Vuoden kulttuuriteko -palkinto kantoi Kulttuuritoimitusta läpi koko vaikean koronavuoden

03.01.2021
kulttuuritekopalkinto suihkulahde verkkoon 2

Vuoden kulttuuriteko -palkinnolle skoolattiin Tampereen Keskustorilla. Kuva: Jari Toivonen

KOLUMNI | On aika kiittää ja vetää yhteen. Päätoimittajan kolumni vuodesta 2020 kertoo, että julkaisutoiminnan lisäksi Kulttuuritoimitus on tehnyt paljon työtä tulevaisuuden eteen. Tampereen kaupungin Vuoden 2019 kulttuuriteko -palkinto antoi siivet koko koronavuoteen.

Kevätkausi tammi–huhtikuu

Kulttuuritoimitus oli testannut toukokuusta 2019 alkaen olemassaolonsa tarvetta: tarvitaanko Suomeen journalistinen julkaisu, jonka sisältö on niin kulttuurin kuluttajien kuin sen tekijöiden käytössä – vapaasti jaettavissa ilman maksuja.

Kulttuuritoimitus.fin pilottikausi oli päättynyt vuoden 2019 lopussa. Koska yksikään sielu ei ehdottanut, että toiminta lopetettaisiin, toiminta jatkui ilman sen suurempaa päätöksentekoa.

Rahaa oli saatu mainoksista sen verran, että välttämättömät kiinteät kulut saatiin maksettua. Ydinporukassa oli muutamia yrittäjiä ja yrittäjähenkisiä ihmisiä, jotka päättivät, että tulevaa liiketoimintaa varten perustetaan osakeyhtiö.

Kulttuuritoimitus Suomi Oy merkittiin Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriin 2.3.2020. Seuraavana päivänä Tampereen kaupunki ojensi Raatihuoneella juhlavin menoin Vuoden 2019 kulttuuriteko -palkinnon kiitokseksi työstä, jota Kulttuuritoimitus oli tehnyt tamperelaisen kulttuurielämän hyväksi.

Palkinto lämmitti suuresti tekijäjoukon mieltä. Julkaisusta oli varattu mainoksia läpi vuoden joulukuulle asti. Maaliskuinen aurinko lämmitti Tamperetta, ja tulevaisuus näytti valoisalta – melkein kymmenen päivän ajan.

Koronatyrmistys kesti parin viikon ajan. Toimituksen huomio siirtyi Tampereesta koko Suomeen. Kulttuuritoimitus tiivisti rivejään ja julkaisi suuren määrän sisältöä, joka auttoi ihmisiä selviämään karanteeniajasta. Arvostelijat kirjoittivat työryhmänä suosituksia tv-sarjojen ja elokuvien seuraamiseen.

Jo 21.3.2020 käynnistyi lyhytnovellien kirjoituskilpailu, jota seurasi pian kutsu yhteisötaidenäyttelyyn. Niihin osallistui noin tuhat suomalaista eri puolilta Suomea ja maan ulkopuoleltakin.

kulttuuritoimitus tekijat zoom 09052020

Kesäkausi touko–elokuu

Kulttuuritoimituksen yhteisö kokoontui toukokuussa virtuaalitapaamiseen juhlimaan 1-vuotissyntymäpäivää. Väki nosti maljoja laitteidensa äärellä ja puheli vakavia vielä iltamyöhällä.

Kesän aikana virtuaalikokoontumisia oli useita. Niissä keskusteltiin ja tehtiin ryhmätöitä poikkeuksetta taloudesta ja tulevaisuudesta.

Yhteisön ulkopuolella jatkui kiinnostus ja kannustus toimintaa kohtaan. Osakkaat konsultoivat monia talousasiantuntijoita eri organisaatioista. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että Kulttuuritoimituksessa on kaikki tässä ajassa aloittavan yrityksen menestyksen avaimet:

  1. Kokeneita ammattilaisia, jotka pystyvät virtuaaliseen yhteistyöhön.
  2. Sitoutuneita osakkaita, jotka ovat valmiita pistämään itsensä likoon.
  3. Nopeasti syntynyt tunnettuus ja arvostus.
  4. Aito missio, joka yhdistää niin tekijöitä, lukijoita kuin mainostajia.
  5. Kymmenien tuhansien ihmisten lukijakunta joka kuukausi.

kaupan etusivu

Syyskausi syys–joulukuu

Syksy kului järjestelmällisessä kehitystyössä. Kesällä tehtyjen suunnitelmien mukaisesti käynnistettiin oman tuotantoyhtiön toimintaa. Tuottajavetoiset tiimit tekivät asiakkaille useita pilottiprojekteja nimellä Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut, joka on kaupparekisterissä osakeyhtiön aputoiminimi.

Loppuvuodesta avattiin Kulttuuritoimituksen kauppa julkaisun alidomainina osoitteessa kauppa.kulttuuritoimitus.fi. Verkkokauppaan valmistettiin omana tuotantona muutamia fyysisiä tuotteita, kuten paitoja ja kalentereita, mutta ennen kaikkea tarkoituksena oli testata digituotteita ladattavina linkkeinä.

Yhteenveto

Nyt kun katsoo vuoteen 2020, näkee selvästi, miten Vuoden kulttuuriteko -palkinto antoi siivet koko vaikeaan vuoteen. Kiitos, Tampereen kaupunki! Ajoitus ei olisi voinut olla parempi! Palkinto antoi voimia jatkaa työtä, vaikka taloudellinen isku kohdistui Kulttuuritoimitukseen siinä missä koko kulttuurin toimialaan.

Samoihin aikoihin viime keväänä ulkosuomalaiset alkoivat näkyä kävijätilastoissa. Erityisesti kalifornialaisessa Irvinen kaupungissa asuvat suomalaiset näyttävät seuraavan tiiviisti Kulttuuritoimituksen sisältöä. Suomalaiselle kulttuurijournalismille on selvästi käyttöä myös maan rajojen ulkopuolella.

Kiitos jokainen Kulttuuritoimituksen tekijä, yhdessä ja erikseen! Joukkomme kasvaa edelleen joka kuukausi. Yhteinen näkemyksemme on vahva: kulttuurista kertovan sisällön pitää olla kaikkien saatavilla. Kulttuuri kuuluu kaikille, eikä Kulttuuritoimitus.fi katoa maksumuurin taakse. Toiminnan rahoitus järjestyy toisella tavalla – tavalla tai toisella.

Marita Salonen
Päätoimittaja
Kulttuuritoimitus

* *

Kulttuuritoimitus

Mikä: Joka päivä ilmestyvä, kaikille avoin kulttuurijulkaisu verkossa

Julkaisija: Kulttuuritoimitus Suomi Oy

Tekijöitä: Noin 130 henkilöä

Lukijoita: 40 000–50 000 kuukaudessa (joulukuu: 54 038)

Julkaistuja juttuja: 2 274 kappaletta (tilanne 3.1.2021)

Motto: Kulttuuri kuuluu kaikille

Aloituspäivä: 10.5.2019

* *

Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut

Vuonna 2021 aloittava tuotantoyhtiö, jolta voi ostaa verkkojulkaisuja, etätapahtumia, videotuotantoja, printtitaittoa, media-alan koulutusta sekä kaikkia perinteisiä mainostoimistopalveluja.

* *

Kulttuuritoimituksen kauppa

Myy tuotantopalvelujen digipalveluja sekä erilaisia kulttuurihenkisiä tuotteita.

Kaupan sivuille tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua