Pitääkö kulttuuriväen kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että taiteen rahat tulevat köyhiltä ongelmapelaajilta? Kyllä pitää

14.09.2019

Yleensä moraalisiin kysymyksiin tiukasti kantaa ottava taidekansa on ollut hiljaa tai sitten uskonut monopolin ylläpitäjien selitykset, kirjoittaa Matti Mörttinen kolumnissaan.

Suomeen luotiin aikoinaan pelimonopolit kahdesta syystä.

Haluttiin hallita pelaamisen haittoja ja tehdä se samaan tapaan kuin alkoholin kanssa tehtiin: rajoittamalla saatavuutta sekä luomalla sitä varten yksinoikeusjärjestelmä.

Toinen tavoite oli kerätä varoja kansanterveydelle, liikuntaharrastuksille, korkeakulttuurille ja muihin ”hyviin tarkoituksiin”.

Ensin perustettiin Raha-automaattiyhdistys pyörittämään bajazzoja, sitten Oy Tippaustoimisto Ab organisoimaan jalkapallo-ottelujen veikkaamispeliä.

Nyttemmin Veikkaukseksi muutettu Tippaustoimisto, Ray ja hevosvedonlyöntiä järjestänyt Fintoto on yhdistetty uudeksi Veikkaus Oy:ksi.

* *

Tämä järjestely tuntui kelpaavan kaikille yli puolen vuosisadan ajan. EU:hunkin liityttiin niin, ettei monopoleja tarvinnut purkaa.

Jos joku kyseenalaisti 1990-luvulla tämän ”maan tavan”, hänet vaiennettiin. (Väitän olleeni yksi kyseenalaistaja, mutta ei siitä sen enempää.) Monopolin arvostelija sai kuulla olevansa härskien ulkomaalaisten vedonlyöntifirmojen asialla.

Vaientamista helpotti poliitikkojen mukanaolo kotimaisten pelimonopolien hallintoelimissä. Sitä helpotti myös kulttuurin riippuvaisuus pelituloista.

Yleensä moraalikysymyksin mieluusti kantaa ottava taidekansa ei sahannut omaa oksaansa arvostelemalla peliriippuvaisten hyväksikäyttöä.

Tai sitten kaikki uskoivat sen, kun virallinen totuus kertoi, että peliriippuvuus on meillä liki olematon ongelma. Vaikka marketin aulaan vilkaisemalla näki, että moni vähävarainen kaatoi vähätkin varansa pelikoneisiin.

Nyt on myös tutkimuksella osoitettu, että noin neljännes rahapelien tuotoista tulee ongelmapelaajilta, joiden osuus asiakaskunnasta on viitisen prosenttia. He häviävät, Veikkaus ja tukikohteet voittavat.

* *

Perjantain 13.9. Helsingin Sanomissa selvitettiin tarkasti, paljonko mikäkin ala saa Veikkauksen tuotoista.

Hypoteesina oli, että pelirahat vähenevät, kun Veikkaus karsii noin 3 000 pelikonetta – siis noin kuudesosan ns. hajasijoitetuista eli kaupoissa ja baareissa olevista laitteista.

Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi sanoi, että arvioitu 10 prosentin pudotus tukirahoissa olisi ”katastrofaalinen”. Kirjailija Jukka Laajarinne sentään otti kantaa eettiseen puoleenkin. Hän myönsi taiteen rahoituksen olevan ”kyseenalaisella pohjalla”.

* *

Ydinkysymys on: pitääkö kulttuuriväen kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että alan rahoitus tulee suurelta osin peliriippuvaisilta, joilta voivat jäädä lääkkeet ja kunnon ruoka ostamatta sen takia, että eläkkeet tai pienet palkat haihtuvat hedelmäpeliin.

Kyllä pitää.

Entä pitääkö kulttuuriväen luopua jostakin tämän moraalisen ongelman takia?

Ei pidä.

* *

Ekonomistit osaavat kertoa, että verottaminen on tuhottomasti tehokkaampi tapa kerätä julkisia varoja kuin julkisten peliyhtiöiden ylläpitäminen.

Suomessa verohallintoa pyöritetään noin 5 000 henkilötyövuodella. Veroja kerättiin viime vuonna 68,6 miljardia euroa.

Veikkauksen väkimäärä on noin 2 000 eli suunnilleen 40 prosenttia verohallinnon henkilöstöstä. Se saa kokoon reilut 3 miljardia, josta vähän yli miljardi päätyy jaettavaksi muiden muassa taiteelle ja muulle kulttuurille.

Karkeasti ottaen: yksi verottaja tuottaa yli 13 miljoonaa ja yksi veikkauksen työntekijä noin puoli miljoonaa.

* *

Ruotsissa on jo siirrytty lisenssijärjestelmään, jossa pelejä voivat tarjota monet yritykset. Niitä pitää toki valvoa, ja siihenkin tarvitaan resursseja.

Mutta rahat, jotka tähän asti on kerännyt valtion monopoliyhtiö, ovat kerättävissä myös lupamaksuilla ja veroilla.

Pelihaittoja ei koskaan voi täysin poistaa, mutta tässäkin järjestelmässä niitä voidaan rajoittaa, kunhan lait ja asetukset laaditaan huolella.

Tässä mallissa edullisesti oopperaan menevän varakkaan kansalaisen ei tarvitsisi murehtia siitä, että hänen nautintonsa kustantaja samaan aikaan järsii kuivaa leivänpalaa vuokrayksiössään, pelattuaan viikonvaihteen kahvi- ja pullarahat Alepan eteisessä mummorullaan.

Matti Mörttinen