Santeri Kinnusen jalat (vas.) ja koira. Kuva: Jaakko Vuorenmaa
KOLUMNI | Kriitikko Valtteri Mörttinen menetti lopullisesti järkensä ja samalla kosketuksensa ympäröivään maailmaan eikä täten kyennyt enää katsomaan näytelmiä koherentein ajatuksin. Siksi hän päätti kirjoittaa oman teatterikokemuksensa sijaan mieluummin enonsa Joukon ja tämän vaimon Sirpan ajatuksista kohtalokkaana iltana Helsingin kaupunginteatterissa.
Joukolla on vapaailta. On perjantai 3. syyskuuta, ja Jouko aikoo katsoa laitosteatterissa näytelmän. Hän on voittanut työpaikan arpajaisissa kaksi pääsylippua. Muilla tavoin hän ei osallistumista harkitsisikaan sen järkytyksen jälkeen, jonka hän koki teatterissa edellisen kerran. Silloin hänelle näytettiin paskaa. Ja mikä pahinta, paskassa ei ollut juonta.
Jouko ottaa mukaansa teatteriin vaimonsa Sirpan – ei toisinpäin, koska nainen on sivuhahmo. Sirpa on tilaisuudesta innoissaan, sillä hän näki Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2006 Evitan, ja siinä soi laulu Argentiinasta. Sirpa piti laulusta.
Näytelmään osallistuminen arveluttaa silti molempia, koska se edellyttää matkustamista Helsinkiin, eikä pariskunta muista tarkalleen, oliko kotimaan matkustus juuri nyt hyvästä vai pahasta. Tuomio vaihtelee kausiluontoisesti. Jaksakaa vielä hetki.
Jouko ja Sirpa saapuvat Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön ovelle ja ottavat ilman erillistä kehotusta esille pääsylippunsa, kaasunaamarinsa ja sotilaspassinsa. Portieeri tarkistaa liput ja johdattaa sen jälkeen pariskunnan istumaan tarkasti eristetyille paikoilleen. Heidän edestään on ketjuin ja kyltein aidattu koko istuinrivi, jottei kukaan ota oikeutta omiin käsiinsä. Toki ketjun yli pystyisi helposti astumaan, mutta suomalaista ihmistä ei onneksi tunneta kansalaistottelemattomuudesta.
Jouko muistuttaa Sirpaa – pyytämättä – että suoritetut turvatoimet ovat elintärkeitä. Nuorisot, taiteilijat ja muutkin kannabiksen piikittäjät ovat yrittäneet esittää Suomeen rajoitukset korvaavaa koronapassia, mutta hallitus on pitänyt päänsä: myös rokotteista kieltäytyville on taattava tasa-arvoinen oikeus levittää virusta yleisötapahtumiin. Juuri niin kuin kuuluu, Jouko mainitsee kovaan ääneen, jotta salissa muutkin kuin Sirpa varmasti kuulevat.
* *
Salissa leijuu kauhun ilmapiiri. Mutta ei verenhimoisen näkymättömän näyttämökoiran tähden, vaan koska hallitus uhkailee katsomopaikkojen lisäämisellä. Joukosta kuulostaa siltä, että päättäjä on taas kuunnellut Joukon itsensä sijaan dosentteja. Vaikka niiden piti olla parhaillaan Kansallisteatterin puolella.
Itse näytelmä puolestaan yllättää Joukon takavasemmalta. Vanha kunnon Sherlock Holmes -tarina Baskervillen koira onkin puettu komediaksi. Käsiohjelman mukaan näytelmäsovituksen takana on mies nimeltä Ken Ludwig. Jouko kirjoittaa nimen ylös, jotta voi ottaa mieheen yhteyttä, mikäli näytelmä ei miellytä.
Turvalliseksi luultu teatterielämys heiluukin vaarallisella rajavyöhykkeellä. Jouko muistuttaa jo väliajalla, että ensimmäinen tekijä, joka teatterin varmuudella pilaa, on se, että se yllättää katsojan. Yllätykset kuuluvat syntymäpäiväjuhliin. Teatteriin tullaan vellomaan tyytyväiseen haasteettomuuteen.
Onneksi kuitenkin huumori on niin yleispätevää, että se saa Joukonkin sydämen sulamaan ja hänet nauramaan – ääneenkin, vaikkei se teatterietikettiin sopivaa olekaan. Tosin Joukoa epäilyttävät hänen omat tunteensa, sillä hän huomaa, että vitseille nauravat yleisössä myös taideihmiset. Siis sellaiset karvapäät, jotka tykkäävät asioista, jotka eivät esitä mitään, ja kaikkein pahimmat jopa EU:sta. Oivallusta seuraa 40 sekunnin identiteettikriisi.
* *
Viha teatteria kohtaan osoittautuu silti turhaksi. Esityksessä ei sentään nähdä julmaa elitismiä, jossa yleisö altistetaan kyseenalaisille vaikutteille. Vaikka näytelmä tuntuu miellyttävän kaikenikäisiä ja -näköisiä teatteriharrastajia, siitä huolimatta Joukoa miellyttää, että kerrankin turvallinen laitos esittää turvallisin erityisjärjestelyin turvallista näytelmää. Katsojaa varjellaan yhtäältä viruksilta mutta toisaalta myös kokeelliselta sisällöltä, joka vaarantaisi turvavälit provosoimalla Joukon marssimaan ulos salista kesken esityksen ja kirjoittamaan yleisönosastolle siitä, miten illan esitys ei vastannut hänen henkilökohtaisia vaatimuksiaan, koska hän ei osannut ennakoida, mitä tarinassa tapahtuu seuraavaksi.
Mutta mikään ei toki silti muuta tosiasiaa, että teatteri ei tuota tarpeeksi hiilidioksidipäästöjä ollakseen arvokas osa tulevaisuuden Suomea.
Jouko ja Sirpa tekevät kotimatkan sekavissa tunnelmissa. Olisiko sittenkin ollut helpompaa nähdä cityvihreän postmodernistista Jeppe Niilonpoikaa, joka ei olisi ristiriitauttanut Joukon suhdetta esittävään taiteeseen. Sirpa tutkii ajomatkalla miehensä ilmeitä, jotta varmistuisi, mitä mieltä pariskunta aikoo kokemuksesta virallisesti olla. Lopulta Jouko avaa suunsa ja lausuu ääneen hyväksyntänsä. Sirpa allekirjoittaa sen, vaikka Argentiina-laulun puuttuminen näytelmästä harmittaakin.
* *
Kun Joukon neljän vuorokauden välein pesetetty Volvo vihdoin saapuu kotitaloyhtiön parkkiruutuun, naapurin Aila osuu paikalle yhtä aikaa. Aila on palaamassa sinun lähikaupastasi, jossa hän on maski kaulansa turvana sormeillut maakunnan jokaista tomaattia varmistuakseen tuoksusta ja koostumuksesta. Aila kuulee Sirpan teatterikäynnistä ja sättii tätä edesvastuuttomasta toiminnasta.
Sitä paitsi vähänpä Jouko ja Sirpa kotoa lähtiessään tiesivät, että ilta jäisi historian viimeiseksi turvalliseksi teatterielämykseksi. Varautuminen sisällisydinsotaan on poistumassa kulttuurilaitosten vaatimuslistoilta jo seuraavana päivänä. Taidealan työnvieroksujat ovat voittaneet taas uuden taistelun.
Koska Jouko ei muutoksesta vielä mitään tiedä, hän on niin heltyneessä tilassa, että kirjoittaa kirjeen kulttuuriministerille häntä miellyttäneestä näytelmästä. Vaikka häntä toki yhä mietityttääkin suhteensa siihen, ettei murhaaja ollutkaan hovimestari, kuten hän toivoi. Kokonaisuus oli kuitenkin sen verran selkeä, ettei hän enää vaadi laitoksen alasajoa.
Kulttuuriministeri lukee Joukon kauniit sanat ja lupaa harkita vielä kerran päätöstään siirtää elokuvasäätiön tuet meijeriteollisuuteen.
Valtteri Mörttinen
Baskervillen koira (ohj. Sakari Hokkanen), ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 25.8.2021. Esityskalenteriin täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijät pitävät interaktiivisen murhamysteerin pinnalla – arviossa Tampereen Teatterin Hiuskarvan varassa
TEATTERI | Tuulensuun Palatsin interaktiivisen murhamysteerin tapahtumapaikkana on parturikampaamo. Kesken arkisen aherruksen yläkerrassa tapahtuu henkirikos.
Näyttävä tulkinta vanhasta komediasta – arviossa Nokian työväenteatterin Herrat ovat herkkäuskoisia
TEATTERI | Serpin komedia vuodelta 1937 on visuaalisesti upeasti toteutettu, muttei ainakaan vielä nouse oikein lentoon.