Kuva: Anne Välinoro
KOLUMNI | Anne Välinoro kirjoittaa kolumnissaan nuoresta laulaja-muusikkokomeetasta Gabriel Kivivuori-Serenosta, jonka konsertista vaikuttui Joroisten musiikkipäivillä.
”Tällaista rajojen kaatamista elitistiseksi mielletyt klassisen musiikin festivaalit todella tarvitsevat.”
Olin näkevinäni, että itse Franz Schubert, varhaisromantiikan mestari, nyökytteli tyytyväisenä Joroisten Frugårdin kartanon salissa heinäkuun helteisenä lauantaina, pellavakankaalle käsinmaalattujen tapettien keskellä Schubertiadeksi nimetyssä Matka rinnakkain -konsertissa.
Niinpä, schubertiadethan olivat Schubertin ja tämän ystävien soivia iltoja, joissa testattiin 1800-luvun alkukymmenten liedejä ja kamarimusiikkia, annettiin palautetta ja iloittiin.
Taiteelliselle omaperäisyydelle oli siellä tilaa eikä musiikillista neroutta pilkattu. Luulen, että siellä nähtiin myös aikansa performansseja, ei niin loppuun saakka hiottuja esittämisen purskahduksia. Eläköön ilmaisuvoima!
* *
Schubert eli vain 31-vuotiaaksi, mutta säveltää hän ehti kaikkia lajeja liedistä oopperaan ja sinfonioihin.
Winterreise– ja Die Schöne Müllerin -laulusarjat, Die Forelle ja Erlkönig taitavat olla sitä tunnetuinta laulumusiikin ykkössarjaa, jousikvartetot parasta kamarimusiikkia ja pianomusiikista kauneimpia ja soitetuimpia vain vuotta ennen säveltäjän kuolemaa vuonna 1827 syntyneet Impromptut pianolle (op. 90).
Ja nyt yksi suomalainen, tarkkaan ottaen suomalais-meksikolainen nuorukainen otti ja päätti säveltää näiden neljän Impromptun seuraksi omat laulunsa Oscar Wilden kaipausta, intohimoa ja rakkautta tulviviin runoihin.
22-vuotias laulaja, säveltäjä ja pianisti Gabriel Kivivuori-Sereno sai Joroisten musiikkijuhlien taiteelliselta johtajalta Jussi Merikannolta vuosi sitten kutsun ja luottamuslauseen yritykselleen.
Syntyi konsertti nimeltä Matka rinnakkain, Kivivuori-Serenon keskustelua Schubertin, mutta ennen kaikkea yleisön kanssa.
Joroisten musiikkijuhlat haluaa tuoda eri sukupolvet, eri tyylilajit ja hyvin erilaiset kuulijat yhteen ja avata musiikin kautta tilaa uusille oivalluksille ja näkökulmille.
Sellaista rajojen kaatamista elitistiseksi mielletyt klassisen musiikin festivaalit todella tarvitsevat.

Gabriel Kivivuori-Sereno esiintyy elokuussa Turun Musiikkijuhlilla. Kuva: Riikka Leppänen
* *
Jussi Merikanto jututti konsertin aluksi Kivivuori-Serenoa ja päästi meidät sata salin lämpöön ahtautunutta kuulijaa hiukan lähemmäs illan antia.
Säveltäjä demonstroi flyygelin ääressä Schubertin Impromptujen melodiakulkuja ja sointuja, jotka juuri hänelle ovat olleet merkittäviä omia lauluja säveltäessä.
Saimme myös vastauksen kysymykseen miksi Oscar Wilden (1854–1900) runoja ja miksi juuri Schubertin ehkä tunnetuimpien pianoteosten kanssa.
Koska näin oli vain tehtävä. Koska juuri ne runot puhuttelivat. Kun on tarve sanoa ja ilmaista, kohdata yleisö silmästä silmään, testata omaa luomisvoimaansa ja esiintyjän vahvuutta, voi toimia vaikka neljässä roolissa: säveltäjänä, laulajana, pianistina ja säestäjänä.
Ilta oli Kivivuori-Serenon. Enpä ole aiemmin nähnyt missään vastaavaa monialaisuutta.
Onhan jo omanlaisensa fyysinen maraton istua reilu tunti flyygelin ääressä, kantaesittää laulaen omia kappaleitaan, säestää laulunsa ja liittää niihin saumattomasti kaikkien tuntemat varhaisromantiikan ajan vuolaat sointivirrat.
* *
Kun valitsee konserttiinsa noinkin vaikeat teokset kuin Schubertin tunnekylläiset Impromptut 1–4 vuodelta 1827, kaikki ei välttämättä mene ihan viimeisen päälle. Rytmi saattaa huojua ja ilmaisu ei ole loppuun hiottua kuin mestaripianisteilla.
Mutta oliko tämän konsertin tavoite jotain muuta? Mielestäni oli. Nyt ei oltu András Schiffin tai Jevgeni Kissinin pianoillassa, vaan etsittiin uusia kanavia ymmärtää ja kokea musiikkia ja löytää yhteyksiä sanojen ja soivan kielen välille.
Sillä kuten Franz Lisztkin Schubertista sanoi: Kaikkien aikojen lyyrisin muusikko!
Kivivuori-Serenon omat kappaleet Wilden runoihin Hélas!, In the Gold Room, Magdalen Walks, Endymion, Vita nuova, The Grave of Keats, Apologia ja Her Voice istuivat Schubertien jatkeeksi ja tai niitä pohjustamaan.
Musiikki keskusteli ja puheli rakkaudesta suhteen eri vaiheissa, tunnisti hurman ja intohimon, luopumisen ja surun.
Jos Schubertin Impromptut ovat kuin maisema, Kivivuori-Serenon omat laulut tuntuivat sen äärellä kuin väreilevästä järvestä heijastuvina kuvajaisina.
Kun yleisö pääsi lukemaan säveltäjän tekemiä runojen suomennoksia käsiohjelmasta, kokonaisuus tarkentui.

Joroisten Musiikkipäivien konsertteja kuullaan etupäässä alueen kartanoissa. Gabriel Kivivuori-Serenon konsertti oli Frugårdin 1780-luvulta peräisin olevan kartanon päärakennuksessa. Kuva: Anne Välinoro
* *
Schubertin impromptut ovat kuin veden liikettä eri muodoissa, nelosessa ryöppyävinä pisaroina, kolmosessa harmonisina aaltoina ja tunnelmallisena keinuntana, kakkosessa koskenkaltaisena ikiliikkujana ja ykkösessä tuonelanvirran marssina.
Kivivuori-Serenon poimimat Wilden runot puolestaan ovat luonnon näkymiin rinnastuvissa intohimo- ja kaipuukuvauksissaan aistillisuutta tulvillaan.
Vahva elämänvietti hallitsee molempia. Kivivuori-Serenon sävellykset ovat sopivan niukkoja tunnelmapaloja ja antavat solistin monipuoliselle ilmaisulle tilaa.
Baritonin eläytyminen on vahvaa ja äänenkäyttö oli illan parasta tulkinnallista antia, loppua kohti aina vain intiimimpää.
Matka rinnakkain toimii. Hullulta kuulostanut idea täydentää Schubertin pianoteoksia uusilla lauluilla on esityskokonaisuus, joka pysyy mielessä pitkään.
Kaksi aikakautta kohtasivat ja kuulijat salissa jäivät miettimään mikä on heidän elämänvoimansa.
Anne Välinoro
Joroisten musiikkipäivät 27.7.2025 asti Joroisilla, Juvalla, Leppävirralla ja Rantasalmella. Seuraava Matka rinnakkain -konsertti Turun musiikkijuhlilla 16.8. Arkkipiispan kotikonsertissa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Retoriikassa voi olla eroja, mutta Sanna Marin ja Tulenkantaja-voittaja Riina Tanskanen puhuvat samoista asioista
KOLUMNI | Tampereen Kirjafestarit on teosten suurhyöky, jonka pyörteissä voi iskeä ahdistus, Maarit Saarelainen kirjoittaa kolumnissaan.
Sanna Marin ei pelkää omakehuja, ja se on miehille liikaa
KOLUMNI | Sanna Marinin Toivo on tekoja ei ole hyvä tai huono kirja. Se on hyvä tai huono sen mukaan, mitä mieltä lukija on Sanna Marinista.
Voisiko kulttuurin kello näyttää toisenlaista aikaa?
KOLUMNI | ”Kaikesta, mikä ei ole ihmisille arjessa taloudellisesti mahdollista, muodostuu ’luksusta’”, Jari Paavonheimo kirjoittaa kolumnissaan.
Anneli Jussilan kolumni: ”Viihdyttävästä Pentti Linkola -näytelmästä jää puuttumaan tärkeä taso”
KOLUMNI | Yli 30 vuotta Pentti Linkolan läheisesti tuntenut Anneli Jussila kirjoittaa Valkeakosken kaupunginteatterin Vain lintuja rakastanut -näytelmästä.




