Svaneti, Euroopan viimeinen kolkka. Kuva: Wiki Commons
KOLUMNI | ”Hitaassa liikkumisessa on se viehättävyys, että pystyy havainnoimaan ympäristön muutoksen”, kirjoittaa virontamperelainen kirjailija Ville Hytönen.
Albert Einsteinin suuhun on laitettu lentävä lause siitä, miten jokainen kriisi on aina suuri mahdollisuus. Ja joskus suuret lauseet pitävät paikkaansa.
Kävin lentokoneella Kaukasuksen vuoristossa, Pohjois-Georgian Svanetissa, vain muutama viikko ennen Euroopan koronakriisin puhkeamista. Tunsin maan sisäisestä lennosta hieman häpeää, mutta vaihtoehdot olivat mahdottomia. Aika ei olisi riittänyt koko päivän bussimatkaan kapeilla vuoristoteillä.
Tai näin ainakin perustelin itselleni kanadalaisen lentoyhtiön pienkoneeseen noustessani. Svaneti oli viimeinen kolkka Euroopassa, jossa en on ollut vielä käynyt. Itsekkäät haaveeni punnitsivat enemmän kuin lentämisen miinuspuolien ajatteleminen.
Olin pyrkinyt rajoittamaan lentojani yhteen-kahteen vuodessa, suosimaan lähimatkailua ja junaliikennettä. Mutta kun sain tekosyyn käydä paikassa, jossa en ollut aiemmin käynyt, valitsin helpoimman tavan matkustaa sinne.
Se oli kai laiskuutta ja tottumusta. Yksinkertaisia ratkaisuja ennen kriisiä, joka ilmastonmuutoksen lailla pakottaa meidät arvioimaan lentomatkustamista uudelleen.
Analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Antti Viljakainen ennusti maaliskuun loppupuolella Yleisradion haastattelussa, että kriisi muuttaa liike-elämän yhteydenpitoa. Kriisin aikana opitaan käyttämään etäyhteyksiä eikä matkustamista pidetä välttämättömänä. Etätyöskentelyvälineiden avulla järjestettävät kokoukset saattavat olla kasvotusten hoidettuja tapaamisia merkittävästikin tehokkaampia.
Tämä osaltaan aiheuttaa ongelmia lentoyhtiöille ja mahdollisesti kaataa heikoimmat niistä. Osittain valtion omistamia ja vahvasti subventoituja yhtiöitä riittää. Kuuluisimmat lienevät jatkuvissa ongelmissa oleva Alitalia sekä koronakriisin romauttama Norwegian Air Shuttle.
Liikelentojen vähentyessä ja ilmailubisneksen keskittyessä lentoliput kallistuvat ja se puolestaan johtanee lentoturismin vähenemiseen. Halpojen lentojen aikakausi voi olla peruuttamattomasti ohi. Koronapandemian aiheuttamat kotitalouksien rahaongelmat johtanevat lähimatkailun suosimiseen muutoinkin.
Jos samaan aikaan eurooppalaiset valtiot ja Euroopan keskuspankki pumppaavat rahaa elvytykseen infrastruktuurin tukemisen muodossa, kilpailevat matkustusmuodot kehittyvät ja noussevat kilpailukykyisiksi lentämisen rinnalle. Etelä-Eurooppaankin on täysin mahdollista matkustaa maata pitkin ja se on jopa muodikasta.
Puhumattakaan siitä, mitä kauneuksia ja elämyksiä löytyy aivan kulmilta, jopa kotimaasta.
* *
Parhaimmassa tapauksessa matkustamisen koko idea palautuu sen vanhaan muotoon. Sellaiseen jota Iso-Britannian 1800-luvun aristokraatit toivoivat, kun he lähtivät kiertämään legendaarista Grand Touria, parin vuoden kiertomatkaa Eurooppaan.
Grand Tourin yksi eetoksellisista kulmakivistä oli, että matkustaminen ei ole vain siirtymää paikasta toiseen vaan merkittävin osa matkaa. Kirjoiteltiin matkapäiväkirjoja, käytiin pitkiä keskusteluja tuntemattomien kanssa, kuljettiin junilla ja höyrylaivoilla.
Grand Tour -ilmiö synnytti lopulta ensimmäisen massaturismin aallon. Sitä kautta myös matkaopaskirjallisuuden, kun liikemies Thomas Cook alkoi julkaista oppaitaan eri Euroopan maista ja järjestää maailman ensimmäisiä ryhmämatkoja.
Viime vuonna Cookin kunniaksi nimetty lentoyhtiö Thomas Cook Airlines ajautui konkurssiin. Ehkä voimme nähdä siinä symbolin paluulle vanhaan matkustamistapaan. Ehkä Cookin arvostettu nimi palaa jossain perinteisemmässä muodossa jälleen näkyviin, vaikkapa kirjojen kansissa tai junavaunujen kyljissä.
Hitaassa liikkumisessa on se viehättävyys, että pystyy havainnoimaan ympäristön muutoksen. Sitä ei vain siirry kulttuurista ja ilmastosta toiseen muutamassa tunnissa, vaan pienet nyanssit alkavat näkyä. Se luo ymmärrystä toisenlaisuutta kohtaan.
Sitä lisää myös vaikkapa junassa tavatut muut matkalaiset ja suljetun, hitaasti liikkuvan tilan luoma yhteenkuuluvaisuuden tunne.
Sen tunteen olisin ehkä saanut kokea myös vanhassa vuoristobussissa kohti Georgian Svanetia, mutta kanadalaisessa lentokoneessa vaikutus jäi vain parinkymmenen minuutin mittaiseksi.
Ville Hytönen
Kirjoittaja on Tallinnassa asuva kirjailija. Hänen uusi esseekokoelmansa Viro maailmanvallaksi! ilmestyy syksyllä 2020.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirjailijan täytyy kuvitella ikäviä ja ahdistaviakin asioita, jotta niille voitaisiin tehdä jotakin
KOLUMNI | Jos Civil War -elokuva saa jotain ajattelemaan, niin maailmanloppuelokuvia, draamoja kuvitellusta ydinsodasta. Niille oli kylmän sodan aikoina kysyntää.
Älä polta tätä kirjaa – Ray Bradburyn Fahrenheit 451 on yhtä ajankohtainen nyt kuin 1950-luvulla
KOLUMNI | Kaikki kirjat eivät vanhene. Ray Bradburyn Fahrenheit 451:n ehkä tärkein sanoma on muistuttaa diktaattorien olevan diktaattoreja vain meidän avullamme, usein vieläpä meidän aloitteestamme.
