Yorskhiren ”Onnen laaksossa” kenelläkään ei mene hyvin – Ihanan synkkä Happy Valley palaa ruutuihin

01.03.2023
s3ep01 happy valley 63fce0db809c6

James Norton. Kuva: BBC Studios Distribution Limited / Yle

TELEVISIO | ”En aio jättää väliin mahdollisuutta vajota synkkyyteen Happy Valleyn parissa”, Päivi Vasara kirjoittaa brittisarjasta, joka palaa Yle Areenaan.

”Yorkshiren Onnen laaksossa ei elämä ole helppoa kenelläkään. Se on jotenkin lohdullista.”

Happy Valleyn suora käännös on ”Onnen laakso”, mutta onneksi Yle on suomentanut sen Varjojen laaksoksi. Käännös antaa oikeamman kuvan poliisisarjan kuvaamasta maailmasta, joka on mustaakin mustempi.

Sarjan kolmas kausi tulee Yle Areenaan perjantaina 3.3.2023. Siitä voi Yleä kiittää, että samalla päivämäärällä katsomaan pääsee myös sarjan ensimmäisen ja toisen kauden. Ne esitettiin Ylellä vuosina 2015 ja 2016, joten niistä on kulunut jo tovi. Aion ottaa ensimmäisen ja toisen kauden uusintakatseluun, koska unohduksen lumi on jo ehtinyt ne peittää.

Jos ei ole sarjaa ennen katsonut, kannattaa ehdottomasti aloittaa ensimmäisestä ja toisesta kaudesta, koska tapahtumat saavat selityksensä menneistä.

Ihailen tasavahvasti Happy Valleyn käsikirjoitusta ja pääroolin näyttelijää. Sarjan on luonut ja käsikirjoittanut Sally Wainwright. Yorkshireen sijoittuvassa sarjassa seurataan poliisi Catherine Cawoodin työ- ja yksityiselämää. Pääroolissa on oivallinen näyttelijä Sarah Lancashire.

s3ep01 happy valley 63fce0cb9c468

Siobhan Finneran ja Sarah Lancashire. Kuva: BBC Studios Distribution Limited / Yle

* *

Minulle sopii, että kovaan elämäntilanteeseen on kovat lääkkeet, kuten synkät rikossarjat. Näin olen irrottanut ajatuksiani arjesta esimerkiksi yt-neuvotteluiden aikana. Niitä ehdin kokea yhdeksät. Nykyisin yyteiden nimi on muutosneuvottelu, eikä mitään voi sille, että ne ottavat koville, vaikka irtisanominen kohdalle osuisikaan.

Synkät rikossarjat olivat tarpeen myös koronapandemian aikana. Tai siis oikeastaan silloin alussa, kun kaikki oli tasaisen epäselvää ja minua vaivasi ajatus, voiko tämä pandemia olla totta. Ainakin illan päätteeksi rikossarja oli ”totta”, ehkä jopa rutiini.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei kuulu tähän sarjaan, sen alkaessa kaipasin lempeitä televisiosarjoja. Uutisten seuraamisessa oli yllin kyllin raskautta.

Tiedän montakin ystävääni, jotka eivät voi katsoa mitään raakaa ja väkivaltaista, koska väkivalta tulee uniin. Heiltä kiellän oitis synkän Happy Valleyn, koska se kyllä leviää herkkäunisten yöelämään.

Itse en kestä kauhua, sen opin jo ajat sitten. Ystävälleni kävi vielä teini-ikäisenäkin niin, että hän joutui pyytämään päästä nukkumaan vanhempien väliin, kun oli katsonut liian kauhean elokuvan.

s3ep01 happy valley 63fce0ec1895d

Kuva: BBC Studios Distribution Limited / Yle

* *

Happy Valley on esitetty BBC One -kanavalla; voi sanoa, että se on taattua brittilaatua. Sarja on voittanut lukuisia palkintoja, muun muassa parhaan draamasarjan Baftan vuosina 2015 ja 2017, jälkimmäisenä vuonna palkinnot myös naispääosasta ja käsikirjoituksesta.

Ylen lisäksi ensimmäistä ja toista kautta ovat näyttäneet jotkut maksukanavat, mutta en tiedä tarkemmin, kun minulla ei niitä ole.

Ensimmäisen kauden alussa ylikonstaapeli Cawoodin elämä kääntyy ylösalaisin, kun hänen tyttärensä itsemurhaan ajanut mies vapautuu vankilasta. Melkoinen asetelma heti kärkeen. Tiivistetysti juoni menee niin, että Catherine Cawood huolehtii tyttärensä poikalapsesta, asuu alkoholisoituneen siskonsa kanssa ja yrittää saada tyttärensä raiskaajaa uudestaan telkien taa.

Huumeet, pikkurikollisuus ja ei-toivotut teiniraskaudet piinaavat yhteisöä. Ylikonstaapeli Catherine Cawood tekee uupumatta työtään ongelmien kitkemiseksi, mutta joissain asioissa hänkin on voimaton.

Pikkukaupungin ympäristö on ankea, sääkin useimmiten yhtä harmaasta suttua. Tässä ollaan kaukana rikkaista, herraskartanoista ja vanhojen rouvien rikostenselvittelyharrastuksesta.

Harmillisesti Happey Valleyn kolmas kausi jää myös viimeiseksi. Nyt kannattaa siis synkistellä, kun siihen on mahdollisuus.

Päivi Vasara

Happy Valley Yle Areenassa 3.3.2023.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua