Renaz Ebrahimi ja Esko Valtaoja unessa, joka olikin totta. Kuva: Yle
KOLUMNI | Kirsti Toivonen oli unessa mies ja pystyi siksi samastumaan Esko Valtaojan käytökseen Marja Sannikka -ohjelmassa.
Näin päräyttävän unen, jossa olin ihminen. Herätessä ymmärsin, että olin ollut mies. Uni oli painajainen ja psykedeelitrippi, jossa näin maailman ensimmäistä kertaa miehen silmin. Se alkoi keskeltä perheriitaa ja kaunis puolisoni heitti juuri ostettuja astioita lattiaan. En ymmärtänyt, miksi nainen oli vihainen mutta tunsin sisuksissani, että se johtui minusta.
En kuollaksenikaan muistanut lasteni äidin nimeä, joten kysyin sitä. Nainen raivostui entistä enemmän, enkä saanut häntä rauhoittumaan, vaikka selitin, että minua ajoi vilpitön tiedonjano. Hänen nimensä oli Sada. Koska kotona oli hirveä säpälesotku ja muutenkin vaikea tunnelma, päätin piiloutua kaappiin ja lähteä lopullisesti kalppimaan sopivan tilaisuuden tullen. Minulla ei kerta kaikkiaan ollut työkaluja käsitellä puolisoni tunteita, olin voimaton.
* *
Marja Sannikka -ohjelman woke-jakso oli kuin toisinto painajaisestani. Esko Valtaojan uni alkaa siitä, että hän istuu studiossa, eikä oikein ymmärrä, mistä keskustellaan. Hän ei tosiaan tiedä, että on loukkaavaa käyttää valkoisena ihmisenä n-sanaa niin kuin minä en tiennyt, ettei puolison nimeä kannata kysyä kesken riidan.
Valtaojalla ei ole työkaluja käydä keskustelua Renaz Ebrahimin kanssa, eikä hän osaa empaattisesti reagoida siihen, että Ebrahimi kertoo olonsa olevan turvaton Valtaojan käytettyä n-sanoja. Valtaoja levittele käsiään ja kalppii kaappiin toivoen, että joku muu korjaa säpäleet lattialta.
* *
Hilton Als kirjoittaa White Girls -kirjassaan valkoisista vauva-aikuisista.
”Valkoisten ihmisten lähellä oleminen on mustille ihmisille joskus niin kuin hoitaisi vauvoja joista ei pidä, vauvoja jotka puklaavat päälle yhä uudestaan, mutta joita ei voi rangaista, koska he ovat vauvoja.” Miesunessa minäkään en osannut muuta kuin puklata, ja koin valtavaa hätää. Vaikka mitä tein tai sanoin, uusia lautasia lensi seinään. Tulin tilanteeseen niin kuin uneen tullaan, tuntematta edeltäneitä tapahtumia, sitä laahusta, joka on koko suhteen, elämän tai sukupolvien mittainen ja jonka takia lautaset nyt lentävät seinään.
Siispä, I feel you Esko Valtaoja. Vaikka käytöksesi oli häiritsevää, minun on mahdollista uskoa, ettet vain pystynyt parempaan. Olit tipahtanut pahaan uneen, joka ei noudattanut sinun valvemaailmasi logiikkaa, ainoana erotuksena se, että tämä oli totta eikä unta. Tämä on uudehko mutta ei enää tuliterä todellisuus. Minä ja sinä tarvitsemme välineitä, jotta osaisimme kuunnella toisia ihmisiä, ettemme puklaisi jatkuvasti heidän päälleen.
Toisen saappaisiin astuttavia psykedeelitrippejä on harvoin tarjolla mutta onneksi on taide, onneksi on kirjallisuus ja journalismi. Voimme liikkua kohti toisia ihmisiä kuluttamalla heidän tekemäänsä taidetta ja lukemalla heidän kirjoittamiaan juttuja ja kirjoja, jos emme ole vielä valmiita keskustelemaan heidän kanssaan.
Kirsti Toivonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mukamas2026-festivaali näytti, ettei tarvita satojen tuhansien lavasteita ja mylvivää show’ta
KOLUMNI | Teatterissa on toivoa juuri laitosteatterin ja suurille areenoille tehtyjen standardoitujen massaesitysten ulkopuolella, Anne Välinoro kirjoittaa kolumnissaan.
Valitse ilo! Tampereen Teatterin Laulavat Sadepisarat ohjaa oikean ilon suuntaan
KOLUMNI | ”Valitse ilo!” kirjoittaa Laulavat Sadepisarat -musikaalin ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen saatesanoissaan. Se on hyvin kehotettu.
Musiikin suoratoistopalveluissa kytee tekoälyongelma, jonka todellista kokoa ei tiedä kukaan
TEKNOLOGIA | Spotify ja Tidal ovat ryhdistäytyneet tekoälymusiikin merkitsemisessä, mutta ujuttautujahuijarit pysyvät askeleen edellä. Alustat myös mahdollistavat tekoälymusiikin luomisen.
Saako prosessiajattelusta ja luovuuden mystiikasta työkaluja tavoitteelliseen kirjoittamiseen?
KOLUMNI | ”Luovuus on toisinaan kuin jumala ja saatana samassa sadussa”, Niina Juutilainen kirjoittaa kolumnissaan Kimmo Svinhufvudin kirjoittamisen oppaasta.