Tissari & Huttunen. Kuva: Ilkka Saastamoinen
KOLUMNI | Matti Kuusela kirjoittaa Tampereen Työväen Teatterin syysinfosta, jossa hänet pysäytti 10-vuotiaan tytön esittämä kysymys Teatteri Siperian yhteistuotannossa Ote melkein piti.
Suureksi ilokseni sain kutsun Tampereen Työväen Teatterin mediatilaisuuteen, jossa näytettiin kohtauksia syksyn ensi-illoista.
Niitä ovat Suuren näyttämön Helene ja Kaunotar ja Hirviö, Eino Salmelaisen näyttämön Ylpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan) sekä Kellariteatterin Ote melkein piti.
Arvatkaa huviksenne, mikä teki suurimman vaikutuksen?
Ilman muuta Veera Tyhtilän kirjoittama ja Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama kantaesitys Ote melkein piti.
* *
Kellariteatterissa kuultiin koko näytäntökauden kenties koskettavin kysymys.
”Millaista on kotona?”
Sen esittää 10-vuotiasta Anni-tyttöä esittävä Milla Tissari lasten- ja nuorisokoti Valonmaassa työskentelevälle sosiaalityöntekijälle Jakelle eli Tuukka Huttuselle.
Sydämeni melkein musertui siinä hetkessä., eikä edes kaiken kokenut Jake heti tajua, että tyttö on tosissaan.
Hän ei tiedä, millaista on kotona.
Jake yrittää vastata. No, ei kovin kummallista, katsotaan yhdessä televisiota, jutellaan, tehdään ruokaa, käydään kävelyllä.
”Kävelyllä? Mitä se tarkoittaa?” Anni tivaa.
Jake yrittää selittää: ”Sitä että ei mennä mihinkään? Kävellään vain?”
Anni ei voi ymmärtää. Kävellään vain. Yhdessä. Menemättä mihinkään. Mitä järkeä?
* *
En tiedä ymmärrättekö, mutta tässä keskustelussa ollaan lastensuojelun ja ihmisyyden ytimessä.
Menkää katsomaan näytelmä. Ensi-ilta on 28. elokuuta. Esitys on Teatteri Siperian ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto ja samalla Teatteri Siperian 20-vuotisjuhlanäytelmä.
Asiaan kuuluu kauniisti, että Tuukka Huttunen on Teatteri Siperian perustajajäsen.
Matti Kuusela
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Saamelaistaide on Suomen valttikortti, mutta riittääkö vähemmistökulttuurilla elinvoimaa
KOLUMNI | Helmikuun kuudes on vakiintunut saamelaisten kansallispäiväksi. Alkuperäiskansan asema vaihtelee eri maissa, eikä Suomi ole ykkönen, jos ei hännänhuippukaan.
Pehmeyden vastarinta: ”Kun pommit putoavat, kyky tuntea myötätuntoa muuttuu poliittiseksi teoksi”
KOLUMNI | Sami Sankilampi yrittää liimata kolumnissaan maailman sirpaleita yhteen Uusi Juttu kainalossa.
Maailman lyhyin novelli ja muita äärimmäisyyksiä
KOLUMNI | Pekka Henttonen kirjoittaa todellisista ja kuvitelluista kirjallisista äärimmäisyyksistä: novelleista, romaaneista, kirjoista ja kirjastoista.
Haussa ”hyviä tyyppejä” eli työelämän yksilön palvonnan lyhyt historia
KOLUMNI | Liisa Keltikangas-Järvinen suomii uudessa kirjassaan olan takaa aikamme yltiöyksilöllistä kulttuuria. ”Hänen havaintonsa 2000-luvun työelämästä on helppo tunnistaa”, Jari Paavonheimo kirjoittaa.