindström

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua