Palkittu draamasarja The Handmaid’s Tale jatkuu kesäkuussa. Sarjan kolmannen kauden kerrotaan olevan ”odotettu”. Mutta miksi ihmeessä, Kaarina Lehtisalo kysyy.

 

Kiitetty ja palkittu televisiosarja The Handmaid’s Tale jatkuu kolmannen kauden jaksoilla HBO Nordicilla kesäkuussa. Pitkin kevättä mediassa on kerrottu, että ”huippusuositun” sarjan kolmas kausi on kovin ”odotettu”. Lähes samaan hengenvetoon muistutetaan, että The Handmaid’s Tale on myös ”hyytävä” ja ”superahdistava”, sillä sehän on synkeä dystopia, jossa toisinajattelijoiden vaino ja naisten väkivaltainen alistaminen on arkipäivää.

Tätä ankeutta on nyt katsottu kaksi kautta ja valonpilkahdukset ovat olleet vähissä. En voikaan olla ihmettelemättä: Kuka tätä nyt vielä niin kovasti odottaa? Ja jos odottaa, niin miksi?

* *

Ykköskauden ensimmäisten jaksojen (2017) perusteella olin sarjasta hyvinkin kiinnostunut. The Handmaid’s Tale oli mielestäni taitavasti toteutettu draama, joka yllättävän hyvin kykeni välittämään Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin (The Handmaid’s Tale, 1985) ideat ja ajatukset katsojille. Sarjan maailma oli myös onnistuttu päivittämään nykyaikaiseksi alkuteosta kunnioittaen. Vaikuttavuutta lisäsi se, että monien mielestä – varsinkin monen Yhdysvalloissa asuvan katsojan mielestä – sarja on jopa pelottavan ajankohtainen.

Silti sarjan toinen kausi jäi itseltäni katsomatta. Katsoin kakkoskautta vasta ihan hiljattain – vain ja ainoastaan voidakseni kirjoittaa tämän tekstin.

Myönnetään: ei sarja huono ole, ei ollenkaan. Laatua on kaikin puolin. Elisabeth Moss eläytyy pääroolissa, eikä muistakaan näyttelijöistä voi pahaa sanaa sanoa. Sarja on tyylikkäästi kuvattu, ohjattu ja jännittävästi ja koukuttavasti käsikirjoitettu. Lisäksi toisella kaudella henkilöhahmojen suhteet kehittyvät tavalla, jota ensimmäisellä kaudella jo kaipasi. Silti en voi parhaalla tahdollanikaan sanoa olevani enää kauhean kiinnostunut.

* *

Mikä siis vikana? Enkö muka ymmärrä, että tämän sarjan katsominen on suorastaan velvollisuuteni naisena ja ihmisenä.

Vaikka The Handmaid’s Tale -sarja on hyvin arvostettu, palkittu lukuisilla Emmy-palkinnoilla ja fanejakin ilmeisesti riittää, myös soraääniä on kuulunut ihan alusta alkaen. Kirjailija, kriitikko Francine Prose kirjoitti sarjasta heti tuoreeltaan The New York Review of Books -julkaisussa toukokuussa 2017. Hänen artikkelinsa nimi on osuvasti ”Selling Her Suffering”.

Kritiikissään Prose avaa sarjan ”feministiseksi” väitettyä arvomaailmaa. ”Mikä tarkalleen ottaen on feminististä siinä, että näemme, kun naisia loukataan, raiskataan, nöyryytetään, runnellaan, tainnutetaan, kidutetaan – ja alistetaan toisten naisten sadististen oikkujen kohteeksi?”

Prose menee jopa niin pitkälle, että väittää sarjan olevan ”seitsemäntuntinen väkivaltaorgia naisia vastaan”.

Joseph Fiennes on komentaja Fred Waterford.

Vaikka Prose selkeästi kärjistää sanomaansa, hän on saattanut osua sarjan moraalisesti epäilyttävään ytimeen. On syytä miettiä, mitä me oikein katsomme, kun katsomme The Handmaid’s Tale -sarjaa. Auttaako sarja jotenkin meitä ymmärtämään, millaisia uhkakuvia naisviha voi aiheuttaa? Pystymmekö sarjaa katsottuamme jotenkin paremmin kehittämään maailmaamme sellaiseksi, että näin ei koskaan tapahtuisi?

Vai katsommeko sittenkin vain sadistista väkivaltaa jakso toisensa jälkeen? Onko The Handmaid’s Tale feministinen ja poliittisesti tärkeä laatusarja – vai vain väkivaltakuvastolla mässäilevää eksploitaatioviihdettä?

* *

Sarjan väkivaltainen ja toivoton maailma ei sinänsä ole ”väärä”, onhan HBO:lta sarjoja tuijottanut katsoja jo tottunut näkemään yhtä sun toista. Eniten itseäni kuitenkin häiritsee se, että The Handmaid’s Tale sarjaa todellakin myydään tällä kuvastolla, samaan aikaan kuin se väittää olevansa feministinen ja naisia voimaannuttava.

On lähes oraakkelimaista, että Prose on kirjoittanut kritiikkiinsä sarjasta jo kaksi vuotta sitten, miltei saman tien, kun sarjan ensimmäistä kautta oli alettu esittää Yhdysvalloissa Hulu-suoratoistopalvelussa. Silloin ei ollut vielä tietoa sarjan tulevista kausista. Silloin ei ollut tietoa siitä, että väkivaltaorgia jatkuisi enemmän kuin sen seitsemän tuntia – se jatkuisi jopa hamaan tulevaisuuteen.

Sillä niin voi hyvinkin käydä. Montako kautta vielä mahtaa olla luvassa? Tuleeko neljäs? Tuleeko viides? Hulun toimitusjohtaja Randy Freer kertoi Varietyn haastattelussa viime vuonna, että käsikirjoittajien ”luova prosessi” määrittää sen, kuinka monta kautta jokin sarja jatkuu. Seuraavaksi Freer kertoi toivovansa, että The Handmaid’s Tale jatkuisi peräti kymmenen kautta.

Huh. Kymmenen vuoden kakku! En tiedä, mitä käsikirjoittajilla on mielessä, mutta ainakin katsoja odottaa jonkinmoista vapautusta jo aiemmin. Mutta tässä voi tosiaan olla tekemistä, jos käsikirjoittajien ”luova prosessi” käy omaa köydenvetoaan tuotantoyhtiöiden ansaintalogiikan kanssa.

* *

Margaret Atwoodin alkuteokseen sarjalla ei enää ole juurikaan yhteyttä. Vaikka Orjattaresi-romaani kertoi samoista alistuksen keinoista, se on kerronnaltaan hyvin erilainen kuin voimakkaan visuaalisesti kauheuksia kuvaava televisiosarja. Lisäksi on vielä yksi aivan oleellinen ero: vaikka kirjakaan ei aivan ohkainen ole, sillä sentään on rakenne – ja loppu.

The Handmaid’s Tale -sarja on jo lähtenyt elämään omaa elämäänsä romaanin ulkopuolella. Vielä emme tiedä, mitä kaikkea inhaa ja jännittävää käsikirjoittajat ovat keksineet koukuttaakseen meidät uudelleen. Emmekä todellakaan tiedä, kuinka pitkään draaman kaari jaksaa kannatella ja koukut kiskoa.

Mutta sen kuitenkin tiedän: ei ole mikään pakko katsoa.

Kaarina Lehtisalo

The Handmaid’s Tale, kolmas tuotantokausi, 6.6.2019 HBO Nordic.